Kauan kaivattu luistelurata avautui Kaupunginlahdelle

Nykyajan nurmekset kulkivat röpelöistä huolimatta.

EEVA SEDERHOLM

Kansa äänesti sunnuntaina jaloillaan Lappeenrannan Kaupunginlahden jääradan puolesta. Avajaispyryssä jäällä kiisivät retki- sekä kaunoluistimet, hokkarit, potkukelkat ja pulkat.

Edellisestä luistinradasta on aikaa jo toistakymmentä vuotta. Kaupunginjohtaja Markku Anderssonin mukaan jäärataa jouduttiin odottamaan takavuosien onnettomuuden takia.

­·Piti voittaa henkinen kynnys, että saimme tämän käyntiin, hän kuvaili.

Kuusi vuotta sitten kauempana Myllysaaren uimalan edustalla työkone putosi jäihin ja sen kuljettaja loukkaantui vakavasti. Tuolloin tarkoitus oli aloittaa talviravit järven jäällä. Kun kaupunki suunnitteli jääradan avaamista viime talvena, halukkaita ylläpitäjiä ei löytynyt.

Sataman edustalle sankan ihmisjoukon keränneen luisteluradan Andersson vakuutti olevan turvallinen. Paikalla ei hänen mukaansa ole virtaamia ja jää on paksua.

Lappeen Huoltomestarien auralla reitin avannut Markku Heinänen kertoi jään vahvistuneen vielä kuluneella viikolla. Tiistaina paksuus oli mittauksen mukaan 30 senttimetriä ja sunnuntaina jo 40 senttiä.

Huoltoyhtiö joutui heti alkuunsa koetukselle, kun avajaispäivänä Kaakkois-Suomeen iski kuluneen talven pahin lumimyräkkä. Heinänen kävi itse kokeilemassa radan jo avajaisten aattona. Hän suositteli epätasaisella luonnonjäällä luistelemista sauvojen kanssa.

Samalla rannalla

ennen sotia

Luistelijat olivat reittiin melko tyytyväisiä. Vaikka jään epätasaisuus hidasti hiukan menoa, paikka ja tunnelma hyvittivät sen.

­·Olen aina haaveillut, että voisin luistella luonnonjäällä matkaa, Helsingistä asti paikkakunnalle sattunut Ulla Siljander sanoi.

Tätinsä seurassa paikalle saapunut Johanna Mäkelä arveli, että radasta voi tulla myös hyvä kohtauspaikka kaupunkilaisille.

Retkiluistimilla viilettänyttä Juha Pesaria jään rosoisuus ei haitannut, mutta hän arveli tilanteen olevan hokkareilla toinen. Monoihin kiinnitettävät nykyajan nurmekset Pesari on omistanut jo viisi vuotta, mutta aiempina talvina niitä on pitänyt lähteä käyttämään Savitaipaleelle.

Evi Suninen muistaa vetäneensä nurmeksia hiihtomonojen päälle samalla paikalla jo ennen sotia. Nykyisen ravintolalaiva Armadan kohdalla oli kamiinalla lämmitetty koppi, jossa myös myytiin lämmintä mehua.

­·Nykyään ei varmaan löytyisi yrittäjiä sellaiseen, kun Kasino on luvannut myydä mehut, hän arveli.

Yrittäjät odottavat asiakkaita

Makkarat paistuivat kuitenkin Sataman tullirakennuksessa, missä Maija Pöyhiän kuppila Ranta-Kimara vietti niin ikään avajaisia. Pöyhiän mukaan radalla oli suuri vaikutus sille, että hän uskalsi aloittaa yrittäjänä satamassa. Asiakkaiden peloista huolimatta Ranta-Kimaran isosisko Valtakadulla jatkaa edelleen toimintaansa.

Myös Kasinolla odotetaan Kaupunginlahden vilkastuvan ja sen tuovan lisää asiakkaita. Avajaispäivänä Amican kauppa kävi vilkkaasti, kun luistelijat hakivat hernerokkaa ja laskiaispullia.

PEKKA HÖLKKI

Kuvatekstit

Täällä taas. Evi Suninen on luistellut samalla paikalla ennen sotia.

Odotettu tapahtuma. Jani ja Jere olivat

odottaneet edellispäivästä asti luonnonjäälle pääsyä. Maarit Louhelainen ja Sami Raami auttoivat varusteiden pukemisessa.

Kirjoittaja:
Eeva Sederholm