Categories
Artikkelit

Kotelotehtaan duunarit joutuivat puntaroimaan elämänsä uudelleen

Rautjärveltä vietiin yhdessä yössä 73 teollista työpaikkaa.

PÄIVI VENTO

Uskolta ei loppunut usko. Nimittäin Usko Pesoselta usko siihen, että kyllä hän vielä töihin piipunjuureen palaa. Pesonen oli yksi niistä yli seitsemästäkymmenestä Takon Simpeleen kotelotehtaan työntekijästä, jotka menettivät työpaikkansa marraskuun viimeinen päivä vuonna 2000.

Usko Pesonen uskoi loppuun asti, että hän kuuluu niiden joukkoon, jotka saavat siirron M-Realin Simpeleen kartonki- tai paperitehtaalle. Sitten Pesonen uskoi siihen, että pääsee töihin Punkaharjulle, jonne Finnforest rakensi uutta kertopuutehdasta.

Sitten usko työpaikkaan loppui ja Pesonen keskittyi opiskeluun kotelolaisille räätälöidyssä Silva -koulutuksessa. Sieltä valmistui kahdessa vuodessa paperinteon prosessin käynninvarmistajaksi.

­·Päätin suoriutua koulusta mahdollisimman hyvin, jottei tarvitse itseään syyttää, ettei olisi yrittänyt, Usko Pesonen kertoo. Pesonen ei ehtinyt kärsiä työttömyyskortistossa edes seitsemän päivän karenssia, kun hänelle osoitettiin vakinainen rullapakkaajan työ paperitehtaalta.

Ylivoimaisesti suurempi osa kotelon työntekijöistä päätti, että he eivät muuta Rautjärveltä mihinkään. Usko Pesosen lisäksi Sirpa Europaeus, Martti Hiveli ja Jorma Terävä kertovat, mitä heille kuuluu nyt. Kaikki kokevat nykyiset tehtävänsä haastavina ja innostavina.

SUNNUNTAI sivu 12

MIKA STRANDEN

Kuvateksti

Tyytyväinen. Usko Pesosen kotelotehtaan loppuminen ajoi koulunpenkille, jonka jälkeen työpaikka aukeni välittömästi M-Realin paperikoneelta. Pesonen on tyytyväinen työhönsä ja arvostaa sitä.

Kirjoittaja:
Päivi Vento