Miki lupaa kaunista musiikkia, Jan Söderblom kehuu yhteistyötä

Lappeenrannan ja Imatran yhteinen Saimaa Sinfonietta soittaa parasta itselleen sopivaa musiikkia.

ANTTI MUNNUKKA

Eteläkarjalaisille tuttu viulunsoiton professori Mi-kyung Lee ja

kapellimestari Jan Söderblom tarjoavat tänään Lappeenrannassa ja

huomenna Imatralla musiikinystäville harvinaisen annoksen yhteistyön hedelmää.

He toivoisivat poliitikkojenkin nauttivan siitä, ottavan vaikka oppia.

Annos on nimeltään Saimaa Sinfonietta, Lappeenrannan kaupunginorkesterin ja

kuuden imatralaisen ammattimuusikon muodostaman orkesterin konsertti.

Konsertissa kuullaan kapellimestarin mukaan ominta musiikkia, mitä

sinfonietta-kokoonpanolle yleensä on sävelletty.

­·Me olemme kuin hyvän tahdon lähettiläitä. Saimaankaupungista ei tällä

erää tullut totta ja olen kuullut, että kaupunkien kesken olisi ongelmia

yhteistyössä. Muusikoiden kesken niitä ei ole, me emme törmää toisiimme

vaan kohtaamme toisemme, luonnehtii Söderblom ensimmäistä yhteistyökokeilua.

­·Meidän esiintyvien taiteilijoiden on vaikea ymmärtää, miksei kaikista

yhteistyötilaisuuksista voitaisi ottaa ilo ja hyöty irti, sanoo Söderblom.

Sinfonietta-kokoonpanoon kuuluu 32 soittajaa. Söderblom ja Lappeenrannan

kaupunginorkesterin intendentti Tuulikki Närhinsalo toivovat hartaasti,

että yhteistyö orkesteri-asiassa etenisi.

Trumpettia nyt kootussa Saimaa Sinfonietta -kokoonpanossa soittava Imatran

musiikki-instituutin rehtori Seija Ohenoja toivoo hänkin yhteistyön jatkuvan.

­·Nyt meitä on mukana kuusi, mutta jatkosta ole päätöksiä, kertoo Ohenoja.

Mahdoton on

mahdollista

­·Ei kai yhteistyö voi olla ongelma? Minä olen Koreasta, asun Berliinissä,

opetan Helsingissä, nyt soitan täällä Janin kanssa eikä mitään ongelmaa

ole. En ymmärrä, sanoo puolestaan Mi-kyung Lee, ystävien kesken Miki.

Hän veti vuosikaudet Lemi-Lappeenranta -musiikkijuhlia.

­·Teidän pitää herätä. Silloin alussa sanottiin minullekin, että se ja se

on mahdotonta, mutta kuitenkin tein sitä yhdeksän vuotta. Pitää vaan

käyttää kaikki mahdollisuudet, opastaa Miki.

Söderblom toivoo, että konsertissa käynniltä katoaisi elitistinen leima.

­·Ihmiset aivan turhaan pelkäävät tulla meitä kuulemaan. Sitä toivoisi,

että konsertti olisi varteenotettava vaihtoehto illan viettoon siinä kuin

pubissa käynti tai muu vastaava.

Mendelssohnin

viulukonsertto

Konsertin ohjelma on keskeisintä sinfoniettalle sävellettyä musiikkia.

­·On mukava esittää ominta, mitä tälle kokoonpanolle on tehty. Ei tarvitse

räpiköidä pysyäkseen soinnillisesti pinnalla, luonnehti Söderblom.

Mi-kyung Lee soittaa Felix Mendelssohnin Viulukonserton e-molli.

­·Voi se on niin kaunista. Me siinä musiikissa ymmärrämme, minkä takia

olemme olemassa, tapaamme korkeammalla tasolla.

Miki on iloinen, että kapellimestarina on juuri Söderblom, itsekin

viulutaiteilija:

­·Olemme joskus soittaneet yhdessä, mutta nyt ensi kertaa hän johtaa. On

kiva soittaa, kun kapellimestari tietää, mitä mitä tukea viulisti tarvitse.

­·Asun Berliinissä, käyn joka toinen viikko Helsingissä, jossa oppilaita on

nyt minulla 11. Ensimmäiset alkavat täältä jo saada hienoja töitä, kertoo

viidettä vuotta Sibelius-Akatemiassa opettava Miki.

Opetustyön ohella hän konsertoi jatkuvasti. Vielä tässä kuussa hän soittaa

Ruotsissa, kevään mittaa myös Koreassa ja Englannissa.

­·Kesät pyrin nyt rauhoittamaan. Pitää jo oppia jakamaan elämää paremmin,

kertoo Miki.

Hän arvostaa suomalaisen musiikin tasoa.

­·Teillä on myös icehockey, on Nokia, mutta teidän pitäisi pitää vahvasta

musiikistanne huoli. Yleisö tarvitsee hyvää musiikkia, musiikki tekee hyvää

sielulle, sanoo Miki.

III

Lappeenrannan kaupunginorkesteri yhteistyössä Imatran kaupungin kanssa.

Saimaa Sinfonietta-konsertit tänään keskiviikkona 4.2. klo 19

Lappeenranta-salissa ja huomenna torstaina to 5.2. klo 19 Karelia-salissa

Imatralla. Johtaa Jan Söderblom, solistina Mi-kyung Lee, viulu. Beethovenin

Coriolanus-alkusoitto op. 62, Mendelssohnin Viulukonsertto e-molli op. 64

ja Mozartin Sinfonia nro 41 C-duuri ”Jupiter”.

PEKKA HÖLKKKI

Kuvateksti

Jälleen täällä. Mi-kyung Leen soitin on Cremonasta peräisin, tehty jo 1795.

Sen kaunista ääntä kuullaan tänään Lappeenrannassa ja huomenna Imatralla.

Kirjoittaja:
Antti Munnukka