Rakuunat nousi tuhkasta

Edustusjoukkue jatkaa ensi kaudella ykkösessä. Jatkon edellytyksenä oli seuran johdon uusiminen.

VESA SALMINEN

Rakuunoiden taru ykkösessä ei päätykään. Joukkueen pelastusohjelman ovat

räätälöineet seuran hallituksen jäsenet Matti Valoaho, Matti Rajantie ja

valmentaja Juha-Pekka Ruokonen.

Rakuunoiden hallitus pohti puheenjohtaja Jouko Kervisen johdolla

keskiviikkoiltana edustusjoukkueen valmistautumista III divisioonaan.

Rajantie aloitti palatsivallankumouksen ilmoittamalla, että Rakuunat jatkaa

ykkösessä, mutta se edellyttää henkilöiden vaihtumista seuran johdossa.

­·Viisi ihmistä katsoi, että onko se mennyt lopullisesti sekaisin, Rajantie

kuvaa.

­·Sitten se oli yhtä hämmennystä.

Rajantie sanoo ilmoittaneensa, että uusien tukijoiden ja toimijoiden ehtona

on, että seuran hallitus uusiutuu ja puheenjohtaja vaihtuu. Yleiskokous on

kutsuttu koolle päättämään asioista 7. maaliskuuta, jolloin sinetöidään

henkilövalinnat. Rajantie korostaa Valoahon panosta. Selvää on, että

ainakin alkuvaiheessa sekä Rajantie että Valoaho joutuvat panostamaan

hankkeeseen myös omaa rahaa.

­·Matti Valoaho on koko idean kuningas. Hän ilmoitti minulle, että pelataan

I divisioonassa, ilmoita se siellä kokouksessa, Rajantie kertoo.

Usean vuoden

talousohjelma

Pelastushankkeessa vahvasti mukana ollut Ruokonen sanoo, että on tärkeätä,

ettei toiminta jatkossa henkilöidy puheenjohtajaan, vaan kaikille uusille

voimille tarjotaan mahdollisuus osallistua isommassa tai pienemmässä roolissa.

­·Hirveästi oli ihmisiä eri tasoilta, joilla oli huoli, että loppuuko tämä,

Ruokonen toteaa.

­·Emme julista, että nyt on rahaa, vaan että tarvitaan ihmisten apua,

Rajantie sanoo.

Rajantien mukaan 38 000 euron veloista akuutit hoidetaan heti ja sen

jälkeen aletaan tehdä töitä.

­·Velka perustuu suurelta osin vanhoihin juttuihin, se ei ole rahavelkaa,

vaan ennemminkin kunniavelkaa osin jo LaPan ajoilta, Rajantie selvittää.

Talouspuolen tavoite on panna asiat kuntoon kolmen vuoden aikana. Ensi

kauden budjetiksi on kaavailtu 120 000­-130 000 euroa.

Rintamalinjoja

tai sitten ei

Puheenjohtaja Kervisen torstaina lähettämän tiedotteen mukaan hallitus

totesi kokouksessaan jatkosuunnitelman uskottavaksi ja päätti

yksimielisesti, että seura jatkaa ykkösessä. ”Tämän jälkeen hallituksen

puheenjohtaja Jouko Kervinen ja jäsen Pekka Niskanen ilmoittivat, että

muuttuneessa tilanteessa hallitusta on syytä uudistaa ja ilmoittivat

eroavansa hallituksesta. Molemmat jatkavat edelleen seuran

junioritoiminnassa”, tiedotteessa todetaan.

Puhelimitse Kervinen totesi, ettei Rakuunoissa ole ollut eri osapuolia,

vaan sekä lopettamis- että jatkamispäätös tehtiin seuran hallituksessa

yksimielisesti.

Täysillä tai

ei ollenkaan

Monessa seurassa elämänsä aikana mukana olleen Rajantien mukaan episodi on

opettanut, ettei seuratoiminnassa voi ”olla vaan mukana”.

­·Jos tekee jotain, on oltava siinä mukana täysillä tai ei ollenkaan. On

tullut myös vastuu pelaajista, kun viime kauden jälkeen näki, miten heidät

unohdetaan.

­·Joukkueurheilussa joukkueessa on mukana myös hallitus, Rajantie muistuttaa.

­·Hyvät seurat tunnetaan siitä, että asiat hoituvat ja ihmisiä

kunnioitetaan. Pienikin panos on tärkeä, Ruokonen kuvaa.

VESA SALMINEN

Kuvateksti

Valoa hangessa. Matti Rajantie (vas.) ja Juha-Pekka Ruokonen ovat joutuneet

tarpomaan alkukauden umpihangessa, mutta nyt näkyy valoa. Työt tosin ovat

vasta alkamassa, mutta päätös jatkosta on tehty.

Kirjoittaja:
Vesa Salminen