Satamäärin jääskeläisiä odotetaan kesäkuiseen juhlaan kotipitäjän kirkkomaalle.

IRMELI OJALAINENPakahduttava määrä tunteita ja koko skaala laidasta laitaan koetaan

IRMELI OJALAINEN

Pakahduttava määrä tunteita ja koko skaala laidasta laitaan koetaan

takuuvarmasti 6. kesäkuuta Jääskessä, kun kotikonnultaan juhannuksena 60

vuotta sitten lähtemään joutuneet tekevät massiivisen paluun kotikonnuilleen.

Kyyneleittä tuskin selvitään. Ei se ole tarpeenkaan, Jääski-Seuran

puheenjohtaja Kyösti Toivonen sanoo.

Hän odottaa näkevänsä juhlaväen joukossa paljon nuoremman polven

jääskeläisiä, sillä juhlapäivä kotikyläkäynteineen jos mikä on oiva hetki

siirtää karjalaisperinnettä sukupolvelta toiselle.

­·Sukupolvi, jolle Jääskestä lähtö on ollut katkera pala, ei enää ole

mukana. Meille nuoremmille Jääski on pitkän ikävän paikka. Tietynlainen

kaiho lapsuuden ja nuoruuden maisemiin elää ja se on uskomattoman tärkeä

identiteetin rakentamisessa, Toivonen tulkitsee.

Hänen ensiarvionsa jääskeläismatkaajien määrästä oli noin neljäsataa, mutta

nyt sitä on nostettu viiteensataan.

Mie ja sie -kansaa on tulossa juurilleen bussilasteittain eri puolilta

Suomea. Uusia porukoita odotetaan imatralaisen matkatoimisto Kervisen

kyytiin vielä koottavan.

Jääski-Seura täyttää 20 vuotta ja jäseniä sillä on noin 700. Heitä on

ripoteltu kaikkiaan 121 kuntaan. Neljännes jäsenistä löytyy Imatran

seudulta. Muut keskittymät löytyvät Porin seudulta Satakunnasta,

Helsingistä, Lahdesta ja Elimäeltä.

Ehtoollismessu

ja kulttuurikuvia

Juhlakansa matkaa aamuseitsemästä alkaen kohti rajaa ja Jääsken

kirkkomaata. Juhlamessussa saarnaa piispa Voitto Huotari ja mukana on

Imatran seurakunnan papistoa avustamassa ehtoollisen jaossa.

Jumalanpalveluksen yhteydessä paljastetaan Imatran ammattikoulussa tehtävä

kirkkomaan porttirakennelma, jolle perustan ovat luvanneet valaa

venäläiset. Opastaulu kertoo jatkossa pyhästä paikasta.

Televisioitava messu nähdään juhannuspäivänä TV 2:sta.

Varsinainen juhla on Svetogorskin kulttuuritalolla ja sinne on luvassa sekä

suomalaista että venäläistä ohjelmaa.

Puheenjohtaja Kyösti Toivonen iloitsee järjestelyvaiheen hyvin sujuneesta

yhteistyöstä. Svetogorskilaisten aloitteesta juhlaan kootaan Jääsken

historiaa kuvaava valokuvanäyttely, johon svetogorskilaiset pääsevät

tutustumaan kaupunkipäivänään.

Seura vaalii

perinnettä

Jääskessä on tuoreitten arkeologisten tutkimusten mukaan asuttu jopa 9000

vuotta sitten. Tämän vuoden aikana on valmistumassa Vuoksenlaakson

luontomatkailuprojektin myötä teos, josta kerrotaan arkeologisista,

historiallisista ja luontomatkailukohteista. Pitäjässä tehtiin kaivauksia

viime kesänä. Osaan kohteista pääsee autolla, jotkut on etsittävä

jalkapatikassa tai peräti kompassin avulla.

Seura vaalii Jääsken neljää hautausmaata ja jäsenistö tallentaa historiaa

ahkerasti.

Jääskestä on tehty 30 teosta. Tuoreimmasta päästä on Enson historia.

Kirkonkylän oma teos vielä puuttuu.

Kulttuuriteko on Jääskeläinen-lehden ilmestyminen. Jääskeläisen sivuille on

tallennettu paljon ja monipuolista perinnetietoa hyvinvoivan 20 000

asukkaan elämästä ja pitäjän historiasta. Tämän päivän jääskeläinen

kulttuurimaisema on täysin toinen. Vanha asutus on häipynyt tai häipymässä.

IRMELI OJALAINEN

Kuvateksti

Jääskeläiset. Jääskestä lähettiin 60 vuotta sitten. Nyt mennään takaisin

iloisella mielellä. Puheenjohtaja Kyösti Toivosen seurassa

varapuheenjohtaja Auli Talvi, Maija Nevalainen (vas.) ja Kaija Linnahalme

(takana).

Kirjoittaja:
Irmeli Ojalainen