MATTI SAARELA
Miten syntyy hyvä teatteriesitys? Etsitään mahdollisimman kiinnostava
teksti ja esitetään se niin hyvin kuin ikinä vain osataan.
Siinä se. Pitäisi myös riittää vaativallekin teatterin katsojalle.
Pekka Laasosen ohjaama Kahden maailman hotelli on tällainen teatteriesitys.
Ranskalaisen Eric-Emmanuel Schmittin näytelmä pohtii hyvin monelta kantilta
ihmisenä olemisen ihanuutta ja kurjuutta. Schmitt on filosofian tohtori, ja
se näkyy. Teksti käsittelee älykkäästi vaikeita asioita, elämän perimmäisiä
kysymyksiä, mutta ei ole tosikkomainen tai tylsä. Kuolemanvakavia juttuja
kelataan läpi ranskalaisella eleganssilla.
Laasosen ohjaus on napakka. Eniten minua puhuttelee kuitenkin hänen tapansa
tehdä asioita turhaa konstailematta. Taideteoksesta 99 prosenttia on raakaa
työntekoa ja se prosentti sitten jotakin muuta. Kaikesta näkee, että
Imatran teatterissa tätä työtä on tehty.
Ammatikseni teatteria katsovana osaan arvostaa myös sitä, että Laasosella
on selvä linja Teatteri Imatran ohjelmiston suhteen. Taiteellisista
päämääristä ei lipsuta, vaikka teatteri taistelee koko ajan
olemassaolostaan. Laasonen on itse kiteyttänyt tämän linjan toteamalla,
että housuja ei näyttämöllä vedetä puolitankoon, kävi kuinka kävi.
Kahden maailman hotellin roolityöt olivat kautta linja hyviä. Laasonen on
antanut näyttelijöidensä tehdä itsensä näköisiä roolihahmoja, ja tässä
jutussa ratkaisu toimii.
Teatteri on markkinoinut näytelmäänsä televisiosarjoissa kunnostautuneen
näyttelijä Matti Ristisen julkkismaineella.
Näyttämöllä Ristinen vetää kuitenkin roolinsa läpi matalalla profiililla.
Hyvin vähäeleinen ja turhista maneereista vapaa näytteleminen toimii
varmasti hyvin kameran edessä, mutta kyllä se toimi tässä tapauksessa myös
näyttämöllä.
Laura Huhtamaa on tanssija, ja sen huomasi. Huhtamaassa on karismaa, joka
tekee hänestä hetkessä näyttämön keskipisteen, jonka ympärillä tapahtuvat
pyörivät. Huhtamaa on hurmaava näytelmän Laurana. Jos roolityössä jotakin
pitäisi vielä yrittää hioa, niin sitä hiottavaa löytyy puhetekniikan puolelta.
Myös Marko Kurikalla on oma tapansa näytellä, ja tällä kertaa se sopii
meedio Radjapourin rooliin kuin turbaani päähän. Kurikan rooli on lähellä
täysosumaa.
Aki Honkatukia solahtaa johtaja Delbecin liituraitahousuihin kuin kala
veteen, vaikka roolihahmo on esittäjäänsä noin 40 vuotta vanhempi henkilö.
Tai ainakin Honkatukia pystyy vakuuttamaan katsojansa, että näin on, ja se
on jo paljon.
Eikä Ulla Järnstedtin näyttelijäntyö poikkea tästä teatterin linjasta.
Järnstedtin Maria Martin on hyvin tehty roolityö, hauska ja tasapainoinen.
Sari Anrialla ei ole mitenkään hauska rooli elämän ja kuoleman
raja-alueella toimivan kahden maailman hotellin portinvartijana, mutta
vakuuttava hän osaa olla.
Kehuja ansaitsee myös Mirva Mustosen, Veikko Harjun ja Jukka Parviaisen
skenografia. Se on kaunis ja toimiva.
Kahden maailman hotelli on näytelmä, jonka pariin ei kannata hakeutua
viihtymään. Sen sijaan Imatran teatterissa voi nyt nauttia täysin
siemauksin hyvästä puheteatterista. Esittämisestä, johon teatterin tekijät
itse uskovat. Minusta sellainen on hienoa.
KAI SKYTTÄ
Kuvateksti
Kahden ihmisen maailma. Eric-Emmanuel Schmitt: Kahden maailman hotelli on
yllättävä ja kiinnostava tarina. Se menee syvälle elämän suurin
peruskysymyksiin ranskalaisella eleganssilla. Näytelmän rakastavaisia ovat
Julien Portal (Matti Ristinen) ja Laura (Laura Huhtanen).
TEATTERI
¤·Eric-Emmanuel Schmitt: Kahden maailman hotelli
¤·Suomennos: Leo Kontula
¤·Ohjaus Pekka Laasonen
¤·Lavastus: Mirva Mustonen
¤·Äänet: Keijo Miettinen
¤·Valaistus: Jukka Parviainen
¤·Rooleissa: Matti Ristinen, Laura Huhtamaa, Sari Anria, Marko Kurikka, Aki
Honkatukija, Ulla-Maija Järnstedt, Donita Lampinen ja Sami Sivonen