ANTTI MUNNUKKA
Musiikin monitoiminainen Tuulikki Närhinsalo, 58, on itse asiassa
lappeenrantalaisempi kuin moni uskookaan. Ja taipalsaarelaisempi kuin moni
tietääkään. Sanalla sanoen, myös eteläkarjalaisempi. Kun on koko ikänsä
viettänyt kesät näillä main, on tänne jollain tasolla varmasti myös juurtunut.
Selvähän se, kesäaikana ne kasvitkin juurtuvat maaperäänsä.
Tämä kaikki siitä huolimatta, että Tuulikki Närhinsalo samaan aikaan on
äärimmäisen paljasjalkainen helsinkiläinen, Apollonkadun ja etenkin
Kansallisoopperan kasvatti.
Nykyään hänet tunnetaan kautta maan etenkin Lappeenrannan laulukilpailujen
toiminnanjohtajana, kenties myös valtion säveltaidetoimikunnan
varapuheenjohtajana. Paikallisesti hänet kenties parhaiten tiedetään
Lappeenrannan kaupunginorkesterin pieneksi mutta pippuriseksi
intendentiksi, jonka suuri unelma ja toiveitten täyttymys olisi Saimaa
Sinfonietta.
Ei sitä tilaisuutta, missä Tuulikki Närhinsalo ei mielellään kertoisi, että
Lappeenranta ja koko Etelä-Karjala tarvitsevat arvoisensa ison orkesterin.
Että Imatran ja Lappeenrannan, ja Joutsenonkin kannattaisi sijoittaa
musiikkiin, tai kulttuuriin ylipäätään. Mielellään yhteisvoimin.
ENSIMMÄINEN, hyvinkin vaikuttava Lappeenranta-muisto Tuulikki Närhinsalolla
on Lappeenrannan kaupungin 300-vuotisjuhlista kesältä 1949. Hänen isänsä
Taneli Kuusisto oli säveltänyt Kimpisen kentällä vietettyyn pääjuhlaan
mahtavan kantaatin. Juhlaan sopivat paatokselliset sanat oli tehnyt
kannakselainen tulenkantaja, runoilija Ilmari Pimiä.
Mukana oli lapsikuoro, jossa lauloi myös nelivuotias Marja-Tuulikki
Kuusisto. Yhä vielä Tuulikki Närhinsalo muistaa osia kantaatista, sävelen
kai vaikka kokonaan, sanatkin paikka paikoin:
·Vaik…, taas koittaa uusi kevät…
Erityisesti on kantaatista on jäänyt mieleen osa Kaupunki palaa, mikä
pienen tytön mielessä herätti väristyksiä. Kun vielä juhlan aikana
lentokoneet lensivät Kimpisen kentän yli, jäi mieleen pelkoakin. Kotona
kuullut kertomukset Helsingin pommituksista yhdistyivät juhlan tunnelmiin
ja ilmestyivät öisin uniin.
TAIPALSAARELTA Tuulikki Närhinsalolla on lappeenrantalaisia
musiikkimuistoja paljonkin. Alakylän musiikkiluokkien isä Pauli Helkiö jäi
hänelle mieleen usein vierailleena isän ystävänä ja oppilaanakin, joka toi
Kuusistojen kuopukselle suklaata.
Voipionniemessä vierailivat lappeenrantalaisista musiikkimiehistä usein
myös Toivo Haavisto ja Oiva Käkelä. Taipalsaarella on aikojen alusta ollut
Kuusistojen ja niin myös Tuulikki Närhinsalon kesäkoti. Voipionniemessä ja
Jauhialan kylässä asuu asuu kesäisin epälukuinen määrä saman suvun jäseniä,
sisaruksia, serkkuja, pikkuserkkuja.
Taneli Kuusiston Helmi-äiti oli senaattori, hovioikeuden presidentti Daniel
Voldemar Åkermanin ja hänen vaimonsa Emma Henrikan tytär.
Åkermaneilla oli kesäpaikka, Nikin tila Jauhialan kylässä, jonne Daniel
Voldemarin ja Emma Henrikan 14 lapsen jälkeläiset sekä muutamat muutkin
sukulaiset yhä saapuvat kesäksi. Iso osa Åkermaneista muutti 1900-luvun
alussa nimensä Voipioksi, jos kohta heistä tuli myös Orkamaita ja Orkamoja.
Suvun jälkeläisistä harvinaisen monet ovat kunnostautuneet musiikin alalla.
INTENDENTTI Närhinsalo tunnetaan, paitsi musiikillisesti sivistyneenä ja
sanavalmiina, myös räiskähtelevänä keskustelijana, jopa tuittupäänä.
Hänen puhetyyliään leimaa myös sanoilla leikittely ja koiranleukaisuus,
joka ei aina välttämättä kaikille kuulijoille avaudu. Tai kun avautuu,
saattaa aiheuttaa myös hämminkiä. ·Täytyy myöntää, että sitä joskus
karahtaa karille, sanoo Närhinsalo itsekin.
Niin muusikkous kuin koiranleukaisuuskin tulivat isältä sekä
kuopus-Tuulikille että muille lapsille. Muistetaan vaan Tuulikin veljen
Ilkka Kuusiston riemukkaat laulelmat. Tai Ilkan Pekka-pojan hymyilevä
leikittely viulullaan, tai Kuusiston poikien pelleily Trio Töykeitten kanssa.
·Isä ei kuitenkaan ollut minulle varsinaisesti leikkivä isä vaan hän
kasvatti minua musiikin kautta. Pisti jo muutaman vuoden ikäisenä
esimerkiksi keksimään mielessäni melodioita yksinkertaisiin lauseisiin,
muistaa Närhinsalo.
Sävelet täyttävät edelleen Tuulikki Närhinsalon elämän, muodossa tai
toisessa. Iltaisin hän yleensä nukahtaa musiikkia kuuntelemalla, aamuisin
herää musiikkiin. Ja jos muuta musiikkia ei ole, hän kääntää sisäisen
levysoittimensa päälle ja kaivaa sieltä mieleisiään säveliä.
OOPPERA on musiikkia, josta Tuulikki Närhinsalo pitää eniten. Mieluista
musiikkia on paljon, ymmärtämystä kauas yli klassisen musiikin rajojen,
jazziin ja poppiin asti. Moni saattoi hämmästyä, kun tapasi
kaupunginorkesterin intendentin esimerkiksi idols-voittaja Hanna Pakarisen
voitonjuhlasta Lappeenrannan raatihuoneelta.
Intendentti teki siellä työtään, oli tutkailemassa mahdollisuuksia saada
Hannaa töihin. Närhinsalo oli miettinyt, että Hanna ja tämän vuoden
laulukilpailussa finaaliin selvinnyt sopraano Anu Tikkinen voisivat
esiintyä ensi vuoden alun Laulava Lappeenranta -tapahtumassa.
Laulun pääkaupunkiin mahtuu monenlaista laulua.
MATKA Helsingistä Lappeenrantaan kulki Närhinsalon teatteri- ja
muusikkoperheellä Kotkan ja Rovaniemen kautta.
·Helsingistä pois muutto oli aluksi shokki, sanoo Tuulikki Närhinsalo.
Viikoittain monta kertaa oopperassa tai konsertissa käynyt pianonsoiton
opettaja ja kuoronjohtaja sai etenkin Rovaniemellä ollessaan tottua tällä
puolella niukkuuteen.
Aina on Närhinsalolle kuitenkin riittänyt tekemistä musiikin parissa.
Kaikilla asuinpaikkakunnillaan hän on esimerkiksi on ollut
pianonsoitonopettaja, kuoronjohtaja, arvostettu maakuntalehtien
musiikkikriitikko.
Lappeenrantaan tulo vuonna 1985 oli Tuulikki Närhinsalolle kuin kotiin
tulo, monessakin mielessä. Helsinki konsertteineen ja oopperoineen,
Savonlinnan oopperoineen olivat siedettävän lähellä. Ja sitten:
·Menin heti Lappeenrantaan saavuttuamme Sonja Tammelan balettikoulun
näytäntöön. Ohjelmassa oli Sylfidit ja minä itkin koko esityksen ajan.
Lappeenranta tuntui niin kulttuurikaupungilta…
SELLAISELTA Närhinsalo toivoisi sen tuntuvan edelleenkin. Hän kaipaa
kotikaupungiltaan ja koko maakunnalta ymmärtämystä ajatukselle, miten
tärkeä vetovoima- ja tunnettavuustekijä kulttuurikin voi olla.
Hän tunnustaa yhdessä asiassa olevansa epävarma, niin kummalta kuin se
saattaa kuulostaakin raudanlujan ammattilaisen kyseessä ollen:
·Olenko uskottava vai en? Olenko epäonnistunut tehtävässäni eli siinä,
että minun pitäisi kyetä vakuuttamaan päättäjät kaupunginorkesterin,
tulevan Saimaa Sinfoniettan merkityksestä. Laulukilpailujen menestyksestä
ollaan kyllä iloisia. Ja miksei oltaisi. Mikä muu tapahtuma tuo kaikissa
viestimissä Lappeenrannalle yhtä paljon myönteistä julkisuutta?
Pois se, että Tuulikki Närhinsalo haluaisi viedä vaikka jäähallin
korjausrahat orkesterille. Ei se niin mene. Hän sanoo, että myös SaiPa
ansaitsee tukensa, huonoinakin vuosina.
Hän kuitenkin toisaalta muistuttaa, että ”huonoinakaan vuosina
kaupunginorkesteri ei ole hävinnyt yhtään ainutta konserttia”, taiteellisia
voittoja tulee jatkuvasti.
Viipurin perinnön vaalimatta jättäminen huolettaa Närhinsaloa:
·Minusta Lappeenrannan pitäisi olla Viipurin kulttuuriperinnön vaalija,
niin musiikissa kuin muutenkin. Sen tehtävän tämä kaupunki mielestäni on
hoitanut huonosti
MUUN MUASSA näistä asioista puhuttiin Tuulikki Närhinsalon työhuoneessa
viime tiistaina. Puhelin soi aika harvaan, ihme kyllä. Sitten pirautti
Patrick Gallois, tulevan huilukuun yksi kapellimestari ja solisti.
Keskusteltiin englanniksi siitä, pitäisikö Lappeenrannan
kaupunginorkesterilla olla Gallois´n konsertissa kontrafagotti,
contrabassoon. Ohjelmistossa on teos, jonka esittämiseen sitä
tarvittaisiin. Voitaisiinko se korvata tavallisella fagotilla?
Kapellimestari toivoi, että kontrafagotti pitäisi olla.
·Lähden ehkä hakemaan sen lainaksi Jyväskylä Sinfonialta, sanoi
intendentti puhelun päätyttyä.
Ei alistuneesti vaan päättäväisesti. Intendentin tehtävä on pitää käsissään
sekä suuret että pienemmät linjat.
Sittemmin tehtiin kompromissi, normaali fagotti käy.
III
Intendentti Tuulikki Närhinsalo palkitaan Lappeenrannan Killan Pro
Lappeenranta -mitalilla tänään sunnuntaina pidettävässä Lappeenrannan
Killan vuosikokouksessa.
MIKA STRANDÉN
Kuvateksti
Kotona. Tuulikki Närhinsalolla riittää aina tekemistä. Vaikka kuorot ja
opetus ovat jo jääneet taakse, on orkesteri, on yksinlaulukilpailut,
luottamustoimia, valtion säveltaidetoimikunta. Tarpeen tullen hän napauttaa
on- ja off-nappulat tilanteen vaatimaan asentoon.