Luhtanen yrittää saada perjantaiksi Nuijamaan valtiosopimuksen

Saimaan kanavan vuokraneuvottelut ovat edenneet liikenneministerin mielestä huonosti.

URPO LAANINEN

Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen (sd.) yrittää saada nyt Nuijamaan raja-aseman siirtoa koskevan valtiosopimuksen allekirjoitetuksi tämän viikon perjantaina, jolloin Venäjän liikenneministeri Sergei Frank on ilmoittanut tulevansa vieraaksi Helsinkiin.

Viimeksi he yrittivät allekirjoittaa sopimuksen tammikuussa Pietarissa, mutta Frank ei yllättäen saanut valtuuksia.

­·Olen sanonut, että valtiosopimus on meillä ykkösasia, joka pitää saada valmiiksi eikä sitä pidä enää pyöritellä. Heillä sopimuksen käsittely on monimuotoisempi kuin meillä.

Nuijamaan uuden rajanylityspaikan tietyöt piti alun perin aloittaa syksyllä, mutta kun nimet ovat puuttuneet valtiosopimuksesta, rakentamista ei ole voitu pistää vauhtiin.

Leena Luhtanen kertoi liikenne- ja viestintäministeriön valmistelevan taas kaiken valmiiksi perjantaiksi, jos ja kun liikenneministeri Frank saapuu Helsinkiin.

­·Minulla on oikein hyvät suhteet hänen kanssaan, ja toivoisin todella, että hän pysyisi edelleen Venäjän liikenneministerinä.

­·Hänen kanssaan tämä sopimus tehdään. Olisi suuri vahinko, jos kaikki pitäisi aloittaa alusta. Meillä Suomessa on kaikki valmiudet panna lapio maahan heti.

Ministeri Luhtanen tapasi Etelä-Karjalan elinkeinoelämän edustajia UPM Kymmenen tehtailla, ja hän sai kuulla arvostelua Saimaan kanavan vuokrasopimusneuvottelujen huonosta etenemisestä.

­·Minullakin on käsitys, että neuvottelut eivät ole liiemmin edenneet.

Luhtanen kiirehti neuvotteluja, koska teollisuuden pitää kohta tietää, kannattaako heidän investoida kanavakuljetuksia varten.

­·Vaikka nykyinen sopimus päättyy vasta vuonna 2013, kanavaliikenteen jatkosta olisi saatava varmuus mahdollisimman nopeasti.

”Etelä-Karjala on

malliesimerkki”

Ministeri Luhtanen vietti koko maanantaipäivän Etelä-Karjalassa. Heti aamusta hän tutustui Imatralla Stora-Enson Pelkolan terminaaliin sekä kiersi sen jälkeen Mustolan sataman, UPM Kymmenen ja Lappeenrannan lentokentän.

Illalla hän ehti tavata vielä Lappeenrannan demariväkeä ja illastaa kaupungin vieraana Raatihuoneella.

­·Tämä oli erittäin mielenkiintoinen oppipäivä minulle. Etelä-Karjalassa on nähty laajasta perspektiivistä logistiikan kokonaisuus.

Luhtanen kiitteli, että Etelä-Karjala on malliesimerkki Suomessa logistisesta kuviosta, sillä maakunnassa ovat kaikki: satamat, Saimaan kanava, rajanylityspaikat sekä tiet, rautatiet ja lentokenttä.

­·Olen tämän päivän jälkeen entistä vakuuttuneempi, että toimiva logistiikka ja infrastruktuuri ovat keskeinen kilpailutekijä Suomen teollisuudelle ja elinkeinoelämälle, ja niistä on huolehdittava. Toivottavasti myös maan hallitus näkee, että ne ovat kannattavia investointeja.

”Kuutostie tehdään

elinkaarimallilla”

Liikenneministeri Leena Luhtanen aloittaa tänään valtiovarainministeriön kanssa väännön vuoden 2005 budjettiin tulevista ja myöhemmistä liikenneinvestoinneista.

Hän odotti kehysbudjettineuvotteluista todella vaikeita. Liikenneministeriön hallituskauden kehyksistä ei ole sentin senttiä uusiin liikenneinvestointeihin, koska edellinen eduskunta hyväksyi viime töikseen niin paljon hankkeita ja sitoi uuden hallituksen kädet.

Ministeri Luhtanen odottaa paljon ns. elinkaarimallilta, jolla uusia hankkeita voitaisiin pistää vauhtiin. E 18 -valtatien Lohjan­-Muurlan osuus on päätetty rakentaa tällaisena hankkeena.

Luhtasen johtaman ministeriryhmän listalla kakkosena on Lappeenrannan­Imatran väli, joka sekin sopii hänen mukaansa hyvin toteutettavaksi elinkaarimallilla. 119 miljoonaa euroa maksava hanke on riittävän suuri investointi.

­·En ole vielä huolissani kuutostiehankkeesta, Luhtanen totesi ennen tänään alkavia kehysbudjettineuvotteluja.

Hän ei osannut vielä sanoa, montako uutta liikennehanketta otetaan hallituskauden budjettikehyksiin.

­·Nyt näemme sitten, millaisen painotuksen ja arvon tämä hallitus ylipäätään antaa infrastruktuurihankkeille, hän totesi ennen tänään alkavia kehysbudjettineuvotteluja.

SEPPO RAUTIOVAARA

Kuvateksti

Ministeri kylään. Toimitusjohtaja Pekka Ruotsalainen otti ministeri Leena Luhtasen vastaan Mustolan satamassa.

Leena Luhtanen

¤·Syntynyt 12.2.1941 Kuopiossa, nykyinen asuinpaikka Espoo.

¤·Naimisissa diplomi-insinööri Juhani Luhtasen kanssa, kolme aikuista lasta.

¤·Valtiotieteen maisteri, ammatiltaan opetusministeriön opetusneuvos.

¤·Kansanedustaja Uudenmaan vaalipiiristä 1991 lähtien.

¤·Liikenne- ja viestintäministeri Jäätteenmäen ja Vanhasen hallituksissa 17.4.2003 lähtien.

Kirjoittaja:
Urpo Laaninen