Palveluja kotiin tuova linjaus keräsi kosolti kiitosta Imatralla

Honkaharjun sairaalaan ei rakenneta kuntouttavia sairaansijoja ja uudet ryhmäkodit unohdetaan.

IRMELI OJALAINEN

Ennakkoluuloton ja rohkea. Hullunrohkea. Erittäin hyvä ja kannatettava. Lähdetään kokeilemaan. Viisas linjaratkaisu.

Imatran kaupunginvaltuutetut löysivät runsain mitoin positiivista sanottavaa sosiaali- ja terveystoimen uudelta palvelurakenteen linjaukselta maanantai-iltaisessa kokouksessa.

Linjaus lähtee siitä, että palveluja viedään koteihin eikä niitä keskitetä laitoksiin, eli sairaaloihin ja yövalvottuihin ryhmäkoteihin. Linjauksen mukaan Honkaharjun kuntouttavien sairaansijojen rakentamisesta luovutaan, samoin uusien ryhmäkotien rakentamisesta. Palveluja viedään kotiin ja kotona asumista tuetaan muun muassa eri tiimien avulla.

Terveyspalvelut hoituvat entiseen tapaan kolmelta terveysasemalta. Tosin Imatrankosken sivupisteen hallinnointi hoituu Mansikkalasta.

Aivan yksimielisiä linjauksesta ei sentään oltu ja kolmenkymmenen puheenvuoron päätteeksi äänestettiin kolmasti kristillisdemokraattien Arto Siitosen esityksistä. Siitonen sai ryhmänsä (Nanna Hintsanen, Antti Jarva, Eija Rautakorpi ja varavaltuutettu Kari Vepsä) taakse myös vasemmistoliiton Anssi Piiraisen ja Pekka Koskimiehen.

Siitonen olisi halunnut Piiraisen tavoin Honkaharjuun rakennettavaksi 20 kuntouttavaa sairaansijaa.Varmistus olisi haluttu myös Imatrankosken ja Rajapatsaan neuvoloiden ja Mäentauksen vanhusten ja vammaisten päiväkeskus- ja virkistystoiminnan jatkolle nykyalueilla.

Kolmas äänestys käytiin esityksestä, jonka mukaan yksityiskohtaiset päätökset tulee viedä ennen toimeenpanoa sosiaali- ja terveyslautakunnan ratkaistavaksi.

Siitosta keskitetty palvelumalli ei miellyttänyt ja hän epäili vahvasti myös resurssien riittävyyttä.

Raha kova

konsultti

Demariryhmän tuen linjaukselle kävi kertomassa sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Irja Sormunen. Hän kiitteli linjausta ennakkoluulottomaksi ja rohkeaksi. Hyvää on sekin, että henkilöstön asema on turvattu.

Demariryhmän ryhmyri Heikki Luukkanen puolestaan odottaa, että valtuustolla on jatkossakin valtuudet tehdä nopeita päätöksiä ja muutoksia jos nähdään, ettei systeemi pelaa.

Kokoomuksen Ismo Pölläsen mielestä uusi linjaus on paras mahdollinen palveluita turvattaessa. ­·Maksuttomia palveluja ei ole eikä Imatralla ole varaa siihen, että sosiaali- ja terveystoimen kustannukset jatkavat nykyisen kaltaista nousua. Se tietäisi vuoteen 2008 mennessä neljän veropennin nostoa, Pöllänen muistutti ja piti esitettyjä muutoksia välttämättöminä.

Valtuustossa muisteltiin, miten vasta marraskuussa päätettiin Honkaharjun 20 kuntouttavan sairaansijan laajentamisesta 13,5 miljoonan euron kustannuksin. Nyt aiotaan sairaalan saneerauksesta ja laajennuksesta selvitä huomattavasti pienemmin investoinnein.

Kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Aino Ylä-Jarkko (kok.) näki päätöksen muuttamisen rohkeaksi ja viisaaksi. ­·Talouden realiteetit tulivat vastaan, hän muistutti.

Ylä-Jarkko antoi huutia Arto Siitoselle. ­·Pelottelu Rajapatsaan palvelujen pois viemisestä on edesvastuutonta ihmisten pelottelua, hän huomautti.

Sitoutumattomien Esko Kärkäs huomautti, että uutta on pakko kokeilla, koska vanhenevan väestön osuus kasvaa ja väkimäärä kaupungissa vähenee.

Ritva Kärmeniemi vakuutti vihreitten ryhmän tukea ja arvioi linjan kotiin viedyistä palveluista oikeaksi.

­·Ihan ilman resursseja se ei onnistu, hän muistutti.

­·Nyt meillä on selkeä malli miten tehdään, keskustan Juha Sormunen kiitteli.

Hänenkin mielestään linjaratkaisu on erinomainen. Tärkeintä on että palveluja saa.

Kirjoittaja:
Irmeli Ojalainen