MATTI SAARELA
Se on täytetty. Näin voivat huokaista muutkin, kun Lappeenrannan
kaupunginteatterin suurella näyttämöllä ristille nostettu Jari Ahola.
Jesus Chris Superstarin ensi-iltayleisö ei tyytynyt taputtamaan esityksen
jälkeen. Se nousi seisomaan ihastuksesta, eikä suosionosituksista ollut
tulla loppua.
Lappeenrannan kaupunginteatterin Jesus Christ Superstar on herra, jonka
seurassa viihtyy. Esitys kuulu siihen kategoriaan, jossa katsojalta menee
tavallaan ajantaju. Hieman tukkoisen alun jälkeen esityksen vaikuttavuus
lisääntyi kohtaus kohtaukselta aina mojovaan loppuyllätykseen asti. Aika
sai kuin siivet, ja kun kaikki oli ohi, jäin toivomaan, että Weberin
biisejä upeasti tulkinnut Sanna Kemppainen tulisi vielä lavalle laulamaan
pari ylimääräistä.
Jesus Christ Superstar herätti melkoista kohua, kun se kantaesitettiin
70-luvun alussa. Myös Suomessa seurakuntanuoret osoittivat mieltään sen
esityspaikkojen edessä.
Nyt myös näitä nuoria ymmärtää vähän paremmin. Tim Rice ja Andrew Lloyd
Webber evät missään nimessä rienaa tai pilkkaa. Sellainen ei kai tänä päivä
pälkähtäisi edes kenenkään mieleen. Heidän näkemyksensä evankeliumista on
kuitenkin totutusta poikkeava.
Maria Magdaleena
tarinan keskiössä
Musikaalissa Jeesuksen ja Maria Magdaleenan suhdetta kuvataan ikivanhan
myytin kautta. Tämä myytti Jeesuksen pojasta taas tietysti vihjaa siihen,
että Jeesuksen ja Maria Magdaleenan suhteessa oli muitakin ulottuvuuksia
kuin kristillinen lähimmäisen rakkaus.
Sietämättömän tietämättömänä tollona erotan huonosti eri kirkkokuntien
oppisuuntauksia ja vivahteita toisistaan. Otaksun kuitenkin, että Rice ja
Webber tarinaa kirjoittaessaan olivat perehtyneet gnostilaisuuteen.
Kaksikon näkemys Maria Magdaleenan asemasta alkukirjossa on joka
tapauksessa edelleen tuore ja 70-alussa he olivat itse asiassa hurjasti
edellä aikaansa.
Ensimmäinen viittaus esityksen ilkikurisuuteen löytyy jo sen nimestä. Rice
ja Webber peilaavat Jeesuksen tarinaan 60-luvun suurten rokkistarojen
kohtaloon. Mieleen tulee tietenkin heti esimerkiksi Jimi Henrix, Jim
Morrison ja muut vainaat. John Lennon taisi jopa julkisesti sanoa, että hän
suositumpi kuin Jeesus.
Kaksikko kutsuu vielä viimeisessä kohtauksessa ”rockmanageri” Juudaksen
haudasta näyttämölle valittelemaan sitä, että Jeesus valitsi väärän ajan.
Millainen tähti hänestä olisikaan tullut vinyylin ja mustavalkoisen
television aikakaudella rockvideoista ja MTV:stä nyt puhumattakaan.
Viihdemaailma teki sir Webberistä miljardöörin ja Englannin kuningatar
Elisabeth aateloi hänet lordiksi, eli kyllä armokin ainakin Webberin
kohdalla on käynyt toteen.
Oivaltava
ohjaus
Vierailija Mikko Rasila ohjaa oivaltavasti sekä laulajia että tanssijoita.
Jos hän joskus kyllästyy perusteellisesti teatterin tekemiseen, ura
Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa voisi olla menestys. Rasila
voi ryhtyä vaikka opponentiksi nuorille feministiteologeille.
Teatteri markkinoi Jesus Christ Superstaria ensimmäisenä ammattilaisten
toteuttamana produktiona Webberin musikaalista. Se ei ole koko totuus.
Suuri joukko avustajia on teatterin ja tanssin harrastajia.
Se ei ole kuitenkaan esityksen heikkous, vaan yksi sen vahvuuksista.
Lappeenrannan esityksessä on tekemisen meininkiä ja raikkautta, jota
ammattilaisetkaan eivät aina onnistu taikomaan näyttämölle.
Itselläni on kokemusta katsojana hippimuseon koipussista kaivetusta
Hairista, jonka ovat työstäneet esityskuntoon rautaiset ammattilaiset.
Näistä esityksistä on nähnyt kohta, että virtuositeetti ei vielä takaa
mitään, jos sanottavaa puuttuu.
Lappeenrannan kaupunginteatterin esityksessä on aitoa tekemisen iloa, sitä
jotakin, joka tekee teatterista niin vastustamattoman taiteen muodon.
Sanna Kemppainen tulkitse upeasti esityksen Maria Magdaleenaa. Myös
lavastaja Riitta Ukkonen ansaitsee täyden kympin Kemppaisen käyttämästä
rooliasusta. Katsoja tajuaa heti, että tässä menee todellinen uranainen ja
alkukirkon tuleva johtaja, eikä mikään hompsahtava bändäri.
Eivätkä liturgiset väritkään tietenkään ole mikään sattuma. Maria
Magdaleenan väri on tässä kontekstissa tietenkin punainen.
Aholan tulkitseman Jeesuksen väri on valkoinen ja Seppo Kaisanlahden
näyttelemän Juudaksen musta.
Ahola on hyvä laulaja, mutta Kaisanlahden Juudas varastaa silti melkein
koko show’n. Se ei johdu siitä, että Ahola tekisi roolinsa huonosti, vaan
dramaturgiasta. Saman näkee usein Hollywood-elokuvissa. Kirkasotsainen
sankari ei välttämättä aina ole erityisen kiinnostava hahmo.
Moniselitteiset pahikset ovat sitä usein. Tässä tarinassa sellainen on myös
Herodes. Heikki Pirhosen esittämä Herodoksen laulu on koko esityksen
hauskin kohtaus.
Ukkonen ansaitsee toisen kympin esityksen lavastuksesta. Ylöspäin avautuva,
sinisen sävyihin väritetty näyttämö on komea. Tornit ja tikapuut
mahdollistavat ylöspäin suuntautuvat liikkeen, mikä lisää esityksen
dynaamisuutta. Edes kuolleista herätetty Lasarus ei tyydy vain ottamaan
vuodettaan ja käymään, vaan hän kiipeää ylös tikapuita kuin mikäkin
marakatti, tai hyvin kasvatettu roudari. Esityksen bändiin on koottu hyviä
eteläkarjalaisia muusikoita, eikä Esa Kotilaisen johtaman ryhmän soundeissa
ole mitään vikaa.
Huomattavan ikärajoitteisena henkilönä en uskalla edes arvailla, miten
nuoriso ottaa tämän musikaalin vastaan. Niille, jotka ovat itse eläneet
nuoruuttaan 70-luvulla, sitä voi suositella lämpimästi.
Jesus Christ Superstar on varsinainen trippi, hyvä matka jos ei nyt
taivaaseen, niin nuoruuden muistoihin kuitenkin.
ARI NAKARI
Kuvateksti
Kaikki on hyvin. Marja Magdaleena (Sanna Kemppainen) lohduttaa
ihailijoidensa loputtomiin vaatimuksiin väsynyttä Jeesusta (Jari Ahola).
TEATTERI
¤·Tim Rice, Andrew Lloyd Webber: Jesus Christ Superstar
¤·Ohjaus ja koreografia on Mikko Rasila ¤·Musiikin sovitus: Esa Kotilainen
¤·Skenografia: Riitta Ukkonen
¤·Valosuunnittelu: Timo Hämäläinen
¤·Rooleissa: Seppo Kaisanlahti, Jari Ahola, Sanna Kemppainen, Reijo
Kanerva, Heikki Pirhonen, Heikki Railevirta, Jarmo Vesterinen, Rauno
Vanhoja, Jalle Niemelä, Mari Pöytälaakso, Heikki Pirhonen, Saimi Kaisanlahti
¤·Lappeenrannan kaupunginteatterin ensi-ilta 3. huhtikuuta.