Lappeenrannan vaateet asfalttikartellijutussa 900 000 euroa

Lemminkäinen on saanut kymmenessä vuodessa kaupungin kaikki yhteensä yhdeksän miljoonan euron päällystysurakat.

ANNE KOTIHARJU

Viimeisten kymmenen vuoden aikana Lappeenrannan kaupungin kaikki yhteensä

noin yhdeksän miljoonan euron arvoiset asfaltointiurakat ovat päätyneet

Lemminkäinen Oy:lle. Myös Lappeenrannan kaupunki varautuu Kilpailuviraston

selvitykseen perustuvaan mahdolliseen asfalttiyritysten kartelliin ja

korvausvaateisiin.

Lappeenrannan kaupunki varautuu vaatimaan Lemminkäinen Oy:ltä 900 000 euron

hyvitykset. On epäilty, että kartellin takia olisi peritty kymmenen

prosenttia ylihintaa vapaaseen kilpailutilanteeseen verrattuna.

Kuntaliitto

antanut ohjeet

Laki- ja liiketoimintajohtaja Seppo Miettinen kertoo, että kaupunki on

perehtynyt kilpailuviraston selvitykseen tarkoin. Myös Suomen Kuntaliitto

on antanut ohjeet siitä, miten kuntien tulisi menetellä etunsa valvomiseksi.

­·Olemme selvittäneet, mikä on kaupungin vahingon määrä, jos kartelli

oikeudessa todetaan olleen olemassa.

Kartellin epäillään toimineen vähintään 10 vuotta.

­·Vanhempien tilausten osalta on prosessin kestäessä vanhentumisvaara. Sen

takia kaupunki huolehtii osaltaan siitä, että vanhentuminen katkaistaan ja

pidätetään puhevalta korvauksen vaatimiseen tältä kymmenen vuoden ajalta.

Kilpailuviraston selvitys menee markkinaoikeuteen ja markkinaoikeus

päättää, katsooko se kartellin olleen olemassa.

­·Tässä vaiheessa kyse on siitä, että varaudutaan tähän markkinaoikeuden

päätökseen huolehtimalla edunvalvonnasta.

Kilpailuvirasto on arvioinut, että päätökseen menee ainakin vuosi

.Markkinaoikeuden päätöksestä voi vielä valittaa edelleen.

Urakat on

kilpailutettu

Lemminkäisen puhdas voittokulku tarjouskilpailuissa Lappeenrannassa näyttää

kieltämättä oudolta.

­·Joka kerta urakat on kilpailutettu ja tekninen lautakunta on tehnyt

päätökset. Urakkakilpailun perusteella on joka kerta päädytty

Lemminkäiseen. On voitu kilpailuttaa kaksikin vuotta yhdellä kertaa.

Jos kyseessä olisi kartelli ja tarjouksen tekijät olisivat liittoutuneet,

olisi sitä ilmeisesti vaikea havaita tarjousten käsittelyvaiheessa.

­·Tässä korostuu entisestään kilpailutuksen merkitys ja tarjousten

analysoinnin tärkeys.

Kunnat, yritykset

ja tiehallinto

Jos urakointiyritysten todetaan perineen kartellin turvin ylihintaa, ovat

suurimmat kärsijät kunnat ja yritykset sekä Tiehallinto. Suomen toimitila-

ja rakennuttajaliitto Rakli, Suomen Kuntaliitto sekä Liikenne- ja

viestintäministeriö ovat selvittämässä tilaajien mahdollisuuksia saada

vahingonkorvauksia mahdollisessa kartellitapauksessa.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju