TENHO TIILIKAINEN
Ruokolahden kunnanjohtaja Vesa Jäppinen tunnustaa, että Ruokolahdella on
seurattu huolestuneena Imatran koulurakenteen uudistamisesta käytyä
keskustelua. Ruokolahtelaisia huolettaa ennen kaikkea Vuoksenniskan
yhteiskoulun lukion kohtalo. Huolettaa sen takia, että noin puolet lukion
oppilaista on ruokolahtelaisia.
Rakennepohdinnoissa on ollut esillä vaihtoehtona Vuoksenniskan päivälukion
sulauttaminen Imatran yhteislukioon. Imatran yhteislukio toimii Mansikkalassa.
Kunnanjohtaja Vesa Jäppinen sanoo saaneensa tiedon, että Vuoksenniskan
lukion kohtalo nousee yhtenä kohteena esille Imatran kaupungin
resurssipäällikön Jaana Utin hallinnoimassa rakennetyöryhmässä. Sen
virallisempaa yhteydenottoa kuntaan ei ole tehty.
·Tuntuu kieltämättä kummalliselta, että näin tapahtuisi, kun huomioidaan
lukion näinkin suuri väestöpohja ja saavutetut tulokset. Vuoksenniskalla on
noussut kansanliike lukion puolesta ja kyllä meidän tuntomme ovat aivan
samat, Jäppinen sanoo.
Hänen mukaansa päivälukion lakkauttaminen merkitsisi ruokolahtelaisille
opiskelijoille ja samoin Imatran kaupungin pohjoisosan nuorille koulumatkan
tuntuvaa pidentymistä.
·Koulumatkoihin menisi tunti lisää. Seuraamme tätä hyvinkin herkällä
korvalla ja varmasti reagoimme asiaan, kun sen aika koittaa.
Imatra saa
valtionosuuden
Vesa Jäppinen muistuttaa, että Imatran kaupunki saa ruokolahtelaisista
oppilaista tulevan valtionosuuden itselleen. Hänen mielestään tuntuisi
vieraalta, että Ruokolahti osallistuisi suoraan lukion ylläpitokustannuksiin.
·Suomessa lukiot suorastaan kilpailevat oppilaista, Jäppinen muistuttaa.
Hänen mielestään lukioasiaa on tarkasteltava laajemmaltikin seudullisen
yhteistyön näkökulmasta.
·Näen asian seutukunnan kehittämisen ja vastaisen yhteistyön kannalta
merkittävänä tekijänä.
Ruokolahden kunnan edustajat neuvottelevat tänään Vuoksenniskan
yhteiskoulun lukion tulevaisuuden vaihtoehdoista ja syntyneestä tilanteesta
muun muassa lukion rehtorin Raija Filpuksen kanssa.
Filpus on miettinyt vaihtoehtoa, jossa päivälukio säilyisi Vuoksenniskalla,
mutta erikois- ja valinnaiskurssien kohdalla hyödynnettäisiin ympäröivien
lukioiden kanssa etälukion mahdollisuudet. Tämän lisäksi koulukiinteistöön
tulisi perusopetuksen luokat 5-9 sekä aikuisopetus.
·Sekin olisi minusta mahdollista, että aikuisopiskelijat voisivat ottaa
osaa päivälukion opetukseen koulussa.
Oppilaskohtaiset
maksut puhuttavat
Vuoksenniskan lukion mahdollista lakkauttamista on perusteltu muun muassa
kustannussäästöin. Oppilaskohtainen kustannus Vuoksenniskan lukiossa oli
vuoden 2002 tilinpäätöksen mukaan 5 400 euroa. Imatran yhteislukiossa se
oli 4 400 euroa. Tänä vuonna Vuoksenniskan lukion oppilaskohtaisen
kustannuksen arvioidaan olevan 5 600 euroa, yhteislukion 4 600 euroa.
Valtionosuutta kaupunki saa lukiolaisestaan 3 981 euroa.
Rehtori Raija Filpuksen mielestä päivälukioiden ero ei aiemmin ole ollut
näin suuri.
·Meidän luvuissamme ei ole mukana etälukiota, mutta yhteislukion luvuissa
on IB-lukion osuus. Jos meille lisätään etälukion osuus, ovat
oppilaskohtaiset summat suurin piirtein samat kuin yhteislukiossa.
Opetuspäällikkö Petri Kyyrä Imatran koulutoimesta näkee Imatran
yhteislukion ja Vuoksenniskan lukion hintaeroon syyn oppilaiden määrässä.
Isoissa lukiossa yksikköhinnat alenevat.
·Valtionosuus ei kata kustannuksia missään, Kyyrä sanoo.
Kyyrän mukaan lukioratkaisua tullaan kevään aikana miettimään hyvinkin
perusteellisesti, mutta mihin pohdinnoissa päädytään on hänen mukaansa
vielä täysin auki.
Seuraavan kerran koulurakenne on puntarissa huhtikuun 14. päivänä, jolloin
on koulutuslautakunnan ja kaupunginhallituksen yhteinen seminaari. Vähän
myöhemmin koolla ovat koulutuslautakunta, yksikönjohtajat ja
yhteistyötoimikunta.
TENHO TIILIKAINEN
Kuvateksti
Rehtori. Vuoksenniskan yhteiskoulun lukion rehtorin Raija Filpuksen
mielestä Vuoksenniskan alueella vallitsee yksituumaisuus lukion
säilyttämiseksi.