Huhtiniemen tenniskupla aiotaan puhkaista lopullisesti

Liikuntakeskus rakentaa tenniskentän yhden salibandykentän tilalle, jos pelioikeuksien koemerkintä onnistuu.

VESA SALMINEN

Etelä-Karjalan liikuntakeskus aikoo rakentaa kansainväliset mitat täyttävän tenniskentän Huhtiniemen halliin yhden salibandykentän tilalle. Samalla käytöstä poistuu nykyinen kahden kentän kuplahalli.

Selkänojaa hankkeelle haetaan pelioikeuksien koemerkinnällä, joka päättyy 15.6. Lopullinen investointipäätös tehdään sen jälkeen. Kupla poistuu suunnitelmien mukaan käytöstä ensi syksynä.

Toimitusjohtaja Lasse Blomqvistin mukaan vaihtoehtona on silti myös se, että vanha kupla pysyy käytössä, jos pelioikeuksien merkitsijöitä ei ole riittävästi. Mitään investointeja vanhaan halliin ei kuitenkaan enää tehdä.

­·Kuplahallin käyttöaste on tippunut koko ajan, jos se vielä tippuu, sen kannattavuus on miinusmerkkinen ja se lopetetaan.

­·Alan olla jo täysin kypsynyt kuplahallin pyörittämiseen, haluan päästä siitä eroon, Blomqvist huokaa.

Yhtenä syynä hankkeeseen on se, että kilpailevan hallin myötä salibandyn käyttöasteet ovat Huhtiniemessä pudonneet. Blomqvist laskee, ettei uudistus silti ole hänelle mikään kultakaivos, vaan liikevaihto jopa laskee.

Valmiille pohjalle rakennettavan uuden kentän kustannusarvio on 45 000 euroa.

Osakepohjalla

ei tulevaisuutta

Uuden tennishallin osakkeiden koemerkinnässä reilu vuosi sitten mukaan oli lähdössä pelaajia 65 000 euron edestä, mutta se ei ollut riittävä määrä, sillä kahden kentän hallin perustaksi olisi vaadittu 150 000 euron merkinnät.

­·En epäile hetkeäkään, ettei pelioikeuksia saataisi myytyä riittävästi, Blomqvist uskoo.

Pelioikeuden hinta on ajankohdasta riippuen 1 000-3 000 euroa. Pelioikeuksien lisäksi Huhtiniemessä myydään myös vakiovuoroja ja irtotunteja, mutta pelioikeuden ostaja ohittaa samantien muut.

Osakepohjaista hallia liikuntakeskus ei aio enää viedä eteenpäin.

­·Minun hallissani eivät voi ulkopuoliset ihmiset olla omistajina. Pankki ei hyväksy sitä, koska halli on lainojen vakuutena, Blomqvist valottaa.

Tennisseurat

virittävät toimintaa

Blomqvist on lähestynyt Lappeenrannan Tennisseuraa ja tarjonnut LTS:n jäsenkirjeen mukana jaetulla esitteellä mahdollisuutta hankkia pelioikeus, mutta osa seuran jäsenistä haluaisi osakepohjaisen hallin.

LTS:ään yhdistyivät keväällä muut lappeenrantalaiset tennisseurat ja yhteisen lipun alla pyritään puhaltamaan tennis nousuun vuosien hiljaiselon jälkeen.

­·Minuun otettiin yhteyttä, että seurasta lähtee 50 ihmistä sen vuoksi, että rakennan kansainväliset mitat täyttävän tenniskentän, Blomqvist ihmettelee.

­·Eihän kenenkään tarvi tähän halliin tulla, jos ei halua.

Tavoitteena

ikuinen pelioikeus

LTS:n puheenjohtajan Reijo Kolehmaisen mukaan osa seuran jäsenistä pitää osakepohjaista hallia parhaana mahdollisena vaihtoehtona. Kaikki eivät usko, että pelioikeus säilyy ikuisesti, vaikka siitä on maksettu.

Seuran hallitusta on haukuttu siitä, että jäsenkirjeen mukana lähetettiin liikuntakeskuksen markkinointikirje. Kolehmainen sanoo, ettei LTS ole sitoutunut liikuntakeskuksen hankkeeseen, mutta on hengessä mukana, koska se edistäisi lajin kehitystä. LTS aikoo silti selvittää myös osakepohjaisen hallin rakentamista.

Blomqvist ei usko, että seura pystyy itse tennishallia aikaan saamaan. Hän muistuttaa, että osakeyhtiöön sisältyy myös omistajan riski menettää sijoittamansa pääoma tai toisaalta joutua huonoina aikoina pumppaamaan lisää rahaa halliyritykseen.

VESA SALMINEN

Kuvateksti

Tulevat jäsenet. Huhtiniemen kuplassa tennisvuoroaan lopetelleet Risto Porkka (oik.) ja Harri Sateila aikovat liittyä Lappeenrannan Tennisseuraan. Liikuntakeskuksen toimitusjohtaja Lasse Blomqvist puolestaan yrittää saada entistä useamman tennisseuralaisen pelaamaan Huhtiniemeen.

Kirjoittaja:
Vesa Salminen