HEIKKI SOPANEN
Professori Jyrki Ahola julkisti vapun alla selvityksen, jonka aihe oli
maakunnallisen elinkeinoyhtiön tarve ja mahdollisuus Etelä-Karjalassa.
Aholan mielestä tarvetta on, ja siitä seuraa myös mahdollisuus.
Toivottavasti mahdollisuutta ei hukata. Maakunnallinen elinkeinoyhtiö ei
nimittäin synny itsestään, vaan jonkun täytyy se synnyttää, tehdä.
Aikaisemmat kokemukset kertovat, että Etelä-Karjalassa on kykyä tehdä
suunnitelmia, mutta niiden toteuttaminen onkin vaikeampaa. Asia nousi
esille myös haastatteluissa, joita Ahola teki selvitystään varten.
Professori esittää Imatran Seudun kehitysyhtiön Kehyn ja Lappeenrannan
seudun elinkeino- ja matkailuyhtiön Selman yhdistämistä. Jos Kehy ja Selma
yhdistetään, syntyy elinkeinoyhtiö, jonka jäseninä ovat kaikki maakunnan
neljätoista kuntaa. Sellaisella yhtiöllä luulisi olevan voimaa ja
vaikuttavuutta.
Aholan selvitys saikin suopean vastaanoton sen tilaajilta, Imatran,
Joutsenon ja Lappeenrannan kuntajohtajilta. Itse pääasialle nyökytellään,
mutta ratkaistavana on vielä suuri joukko kysymyksiä, ennen kuin uuden
elinkeinoyhtiön yhtiöjärjestys on valmis lähetettäväksi kaupparekisteriin.
Kynnyskysymys on Lappeenrannan ja Imatran kaupunkien keskinäinen
vastuunjako uudessa yhtiössä. Yhtiön rahoituksen ja henkilökysymysten
ohella pitää miettiä, mitä yhtiö tekee ja kuinka. Ahola on esittänyt vasta
pohjapaperin.
Kuntajohtajat vakuuttavat, että hanketta lähdetään viemään eteenpäin
kaikella vakavuudella. Aikatauluista ei puhuta, mutta sitä painotetaan,
että uuden yhtiön pitää aloittaa puhtaalta pöydältä. Tuttu viesti on myös,
että keskinäinen kilpailu pitää unohtaa.
Kuntien oltava
bisnestoimijoita
Kehy ja Selma on perustettu luomaan edellytyksiä vaikutusalueidensa
elinkeinoelämän kehittymiselle. Yhtiöiden toimintatavat ovat erilaiset,
mutta tavoitteet samat. Kehy pyrkii auttamaan Imatran ja maakunnan
pohjoispään kuntien bisnestä, ja Selma Lappeenrannan ja sen ympäryskuntien
bisnestä.
Kunnalliset elinkeinoyhtiöt ovat nykyään arkipäivää, vaikka kuntalaki
suhtautuu kaksijakoisesti kuntien harjoittamaan elinkeinoelämän tukemiseen.
Lain mukaan kunta ei saisi ottaa yrittäjäriskiä omalla toiminnallaan eikä
myöskään tukemalla tällaista toimintaa.
Työllisyyden parantamiseksi tai elinkeinorakenteen monipuolistamiseksi
säännöstä voi kuitenkin poiketa. Niinpä kunnat ottavat käytännössä
yrittäjäriskiä sekä omalla toiminnalla että tukemalla tällaista toimintaa.
Kilpailu yrityksistä ja työpaikoista on ankaraa, ja todellisuus jyrää
moraaliset pohdinnat kunnan perimmäisistä tehtävistä. Jos yrityksen
saaminen paikkakunnalle vaatii kunnalta sijoitusta, kunta sijoittaa. Ja
toivoo, että sijoitus tuo itsensä korkoineen takaisin.
Välillä sijoitus onnistuu, välillä ei. Kuntalaiset voivat vain luottaa
virkamiesten ja valitsemiensa poliittisten päättäjien viisauteen.
Onnistuessaan sijoittaminen ja riskinotto tuo kuntaan työpaikkoja ja vaurautta.
Jos riski toteutuu, maksajina ovat kuntalaiset. Sillä ei ole käytännön
eroa, pyöriikö kunnan elinkeinobisnes kunnallisten yhtiöiden kautta vai
suoraan kunnan budjetista. Lopullinen kassa, josta laskut maksetaan,
on kuntalaisen lompakko. Tuore esimerkki riskin toteutumisesta on
Etelä-Karjalan messukeskuksen kohtalo Imatralla.
Kehyn ja Selman yhdistämisessä etsitään maakunnallista lompakkoa, jossa
olisi kaikkien kuntien rahaa. Rahan lisäksi yhtiöön pitää löytää osaavia
ihmisiä, jotka saavat sijoitettavalle rahalle hyvän tuoton eli onnistuvat
maakunnallisessa elinkeinopolitiikassa.
Nykytilanne
saa huutia
Selvityksen perusteella maakunnallisen elinkeinoyhtiön tarpeesta vallitsee
Etelä-Karjalassa jotakuinkin yksimielisyys. Aholan mallikin kelvannee kaikille.
Mallissa Kehyn ja Selman yrityspalvelut yhdistetään omaksi yhtiökseen,
samoin matkailu omakseen. Rahoituksen Ahola siirtäisi maakunnalliseen
rahoitusyhtiöön. Ajatuksena on, että uusi yhtiö aloittaa puhtaalta
pöydältä, puhtaalla taseella.
Selvitystyössä haastateltiin kolmisenkymmentä henkilöä. Haastatellut olivat
kunta- ja maakuntatason virkamiehiä ja poliitikkoja, yrityselämän
edustajia, oppilaitosten rehtoreita, ja muita aihealueen sidosryhmäläisiä.
Haastatteluista nousi kritiikkiä nykyistä elinkeinopolitiikkaa kohtaan.
Joidenkin mielestä sellaista ei edes ole, on vain joukko toimijoita, jotka
huseeraavat elinkeinopolitiikan nimissä, mitä sattuu.
Esille nousi epäily, syntyykö jatkossakaan yhteistä, maakunnallista
elinkeinopolitiikkaa. Etenkin poliitikot ja maakunnan kaupungit, Imatra ja
Lappeenranta, saivat huutia keskinäisestä kinastelusta.
Poliitikkoja syytetään kyläpolitikoinnista suurilla panoksilla. Omia asemia
varjellaan kaiken muun kustannuksella.
Erään vastaajan mukaan kysymys kuuluu, tehdäänkö maakunnassa jotain vai
mennäänkö vapaassa pudotuksessa kriisin kautta uuden alkuun.
Teoriasta pitkä
tie käytäntöön
Poliitikkoja on helppo haukkua, ja tehdä heistä bisneksen jarrumiehiä.
Ilmeisesti haukkujat ovat juuri haastateltuja bisnesmiehiä. Poliittista
valvontaa kuitenkin tarvitaan, koska elinkeinoyhtiöissä on kiinni
kuntalaisten ja yhteiskunnan rahaa.
Maakunnalliseen elinkeinoyhtiöön pitää vain löytää poliitikkoja, jotka
ajattelevat kokonaisuuden etua, eivät omaa jakkaraansa. Nämä
luottamushenkilöt voivat luontevasti istua yhtiön hallintoneuvostossa
tekemässä strategisia linjauksia.
Jos ja kun yhtiön tehtävät kirkastuvat, operatiivinen johtaminen on
elinkeinoelämän ammattilaisten työtä. Luottamushenkilöiden vaativa tehtävä
on valita avainhenkilöt operatiiviseen johtoon.
Kehyn ja Selman yhdistämishankkeella mitataan taas kerran Imatran ja
Lappeenrannan yhteistyön toimivuutta, vaikka hankkeessa ovat mukana kaikki
Etelä-Karjalan kunnat. Voi tulla takki, mutta voi tulla myös tuluskukkaro.
Aika näyttää.
¤·Jutussa on käytetty hyväksi Aholan selvitystä ja haastateltu kunta-alan,
kansantalouden ja rahoitusalan alueellisia asiantuntijoita. Professori
Aholan selvitys on luettavissa internetissä osoitteessa www.saimaankaupunki.fi.
Lähde: Aholan selvitys