Etelä-Karjala on saamassa matkojen yhdistelykeskuksen

Konsultilta odotetaan syksyksi päätösvalmista esitystä. Lääninhallitukset kilpailuttavat aikanaan operaattorit.

IRMELI OJALAINEN

Etelä-Karjala ei ole jäämässä viimeisten joukkoon, kun Suomeen ryhdytään

perustamaan koko maan kattavaa matkojen yhdistelykeskusten verkkoa.

Maakunnallinen tai minimilaajuudessaan ydinaluekuntien yhteisen MYK:in eli

matkojen yhdistelykeskuksen perustamisesta tai mahdollisesta selvittelyjen

jatkotoimista on tarkoitus tehdä päätöksiä ensi lokakuussa. Toiminta

käynnistyisi vaiheittain ensi vuoden alusta. Keskus työllistäisi arviolta

viisi-kuusi henkilöä.

­·Oululaiselta konsulttiyritykseltä on pyydetty selvitys syyskuun loppuun

mennessä. Odotamme sellaista paperia, jonka pohjalta on valmius perustaa

keskus, Imatran kehitysjohtaja Kari Ahonen sanoo.

Etelä-Karjalassa kysellään ydinaluekuntien ohella muita keskukseen mukaan

haluavia. Kuntien ohella mukaan mielitään sairaanhoitopiiriä,

koulutuskuntayhtymää ja Kelaa.

Valtakunnan tasolla oman kiinnostuksensa on ilmaissut Kela, joka odottaa

keskusten ansiosta syntyvän mittavia, arviolta 11 miljoonan euron, säästöjä

matkakustannusten korvauksiin.

Keskuksen piiriin tulisivat koulukuljetusten ohella vammaispalvelulain ja

sosiaalihuoltolain mukaan korvattavien matkojen välitys. Keskus voisi

Ahosen mukaan hyvin hoitaa myös muita henkilö-, tavara- ja ruokakuljetuksia.

Mittavia

säästöjä

Yhteiskunnan korvaamien matkojen yhdistelyllä on saatavissa vuosittain 22

miljoonan euron säästöt, matkojen yhdistelyä selvittänyt liikenne- ja

viestintäministeriön työryhmä laskee.

Ylitarkastaja Merja Nikkisen mielestä arvio on hyvin varovainen.

­·Säästöt ovat merkittävästi suuremmat, hän sanoo.

Ministeriön työryhmän mietinnössä ennakoitiin, että matkojen

yhdistelykeskuksia olisi saatu synnytetyksi koko maan kattavaksi verkoksi

vuonna 2007.

­·Keskusten synnyttäminen on niin iso urakka, että toteuttamiseen menee

kauemmin, Nikkinen arvioi.

Ministeriö on käynnistänyt koulutukset ja ne jatkuvat lomien jälkeen.

Suunnitelmissa on myös valtakunnallisen seminaarin järjestäminen.

Mietinnöstä kootaan parhaillaan lausuntoja. Niissä on puututtu erityisesti

kilpailuttamiseen, johon itse mietinnössä ei syvennytty. Jatkomenettelyistä

ministeriö aikoo kirjelmöidä yhdessä Kuntaliiton kanssa kunnille.

Läänistä

kilpailuttaja

Mietinnössä esitetään, että Suomeen perustettaisiin kaikkiaan 20 matkojen

yhdistelykeskusta. Nyt toimintaa on kokeiltu kuudella paikkakunnalla.

Etelä-Karjalaan on tulossa oma MYK, samoin Kymenlaaksoon.

Alueiden tarkempi määrittely annettaisiin mietinnön mukaan

lääninhallitusten tehtäväksi. Lääninhallitukset voisivat osallistua

käynnistysvaiheen rahoitukseen kahden vuoden ajan.

Kaavailun mukaan valtakunnallisesta suunnittelusta ja ohjauksesta vastaa

liikenne- ja viestintäministeriö ja lääninhallitukset johtaisivat

läänitason toiminta yhteistyökumppaneinaan kunnat, sairaanhoitopiirit ja Kela.

Yhdistelypalvelujen hankinnasta järjestettäisiin alueellisia

tarjouskilpailuja ja MYK-operaattorin valitsisi lääninhallitus, joka

solmisi valitun tarjoajan kanssa noin viiden vuoden mittaisen sopimuksen.

Kustannusten rahoituksessa pyritään valtakunnallisesti yhtenäiseen malliin,

jossa otetaan huomioon hyötyjä maksaa -periaate. Rahoitusjärjestelyt eivät

aiheuta muutoksia perusteisiin, joilla valtion ja kunnan kuljetus- ja

korvausvelvoitteista aiheutuvat kustannukset jaetaan.

Kirjoittaja:
Irmeli Ojalainen