ANNE NIEMI
Skandinaavisten kielten harrastaja ja Islannin-kävijä Jouko Hemmi on
taustajoukkoineen ideoinut ensimmäistä kertaa Etelä-Karjalassa
järjestettävää suomalais-islantilaista viikkoa. Tapahtuma pidetään
Savitaipaleella 27.7.-1.8.
·Keskeistä on Savitaipaleen ja Taipalsaaren kuntien mukaantulo sekä
Pohjoismaisen kulttuurirahaston 8 000 euron avustuksen saaminen, Fin-Ice
kulttuuriyhdistyksen Hemmi kertoo.
Pohjolan itäisten ja läntisten alueiden yhdistäminen on
suomalais-islantilaisen musiikkiviikon perusidea. FIN-ICE Youth Musik Week
-tapahtuma kokoaa heinäkuun lopulla lahjakkaita musiikin opiskelijoita
Suomesta, Venäjältä sekä Färsaarilta ja saagojen saarilta Islannista.
Islanti ja Färsaaret
tulevat tutuiksi
Myös Lappeenrannan ja Pohjois-Kymen musiikkiopiston sekä Lappeenrannan
bändikoulun opiskelijat ja orkesterit osallistuvat tapahtumaan.
Tanskassa ja Islannissa kevyen musiikin huippunimiin lukeutuva
färsaarelainen Eivor Pálsdóttir on tapahtumaviikon eksoottisin esiintyjä.
Islannista tulee kaksi nuorten pop- ja rockbändiä sekä Reykjavikin
Suzuki-musiikkikoulun orkesteri.
Nuorten musiikkiviikon konserttiteltta pystytetään Olkkolan rantaan, jossa
työpajatyyppisen opetuksen lisäksi järjestetään joka ilta
yleisökonsertteja. Myös Saimaanharjun ja Europaeuksen kouluilla on
tapahtumia. Klubi-illoiksi ohjelmaa riittää myös Lemin Kuukanniemeen ja
Savitaipaleen kirkonkylän ravintoloihin. Viikko huipentuu Säänjärven lavan
päätöskonserttiin 1. elokuuta.
TUOTTAJA
Kuvatekstit
Eivor. Lähes Björkin veroiseen suosioon Tanskassa ja Islannissa yltänyt
Eivor Pálsdóttir esiintyy heinäkuussa Savitaipaleella.
Islanti kiinnostaa. Islannin suurlähettiläs Jón Baldvin Hannibalsson (2.
vas.) ja rouva Bryndís Schram tapasivat musiikkiviikon isäntäkunnan
edustajat Pekka Hatakan ja Jouko Hemmin.