Categories
Artikkelit

Lampikankaan kulmauksessa eletään kuin herran kukkarossa

Joutsenon asuntomessuilla 25 vuotta sitten oli suuren urheilujuhlan tuntua. Nykyisin asukkaat nauttivat messualueen rauhasta.

SARI PULLINEN

Viikkoa ennen juhannusta Erja Värtö valmistelee Porinkujalla kaksostensa

Ollin ja Ellin rippijuhlia. Vieraita on tulossa talo täyteen. 25 vuotta

sitten tällä kadulla valmistauduttiin hiki hatussa varsinaiseen

väenpaljouteen: heinäkuussa alkoivat asuntomessut.

Erja Värtö tunnustaa huvittuneena, ettei hän ole itse koskaan käynyt

asuntomessuilla.

­·Koska messualueen tietävät kaikki, tänne on helppoa neuvoa ihmisiä

tulemaan, Värtö on huomannut.

Erja ja Juha Värtö muuttivat Lampikankaan messualueelle kolmetoista vuotta

sitten. Silloin kaikki kolme lasta olivat pieniä ja naapureissa riitti

leikkikavereita.

Nyt juuri ajokortin saanut Jenni Värtö muistaa, kuinka hän pienenä leikki

messualueen keskeisellä paikalla, tiilitorilla. Messujen avautuessa

pohdittiin, tuleekohan tiilitorista kyläläisten yhteinen tila vai koirien

pissipaikka.

Ei tullut kumpaakaan. Ilkivallan tekijät rikkoivat sen tiili kerrallaan, ja

lopulta se jouduttiin muutama vuosi sitten purkamaan kokonaan.

Tiilirakennelmista kertovat yhä jäljet nurmikossa.

Ihmetystä kolmessa tasossa

Tiilitorin surkea kohtalo on kuitenkin vain poikkeava yksityiskohta.

Messukylän asukkaat pitävät nimenomaan alueen rauhallisuudesta. Plussaa

tulee myös sijainnista lähellä kuutostietä. Värröt käyvät molemmat

Lappeenrannassa töissä. Työmatkaan kuluu Erja Värrön mukaan nyt vähemmän

aikaa kuin aikoinaan Lappeenrannan Huhtiniemestä, mistä he tänne muuttivat.

Porinkujan päässä on sekin talo, mistä messuaikaan kohistiin eniten.

Arkkitehtiylioppilas Ilpo Väisänen voitti 120-neliöisellä Kolmen tason

yhteydellä rinnetalojen suunnittelukilpailun. Neljännesvuosisata sitten

talo tuntui erikoiselta, mutta tänään sen arkkitehtuurissa mikään ei pistä

silmään.

Nykyiset asukkaat ovat parannelleet kotiaan itselleen sopivammaksi muun

muassa rakentamalla autotallin ja katoksen oleskelua varten.

Lasten kokoista asumista

Kesäisenä arkipäivänä kapeilla kaduilla on hiljaista. Moottoripyörä

kyyhöttää sateessa erään oven edessä. Yhdellä reunalla on se talo, jota

lämmitettiin oljella. Ei lämmitetä enää. Leikkipuistossa mäntyjen ja

koivujen lomassa kiikut roikkuvat tyhjinä, vaikka pikkulapsiakin lähistöllä

yhä asuu.

Suunnittelijat pyrkivät perhemiljööseen, mitä se sitten tarkoittikaan.

Varmaankin lapsiystävällisyyttä, mitä asukkaat myös kiittelevät.

Mynämäenkujalla rivitalokodissa asuvan Tarja Kangaspunnan suojaisa takapiha

on monen asunnon yhteinen. Siitä lapset tykkäsivät.

Pienet korttelit tuovat kodikkuutta. Ja koska rakennettaessa osa puista

jätettiin pystyyn, ei tarvinnut odottaa kymmentä vuotta ennen kuin

ympäristö muuttui vehreäksi. Myös puutarhoista kulmia jätettiin

luonnontilaan, niin kuin esimerkiksi Marjatta Toivasen kotipihalla.

Toivasen perhe löysi kodin Porinkujan päästä vähän messujen jälkeen. Talo

ei ehtinyt messuille aivan valmiiksi, ja siitä esiteltiin vain pihaa. Se

olikin uutta: aiemmin ei pihoihin ollut kiinnitetty kovin suurta huomiota.

­·Ainakin kolme kertaa käytiin katsomassa taloa. Oltiin varmoja, että tämä

me halutaan. Joitakin istutuksiakin on pihalla vielä siltä ajalta. Paikka

on aivan mahtava, ympäristö on kaunis ja rauhallistakin on, kun meillä on

reunimmainen talo, Toivanen kehuu.

Lampikankaalla perheen kaksi lasta saivat kumpikin omat huoneet, mikä

tuntui rivitalon jälkeen ylelliseltä. Moni messualueen lapsista kävi koulua

Pulpilla valtatien takana, joten alikulkukäytävän saaminen kuutostien

risteykseen 1980-luvun loppupuolella oli suuri helpotus.

­·Täällä on lasten hyvä asua, kun ei ole läpikulkuliikennettä. Pidän myös

siitä, että lenkkipolut ovat lähellä. Kotikujan päästä pääsee suoraan

hiihtämäänkin, Erja Värtö sanoo.

Suuren urheilujuhlan tuntua

­·Ei messuista voi olla niin kauan, Tarja Kangaspunta huudahtaa, kun tulee

puheeksi asuntomessujen vuosipäivä.

Niin huudahtelee moni muukin. Joutsenolaisista tuntuu kuin messut olisivat

olleet äskettäin. Ehkä siksi, että ne olivat Joutsenon siihen asti suurin

tapahtuma.

Tarja Kangaspunta työskenteli apulaisena messutoimistossa Mynämäenkujan päässä.

­·Joutsenon mittakaavassa tämä oli iso projekti, johon satsattiin vuosia.

Messuilla oli suurta urheilujuhlan tuntua.

Etukäteen aprikoitiin, näinköhän yleisö pitää aluetta liian suppeana.

­·Mielikuvani on, että yleisö oli tyytyväistä. Alueelle pyrittiin saamaan

yhtenäisyyttä esimerkiksi tarkkaan säädellyillä kattokaltevuuksilla.

Hän muistaa oikein. Ainakin arkkitehti Seppo Aho antoi muutamaa päivää

ennen avajaisia ilmestyneessä Etelä-Saimaassa messualueelle kiitettävän

arvosanan.

Kun Kangaspunta oli apuna lipunmyynnissä, kuulutti kadonneiden lasten

vanhempia ja autoon helteeseen jätettyjen koirien omistajia, hän ei

arvannut, että seitsemän vuotta myöhemmin hänen oma muuttokuormansa

kurvaisi Pulpilta Mynämäenkujalle.

­·Mahdottoman usein eivät asukkaat täällä vaihdu, hän tietää.

Huhtikuussa harmi unohtuu

Heti messujen jälkeen alueelle muuttaneet asukkaat toivoivat lähipalveluja.

Oma posti Lampikankaalla olikin, mutta tänään palveluista vastaavat

ainoastaan elintarvikekioski ja seurakunnan kerhotila.

­·Käyn keskustaajamassa töissä, ja hoidan asiat siellä. Täällä asuu

enimmäkseen työssä käyviä ja useimmilla on oma auto. Kioski on, enkä kaipaa

muuta, Kangaspunta sanoo.

Joutsenon messualue on pieni, eikä siellä tavoiteltu arkkitehtonisia

erikoisuuksia. Ainakin tänään tarkasteltuna se on lähellä sitä, mitä

tavallinen asuja kodiltaan hakee. Silti suunnittelu ei aina kohtaa arjen

vaatimuksia.

­·Muutaman kerran talvisin lumia kolatessa tulee sellainen olo, että tästä

ei tule mitään, kun lumet eivät kapeilla kaduilla mahdu mihinkään.

Autoillekin pitäisi jäädä tilaa. Mutta kun huhtikuu koittaa, se harmi

unohtuu taas, Kangaspunta hymyilee.

Messualuetta moitittiin aikoinaan tilan tuhlailusta autokatoksiin, sillä

energiakriisin jälkimainingeissa arveltiin, että kymmenessä vuodessa

asenteet autoja kohtaan muuttuvat kriittisemmiksi. Toisin kävi.

Messualueellakin monissa perheissä on kaksi autoa.

Joillekin taas neljän kilometrin matka kirkolle on hyvä kuntolenkki.

Marjatta Toivanen kulki ennen kävellen töissä Enson keittiössä Honkalahdessa.

­·Koukkasin töihin monesti kirkonkylän kautta, kun halusin tehdä oikein

kunnon lenkin, hän muistelee.

MIKA STRANDÉN

Kuvatekstit

Luonnonläheistä. Erja Värrön pihasta osa on luonnontilaista.

Kolmen tason yhteys. Arkkitehtioppilas Ilpo Väisäsen suunnittelemasta

rinnetalosta kohistiin messuilla eniten.

Pori ja Vantaa. Kadunnimistöstä syntyi kunnassa kädenvääntöä. Lopulta

valittiin entisistä messupaikkakunnista kertovat tiennimet.

Neljännesvuosisata. Joutsenon asuntomessuista on kulunut 25 vuotta.

Tiilitori on purettu. Mikä lie iso paha susi puhkunut ja puhissut

tiilitorin rikki niin, että se piti lopulta purkaa. Rakennelmista kertovat

jäljet nurmikossa.

Messutyöntekijä. Tarja Kangaspunta työskenteli Joutsenon asuntomessuilla

toimistoapulaisena nykyisen kotikujansa päässä.

Pitkäaikainen asukas. Tarja Kangaspunta on viihtynyt Mynämäenkujalla 18 vuotta.

Kirjoittaja:
Sari Pullinen