Markku Anderssonia odottavat Jyväskylässä tutut haasteet

Kaupunki on velkaantunut ja organisaatio kaipaa uudistusta.

HEIKKI SOPANEN

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Markku Andersson (kok.) kävi sunnuntaina Jyväskylässä valtuustoryhmien haastateltavana. Hän kertoi kaupunginjohtajan vaalin ratkettua maanantai-iltana, ettei ollut haastattelujen jälkeen lainkaan varma valinnastaan.

­·Toisaalta en kauheasti miettinyt asiaa sillä tavalla. Vastasin vain esitettyihin kysymyksiin. Ja tiukka vääntöhän vaalista tuli, yhden äänen erolla Jyväskylän kaupunginjohtajaksi valittu Andersson kertoo.

Hän antaa kovasti kehuja vastaehdokkaalleen, professori Kalevi Olinille (sd.).

­·Hän on pitkän linjan kunnallisvaikuttaja, ja kansanedustaja, joten vahva ehdokas oli toisella puolella.

Andersson sanoo, että Jyväskylä saa hänestä yhteistyökykyisen ammattijohtajan, joka haluaa viedä kaupunkia vahvalla tavalla eteenpäin.

­·Jyväskylän tulevaisuudennäkymät ovat hyvät, mutta on myös asioita, joista pitää olla huolissaan. Kaupungin tase on melko raskas velkapuolelta, ja organisaatiokysymykset odottavat ratkaisua. Hyvin pitkälle samat haasteet kuin 11 vuotta sitten, kun tulin Lappeenrantaan, Andersson muotoilee.

Siinä mielessä Jyväskylä eroaa Anderssonin mukaan Lappeenrannasta, että se on selkeä valtakunnan osakeskus pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Toisaalta Jyväskylä on pinta-alaltaan alle sata neliökilometriä, mikä asettaa haasteita elinkeinoelämän kehittämiselle ja asuntopolitiikalle.

Andersson ei ole vielä miettinyt Jyväskylään siirtymisen ajankohtaa vaan sanoo, että viran vastaanotto menee jonnekin syksylle.

Kaupunkijoukkue on

edelleen iskusanana

Andersson on Lappeenrannan vuosinaan vannonut joukkuepelin nimiin, niin päätöksenteossa kuin palvelujen tuottamisessa. Hän katsoo onnistuneensa manageerauksessa.

­·Välillä on pitänyt istuttaa joitakin vilttiketjuun, ja niin on jatkossakin. Mutta kyllä Lappeenrannan kaupunkijoukkueen porukka on selviytynyt upeasti, ja olen ylpeä, että olen saanut olla mukana.

Joukkuestrategia lähtee mukana Jyväskylään, ja Andersson sanoo, että pakkaisi mielellään muuttokuormaan myös joitakin avainpelaajia.

Ammattimaisen kaupunginjohtajan työtä Andersson kuvaa jatkuvaksi liikkeeksi. Työ ei valmistu koskaan, mutta toisaalta ei tule myöskään tunnetta asioiden jäämisestä kesken, vaikka paikkakunta vaihtuisi.

­·Lappeenrannan vuosista olen tyytyväinen, ja on toisaalta hienoa tarttua uuteen miljööseen ja organisaatioon. Se antaa lujasti haastetta.

Seuraajansa valintaan Andersson ei halua puuttua puolella sanallakaan.

­·Ei kuulu minulle vaan valitsijoille. Lappeenranta osaa varmasti valita itselleen hyvän johtajan, ja olen vakuuttunut, että kaupungilla on vetovoimaa.

MIKA STRANDÉN

Kuvateksti

Voittajan on helppo hymyillä. Markku Anderssonille tulvi maanantai-iltana onnittelupuheluja, kun Jyväskylän kaupunginjohtajan vaali oli ratkennut hänen hyväkseen.

Markku Andersson

¤·53-vuotias yhteiskuntatieteiden ja kasvatustieteiden maisteri.

¤·Kotoisin Tampereelta, opiskeli Jyväskylän yliopistossa.

¤·Valittiin Lappeenrannan kaupunginjohtajaksi toukokuussa 1992, otti viran vastaan keväällä 1993.

¤·Ennen Lappeenrantaa Tuusulan kunnanjohtaja, sitä ennen Porin kaupunginsihteeri.

¤·Nuorena oikeistopoliitikkona (kok.) Jyväskylän kaupunginvaltuustossa ja -hallituksessa 1970-­1980-luvuilla.

¤·Lähtee Lappeenrannasta opiskelukaupunkinsa Jyväskylän kaupunginjohtajaksi.

¤·Lukuisia luottamustoimia, muun muassa Kuntaliiton valtuuston puheenjohtaja.

Kirjoittaja:
Heikki Sopanen