Paavo Tyrväinen toivotettiin tervetulleeksi Luumäelle

Uuden kunnanjohtajan valinta ei vetänyt väkeä lehtereille.

SUVI SINERVO

Paimion kaupunginjohtaja Paavo Tyrväinen on valittu Luumäen uudeksi

kunnanjohtajaksi. Asiasta päätettiin yksimielisesti maanantai-iltaisessa

kunnanvaltuustossa. Vaikka päätös oli eräs tärkeimmistä, mitä Luumäen

kunnanvaltuustossa on ikinä tehty, päätös oli niin selvä, ettei siitä

tarvinnut edes äänestää.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Erkki Huopainen (kesk.) totesi, että koko

prosessi on sujunut hyvässä hengessä, vaikka keskustelua onkin käyty paljon.

­·Mitään eri ryhmittymiä ei ole muodostettu. Tämä on meidän kaikkien

yhteinen asia, Huopainen sanoi.

Tyrväinen ohitti Haminan sivistystoimenjohtaja Jussi Virsusen.

­·Virsunen olisi tuonut ehkä dynaamisia muutoksia. Tyrväisen kokemusta

vaikea ohittaa, kokoomuksen Ville Tanskanen tiivisti keskustelunaiheet.

Perussuomalaisten Hannu Purho totesi, että uuden kunnanjohtajan on hyvä

aloittaa Luumäellä, sillä Luumäen maantieteellinen sijainti on hyvä, talous

on mallillaan ja veroprosenttikin on alhainen.

­·Mikään ei silti pysty takaamaan, että Tyrväinen viihtyy täällä, Purho

naurahti.

Paavo Tyrväiselle kunnanjohtajan virka on jo viides. Koulutukseltaan

52-vuotias Tyrväinen on yhteiskuntatieteiden maisteri.

Nyt valittu kunnanjohtaja on Luumäen toinen. Kunnanjohtaja Raimo Liikkanen

on astunut virkaan jo vuoden 1970 alusta.

Purhonen ihmetteli, miksei näin tärkeä päätös kiinnosta yleisöä.

Lehtereillä istui vain viisi uskollista virkamiestä ja -naista.

Joutuisaa ja liki yksimielistä

Kesäisessä valtuustossa hymy oli herkässä. Mistään hallituksen valtuustolle

esittämistä asioista ei tarvinnut äänestää.

Vuoden 2003 tilinpäätösanalyysi herätti hyväntuulista keskustelua.

Kunnanjohtaja Liikkanen kehui vuoden 2003 tilinpäätöstä jopa kiitettäväksi.

Tällaisen talouden hän jättää mielellään seuraavan kunnanjohtajan

hoidettavaksi.

Erikoista Luumäellä on, että investoinnit olivat vuonna 2003 maakunnan

suurimmat. Investoinnit asukasta kohden olivat peräti 300 euroa suuremmat

kuin esimerkiksi Lappeenrannassa.

­·Tämä ei juuri näy meidän likviditeettitilanteessa, Liikkanen totesi.

Keskustan Heikki Lohi (kesk.)ei ollut yhtä varauksettoman innostunut.

­·Pelottaa. Kaikki kallistuu samalla, kun verotulot tippuvat, Lohi sanoi.

Kysymyksiä herätti myös se, miksi Luumäellä kunnan työntekijöillä on

enemmän poissaoloja työstä kuin yksityisen sektorin työntekijöillä.

Lautakunnan puheenjohtaja Paavo Naumasen (kok.) mukaan poissaolojen suuri

määrä ei johdu vain työntekijöiden ikääntymisestä. Vaikka Naumanen tulkitsi

vuoden 2003 arviointikertomuksen hyväksi, myös työttömyys todettiin

ongelmalliseksi kysymykseksi.

Heikki Lohi herätteli keskustelua Luumäen rantayleiskaavoituksesta. Hän

totesi osan kaavoitetuista tonteista kelvottomiksi. Kunnanhallituksen

puheenjohtaja Huopainen piti kaavoituskysymyksen käsittelytapaa kuitenkin

demokraattisena. Valtuusto hyväksyi ranta-alueiden rantayleiskaavan sekä

Taavetti-Jurvalan osayleiskaavan kunnanhallituksen ehdotuksen mukaisesti.

Valtuustokauden työskentelyn arviointi herätti eniten keskustelua.

Itsearvioinnista ilmeni, että valtuustoryhmien yhteistyössä olisi

kehittämisen varaa. Luumäkeläisten osallistuminen ja

vaikuttamismahdollisuudet kunnan asioihin nähtiin ongelmallisiksi. Muilta

osin valtuuston jäseniltä löytyi itseluottamusta.

Kunnanjohtaja Liikkanen piti keskustelua itsearvioinnista aiheellisena. Hän

kehotti kaikkia valtuuston jäseniä pohtimaan, mihin konkreettisiin

parannuksiin olisi ryhdyttävä.

­·Uuden kunnanjohtajan kanssa sitten katsotaan, mitä parannuksia tehdään,

valtuuston puheenjohtaja Antti Rämä (kesk.) ynnäsi.

SEPPO RAUTIOVAARA

Kuvatekstit

Itseluottamus kohdallaan. Terhi Karhun (kok.) mielestä on aina ilahduttavaa

arvioida omaa työskentelyä. Teuvo Vikman (kok.) toteaa, että tulosten

perusteella kunnanvaltuutetuilta löytyy ainakin itseluottamusta.

Kaulat pitkällä. Armas Hutrin kurjet odottivat valtuustosalin ulkopuolella

uuden kunnanjohtajan valintaa. Luumäkeläisiä ei valinta kiinnostanut.

Kirjoittaja:
Suvi Sinervo