SUVI SINERVO
Nyt liuotushoitoa voidaan tarvittaessa antaa Etelä-Karjalan
pelastuslaitoksen hoitoyksikössä. Hoidolla voidaan merkittävästi pienentää
esimerkiksi sydänveritulpasta potilaalle aiheutuvia riskejä.
Lappeenrannan pelastuslaitoksen sairasauto hälytetään matkaan noin kuudesti
päivässä. Joka päivä ainakin yksi potilas kärsii sydänvaivoista. Siksi on
tärkeää, että kaikkein vaativintakin ensihoitoa pystytään antamaan jo
paikan päällä.
Lappeenrannan alueella hoitoyksikön on annettava arviolta 20 potilaalle
liuotushoitoa vuodessa.
·On tuntunut pahalta, kun aiemmin en ole voinut tarjota
sydäninfarktipotilaalle hänen tarvitsemaansa apua, Jukka Hartikainen toteaa.
Hartikainen toimii vastaavana sairaankuljettajana Etelä-Karjalan
pelastuslaitoksen Lappeenrannan toimipisteessä.
Viime syksynä alkanut kehitysprojekti on oleellisesti parantanut ensihoidon
tasoa Lappeenrannassa. Samalla uusia lääkeaineita on voitu ottaa käyttöön.
Lisäksi pelastuslaitos on rakentanut porrasteisen ensihoitojärjestelmän.
Jatkuvassa lähtövalmiudessa olevan kahden sairasauton tehtävät on jaettu
niin, että apuun voidaan lähettää aina tarkoituksenmukaisin kalusto.
Pelastuslaitos rahoittaa
liuotushoidon vaikka itse
Etelä-Karjalan pelastuslaitos on kehittänyt palveluitaan omatoimisesti.
·Asiakkaat ihmettelivät, miksei meillä voida antaa esimerkiksi
liuotushoitoa, vaikka useimmissa muissa lääneissä sitä tarjotaan,
pelastuspäällikkö Esa Pulkkinen sanoo.
Lappeenrannan sosiaali- ja terveystoimi ostaa pelastuslaitokselta sen
tarjoamat palvelut. Ongelmana on ollut, ettei liuotushoitoa ole tilattu
pelastuslaitokselta. Jos sosiaali- ja terveystoimi ei tule pelastuslaitosta
vastaan uuden hoitomuodon rahoittamisessa, maksaa pelastuslaitos
palveluidensa parantamisen itse.
Pulkkisen mukaan kummallakin osapuolella on halua ja tahtoa tarjota hyvää
palvelua. ·Haluamme kehittää palveluitamme asiakaslähtöisemmiksi. Ei
liuotushoito ole kovin kallista, jos siitä koituvat kustannukset
suhteutetaan esimerkiksi meidän henkilöstökuluihimme.
Vaikka pelastuslaitoksen hoitoyksikössä annetun hoidon tehostaminen
aiheuttaa kustannuksia, siitä lopulta koituu yhteiskunnalle säästöä. Nopea
ensihoito vähentää sairaslomapäiviä ja sairaalassa annettujen lääkkeiden
määrää.
·Säästöjen lisäksi puhumme inhimillisen kärsimyksen määrästä, Hartikainen
muistuttaa.
Hartikainen toivoo, että Lappeenrantaan saataisiin ulotettua
lääkärijohtoinen ensiapujärjestelmä. Näin kaikkein vaativampien
hätätilapotilaiden luokse saataisiin ensihoitoon erikoistunut lääkäri.
Pulkkisen mielestä Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen Lappeenrannan
toimipiste tarvitsee käyttöönsä kolmannen sairasauton. Nyt kahdella autolla
hoidetaan potilaat aina Taipalsaaren eteläosaa ja Ylämaata myöten.
Etelä-Karjalan pelastuslaitos ja Lappeenrannan, Ylämaan ja Taipalsaaren
sosiaali-ja terveystoimen edustajat keskustelevat tänään keskiviikkona
siitä, miten hoitotarpeet ja talous saadaan sovitettua
tarkoituksenmukaiselle tasolle.
EMMI KAARNA
Kuvateksti
Uusia lääkeaineita. Vastaavan sairaankuljettajan Jukka Hartikaisen mielestä
ensihoitajan työ on motivoivaa nyt, kun hoitotaso on kohdallaan.