Pienoisnäytelmiä parittain Uukuniemellä

Nuorisoseuran talo täyttyi juhannuksena.

HELINÄ LEMINEN

Näytelmä on kuulunut Uukuniemen juhannukseen toistakymmentä vuotta. Ketju

ei katkennut tälläkään kertaa. Puruveden kansalaisopiston ja Uukuniemen

nuorisoseuran näytelmäryhmä ei antanut periksi

Juhannuksena seurantalolla nähtiin kaksi lyhyttä näytelmää. Yhteen ei

harrastajaryhmä tyytynyt, vaan halusi tarjota katselijoille nähtävää

väliajan molemmin puolin. Pelkosenniemen näytelmäpiirin kirjoittamaa

Väestökatoa alettiin tosin harjoitella paketin täydennykseksi vasta

toukokuussa. Juhannukseen mennessä tulosta ehti kehkeytyä ihan katsottavaan

kuntoon. Väestökato on kuvaus maaseudun arjesta työttömyyden, maaltamuuton

ja EU-hankkeiden munkkilatinan puristuksessa. Siinä Saara-sisko yrittää

ryhdistää perikammarin pojiksi jääneitä veljiään. Teksti on täyttä tavaraa

ja uukuniemeläiset esittävät innolla. Fyysisesti pienoisnäytelmä

etenee kankeasti, kun kohtausten välille jää useita järjestelytaukoja.

Nuorisoseuran näyttämöllä ei ole helppo siirtyä välittömästi tilanteesta

toiseen. Pieni ja matala sali ei välttämättä ole kesäisenä päivänä

yleisönkään kannalta kaikkein viihtyisin. Tänä juhannuksena sisätilat

olivat kuitenkin ulkoilmateatteria varmempi vaihtoehto.

Naiset ruotivat

elämää

Naisten kortti-iltaa rehevästi kuvaava, virolaisen Arvo Mägin kirjoittama

Neljä omenaa oli nautiskeltavassa kunnossa jo keväällä, kansalaisopiston

kauden päättäjäisohjelmana. Sisko Rönkä, Anna-Liisa Ruusunen, Iiris

Pirhonen ja Aili Jääskeläinen nauttivat silmin nähden rooleistaan, joissa

miehenkipeät naiseläjät puhuvat siitä, mistä on puute. Kun insinööri

Valtter Tammikukka sattuu poikkeamaan taloon, on kortti-ilta pelastettu.

Kukin naisista pääsee kokeilemaan viehätysvoimaansa. Nelikko näyttelee

luontevasti. Samoin Erkki Suppola tavoiteltuna herra Tammilehtona osaa

osansa. Neljä omenaa on mukava makupala katselijoille.

HELINÄ LEMINEN

Kuvateksti

Neljä omenaa. Virolaisnäytelmä kertoo rehevästi naisten kortti-illasta.

Väestökato ja Neljä omenaa

¤ Esittäjänä Uukuniemen näytelmäryhmä.

¤ Ohjaajana ryhmän jäsen Kari Tapanainen.

¤ Esitykset 7.7, 10.7. ja 31.7. klo 18 Uukuniemen nuorisoseuran talolla.

Kirjoittaja:
Helinä Leminen