Harrastukset täyttävät Juuso Vesterisen päivät

Nuori harmonikkavoittaja kuuntelee vapaa-aikanaan rockia ja rappia.

SARI ANTTONEN

Hopeinen Harmonikka -kilpailun tuoreen voittajan, taipalsaarelaisen Juuso

Vesterisen, 10, kesä on mennyt kiireessä.

Vesterinen harjoitteli harmonikan soittoa viikon leirillä Joutsenossa.

Harmonikkakilpailussa Sata-Häme Soi -juhlilla Ikaalisissa vierähti myös

viikko. Välissä Vesterinen kävi Taipalsaari -päivillä soittamassa.

Nytkin hän on juuri palannut kahden viikon taitoluisteluleiriltä Leppävirralta.

Vesterisen harrastuksiin kuuluu harmonikan soiton ja taitoluistelun lisäksi

jääkiekko, jääpallo ja kilpatanssi. Taitoluistelussa hän edustaa Lappeen

Luistelijoita ja jääpalloa hän pelaa Veiterän SM-sarjan e-junioreissa.

­·Harrastuksista hiihdon ja laskettelun olen jättänyt vähemmälle, ja myös

jääkiekon harjoittelua olen vähentämässä, koska aika ei riitä, sanoo

Vesterinen.

Taitoluistelu vie kymmenen tuntia viikossa. Kilpatanssiharjoitukset on

kaksi kertaa viikossa. Kolmen soittotunnin lisäksi Vesterinen harjoittelee

itsenäisesti kotona.

Harrastukset vievät pojan illoiksi Lappeenrantaan. Käytännössä

asuntovaunusta on tullut Vesterisen toinen koti.

­·Koulun jälkeen asuntoautoon pakataan kolmet tai neljät harrastusvälineet

mukaan ja sitten lähdetään, sanoo isä Jorma Vesterinen.

­·Koulu on kuitenkin tärkeämpi kuin harrastukset. Läksyt teen asuntoautossa

harrastusten välissä. Läksyihin menee vartista puoleen tuntiin päivässä,

sanoo syksyllä neljännen luokan aloittava Juuso Vesterinen.

Erilaisilta kuulostavat harrastukset sopivat hyvin yhteen.

­·Harmonikan soitto, taitoluistelu ja kilpatanssi vaativat rytmitajua.

Jääpallo taas auttaa lihasten kehitystä ja tukee taitoluistelua, sanoo

Jorma Vesterinen.

Harmonikka syliin

viisivuotiaana

Ennen harmonikan soiton aloittamista Vesterinen oli musiikkileikkikoulussa,

jonka hän aloitti 3,5 -vuotiaana. Harmonikan soiton hän aloitti viisi ja

puoli vuotiaana.

­·Innostus lähti siitä kun näin Lappeenrannan musiikkiopiston opettajan

Seppo Valkeajoen soittavan harmonikkaa. Harmonikka oli hauskan näköinen ja

kuulosti kivalta, soittajapoika muistelee.

Seuraava tavoite nuorella virtuoosilla ei ole kuitenkaan Kultainen

harmonikka -kilpailu, koska siinä osallistujien alaikäraja on 16 vuotta.

­·Seuraavaksi on Minä soitan harmonikkaa -kilpailu ensi keväänä.

Harjoittelun aloitan talvella vuodenvaihteessa. Se on paljon vaativampi

kilpailu kuin Hopeinen harmonikka, Vesterinen tuumii.

Harrastusten ja kilpailun lomassa vapaa-aikaakin Vesteriselle jää

sopivasti. Sen hän viettää kavereiden kanssa ja musiikkia kuunnellen.

Vesterisen mielimusiikkia on harmonikkamusiikin lisäksi rock-, pop-, ja

rap-musiikki.

­·Kuuntelen esimerkiksi Rasmusta ja linkin parkkia, kertoo nuori ja

lahjakas harmonikan soittaja.

SEPPO RAUTIOVAARA

Kuvateksti

Voittaja. Juuso Vesteriselle harmonikan soitto on vain yksi harrastus

useiden joukossa.

Kirjoittaja:
Sari Anttonen