Lappeenrannan valtuusto pohti vaalilautakuntaa ja päivähoitoa

TIINA PASANENViiden minuutin tuumaustaukokin tarvittiin ennen kuin Lappeenrannan –

TIINA PASANEN

Viiden minuutin tuumaustaukokin tarvittiin ennen kuin Lappeenrannan

valtuusto sai maanantai-iltana hyväksyttyä keskusvaalilautakunnan uudet

jäsenet.

Keskustelun polkaisi alkuun kristillisdemokraattien Marjatta Laakko. Hänen

mielestään pienet ryhmät jäävät jalkoihin, koska keskusvaalilautakunnan

varajäsenet kutsutaan paikalle aina samassa järjestyksessä.

­·Jotkut varajäsenet eivät saa kenties koskaan kutsua kokoukseen, hän

ihmetteli.

Äänestykseen jouduttiin, kun Juha Rantalainen (kd.) esitti, että

kristillisdemokraattien varajäsen nousisi nykyiseltä nelospaikalta

ensimmäiseksi. Esitys hävisi äänin 38­-11. Kolme ensimmäistä

varajäsenpaikkaa pysyi siten edelleen sosiaalidemokraateilla, keskustalla

ja kokoomuksella.

Lyhyen kokoustauon aikana saatiin myös viisijäsenisen

keskusvaalilautakunnan sukupuolijakauma lainmukaiseen kuntoon.

Kunnallisvaaliehdokkaiksi lähtevien Unto Kiljusen ja Tarja

Vahtokari-Saharin tilalle valittiin Heikki Kokko (kesk.) ja Marja-Leena

Laivo (myö). Lautakunnassa jatkavat Erkki Strang (kok), Veijo Janhunen

(sd.) ja Leeni Kokko (vas.).

Päivähoidon

tulevaisuus

Valtuutetut arvioivat hanakasti myös Lappeenrannan kaupungin

organisaatiouudistusta.

Demarien Anneli Kiljunen kantoi huolta siitä, miten erityishuolta

tarvitsevien lasten tarpeet pystytään huomioimaan, kun päivähoito siirtyy

vuoden alussa koulutoimen alaisuuteen. Myös myö-liikkeen Arto Varis ja

Säde-Sylvia Verho (kok.) tiedustelivat, riittävätkä päivähoidon

taloudelliset resurssit uudessa hallintoympäristössä.

­·Toivottavasti kyse ei ole pelkästä laatikkoleikistä. Päivähoidon siirto

koulutoimen alaisuuteen maksaa vähintään 150 000 euroa. Tämä on

valtuutettujen syytä muistaa, kun budjettikäsittely alkaa, Varis huomautti.

­·Päivähoidon ja koulutoimen yhdistäminen on ilman muuta järkevä ratkaisu.

Mutta on päivänselvää, ettei 500 ihmisen työpaikkaa voida noin vain

kuljettaa toiseen hallinnonalaan. Muutosvaiheessa tarvitaa lisää rahaa.

Säästöjä tulee sitten myöhemmin, myös Verho painotti.

Myön Juha Kemppinen kurotti hallintokaavioista kodin puolelle ja esitti,

että Lappeenranta maksaisi kaikille alle 3-vuotiaiden lasten vanhemmille

500 euron suuruisen korvauksen. Raha turvaisi lapsen kotihoidon.

­·Vanhemmat ovat lapsen parhaat varhaiskasvattajat, hän vakuutti.

Valtuutettujen huoli lasten ja nuorten tulevaisuudesta purkautui

kokoussalissa puheisiin. Yhtään muutosesitystä ei tehty.

Äänestämään päädyttiin sen sijaan Pekka Poralin (myö) esityksestä, joka

koski teknistä toimialaa. Poralin mukaan maankäyttö, ympäristö ja valvonta

pitäisi erottaa kaavoituksesta kokonaan omaksi vastuualueekseen. Teknistä

kolmiyhteyttä johtaisi rakennustarkastaja. Virka laitettaisiin heti hakuun.

Valtuutetut eivät lämmenneet Poralin ehdotukselle: esitys hävisi 41-­10.

Anderssonille

myönnettiin ero

Kevyellä nuijankopautuksella valtuusto myönsi eron kaupunginjohtaja Markku

Anderssonille 27. syyskuuta alkaen. Virkaa tekevänä kaupunginjohtajana

aloittaa tuolloin kaupungin laki- ja liiketoimintajohtaja Seppo Miettinen.

Andersson osallistuu viimeisen kerran valtuuston kokoukseen 20. syyskuuta.

Yksimielisyys vallitsi myös Saimaankaupungin kuntayhteistyön

painopisteistä. Tavoitteena on tiivistää yhteistyötä erityisesti

elinkeinopolitiikassa ja matkailussa. Erillisenä hankkeena selvitetään

kuljetuksiin liittyvän matkojen yhdistämiskeskuksen perustamista.

Etelä-Karjalan Osuuskaupan ja Keskon liiketonttien kunnallisteknisiin

töihin Skinnarilassa myönnettiin 250 000 euroa. Summa katetaan tonttien

myyntituloilla. Kaupunki myi tontit yhtiöille viime vuonna runsaalla 1,1

miljoonalla eurolla.

Valtuustokäsittelyn läpäisi myös Nuijamaan osayleiskaava, joka käsittää

uuden raja-aseman alueen ja sen vaatimat tiejärjestelyt.

Myös Tirilässä sijaitsevan päihdehuollon tukiasuntona olevan talon myynti

hyväksyttiin.

Valtuustoaloitteita oli tällä kertaa vain yksi: Antti O. Arposen ja

myöläisten allekirjoittamassa aloitteessa toivotaan Lottapatsaan

siirtämistä paremmalle paikalle.

MAARIT LINDSTRÖM

Kuvateksti

Lapset ja nuoret puhuttivat. Kokoomuksen Säde-Sylvia Verhon mielestä lasten

ja nuorten asioiden kokoaminen yhden hallinnonalan alaisuuteen on järkevä

ratkaisu. Ilman lisärahoitusta se ei hänen mielestään kuitenkaan onnistu.

Kirjoittaja:
Tiina Pasanen