Multamäen laavu vihittiin käyttöön

Laavu on osa Ylämaan kivi- ja luontopolkua.

TUULI LEHTO

Ylämaan kivi- ja luontopolku avattiin perjantaina vihkimällä käyttöön uusi

Multamäen laavu.

Kivi- ja luontopolku on Ylämaan maastoissa kiertelevä, 9 kilometriä pitkä

reitti. Oikaistun lenkin pituus on 5 kilometriä. Polku on helppokulkuista

ja reitillä on myös pururata. Reitti kiertelee metsässä polkuja ja

metsäautoteitä pitkin.

Reitin rakentamista on hallinnoinut Ylämaan Pyrkijät, ja rahoitus on

pääosin Etelä-Saimaan paikalliselta maaseutuohjelmalta Pomolta. Suuri osa

työstä on tehty talkooperiaatteella.

Reitin lähtöpaikat ovat Ylämaan jalokivikylä ja nuorisotalo Pulsantien

varressa. Ylämaan jalokiviteema tulee näkymään myös reitin varrella.

Ylämaan jalokivimuseoyhdistys laittaa reitin kivipolkuosaan syksyllä

erilaisia luonnossa esiintyviä kiviä ja mineraaleja. Kiviä on tarkoitus

asentaa tilaisuuksien mukaan jatkuvasti lisää.

Multamäen laavulle pääsee halutessaan myös autolla. Laavu toimii

retkeilijöiden levähdyspaikkana, mutta se sopii myös erilaisten

illanistujaisten järjestämiseen.

Laavu tehtiin talkootyönä. Sen rakentamiseen kului noin kolme ja puoli

sataa tuntia. Suuren osan työstä teki rakennusmestarina toiminut Jari

Saarinen. Kuluja tuli ainoastaan materiaaleista noin tuhannen euron verran.

Uutta laavua juhlistamaan oli kerääntynyt perjantaina joukko

paikkakuntalaisia. Musiikin ja rosvopaistin kanssa tunnelmaan päässyt

yleisö vaikutti tyytyväiseltä näkemäänsä. Jyhkeä laavu herätti ihastusta,

ja sitä arveltiin koko Etelä-Karjalan kauneimmaksi.

TUULI LEHTO

Kuvateksti

Komea levähdyspaikka. Uutta laavua juhlistamassa Aleksi (vas.) ja Santeri

Saarinen.

Kirjoittaja:
Tuuli Lehto