Petra Söderströmin SM-kisojen kultaputki pitää

Tuore lummilainen ei ole koskaan jäänyt ilman voittoa Kalevan Kisojen aidatulla ratakierroksella. Ykkössija tuli Vaasastakin.

JUHO LINTULA

Talvella Lappeenrannan Urheilu-Miehiin siirtynyt Petra Söderström on

voittanut 400 metrin aidat aina, kun on matkan Kalevan Kisoissa pystynyt

juoksemaan. Vaasan sunnuntaikaan ei tehnyt poikkeusta: Söderström aitoi

voittoon kauden parhaallaan 58,19.

Helpolla Söderström ei kuitenkaan voittoaan saanut. Ykkössija irtosi vasta

päätössuoran kovalla rutistuksella.

­·Huomasin pientä väsymystä takasuoralla, kun tultiin vastatuuleen.

Ajattelin, että rullaan sen kevyesti ja otan sitten loppusuoran täysillä.

­·Vanhat konstit tepsivät. Kokemuksesta on paljon hyötyä, turha häslääminen

jää pois, Söderström hymyili.

Voitosta huolimatta Söderström koki maalissa ristiriitaisia tunteita.

­·Vähän sekava olo, kun tulee maaliin voittajana, mutta katsoo kelloa ja

näkee 58:lla alkavan ajan. Oma ennätykseni on kuitenkin 55, hän kuvaili.

­·Tietysti Suomen mestaruus on aina arvokas. Ja putki jatkui, viidennen

Suomen mestaruutensa matkalta ottanut Söderström tuumaili.

Ateena olisi vaatinut

nappisuoritusta

Petra Söderströmille Kalevan Kisat olivat tänä vuonna kuin kotikisat. Täksi

kaudeksi LUM:n väreihin vaihtanut aituri asuu lukuvuodet Vaasassa, ja

viettää kesät kotikaupungissaan Pietarsaaressa.

­·Kyllä Vaasaa vähän voi kotikaupunkina pitää, Söderström jutteli.

Söderströmin hienoisena haaveena oli rikkoa Ateenan B-raja, joka on 56,25.

Nyt olympiamatka jäi kuitenkin väliin ilman kummempia jossitteluja.

­·Sekunnin paremmin olisi pitänyt päästä, mutta ei sekään olisi riittänyt.

Lauantain alkueräjuoksu otti aika koville, ja se tuntui vielä.

­·Jos viikolla olisin mennyt tosi hyvin eteenpäin, niin sitten B-rajan

olisi ehkä voinut rikkoa. Mutta ei nyt tapahtunut ihmettä, Söderström summasi.

Viikko sitten Lappeenrannassa paraatimatkalleen pitkän loukkaantumistauon

jälkeen palannut Södestrstöm odottaa tulosten paranevan vielä kauden loppua

kohden.

­·Ruotsi-ottelua varten ehdin taas treenata vähän paremmin.

Manuela Boscolle

kelpasi hopeakin

400 metrin aidoissa toiseksi juoksi Mikkelin Kilpa-Veikkojen Manuela Bosco

ajalla 58,39. Niukahkosta tappiosta huolimatta Bosco ei valitellut kohtaloaan.

­·Ajallisesti ihan tyydyttävä suoritus, tämä taisi olla toiseksi tai

kolmanneksi paras aika itselleni kautta aikojen, kauden ensimmäisen aidatun

ratakierroksen Vaasassa juossut Bosco tuumasi.

­·Ihan tyytyväinen olen myös sijoitukseen. Lopussa vähän hapotti, olisi

pitänyt harjoitella tätä matkaa enemmän. Mutta annoin kyllä kaikkeni.

SM-pronssia nappasi Joensuun Katajan Tea Finni ylitettyään maaliviivan

ajassa 58,52. Mitalikolmikko erottui lopulta selvästi muista, sillä

neljänneksi tulleen Järvenpään Palon Milla Kelon aika oli sekunnin yli

minuutin.

LEHTIKUVA/MATTI BJÖRKMAN

Kuvateksti

Helppo hymyillä. Petra Söderstömin oli helppo iloita voittoisan juoksun

jälkeen.

Kirjoittaja:
Juho Lintula