Rautjärven kylämessuilla tuoksuu lauantaina painotuore kyläkirja

Veikko Päivisestä aineiston hankkiminen oli nautinnollista puuhaa.

PÄIVI VENTO

Ristikirkko ja rautatie, Rautjärven kirkonkylän ja Asemanseudun vaiheet.

Tuonniminen kyläkirja julkaistaan lauantaina Rautjärven kylämessuilla.

Keskiviikkona kirjatoimikunnan jäsen Veikko Päivinen ei pystynyt

esittelemään kuin paksua käsikirjoituspinkkaa.

­·Painos pitäisi olla perjantaina iltapäivästä Imatralta noudettavissa,

Päivinen huolehtii. Messuvieraille on siis myytävänä todella painotuoretta

tavaraa.

­·Ensimmäisen aikataulun mukaan kirjan piti valmistua juhannukseksi.

Oikolukuvaiheessa lukijapiiri kasvoi kasvamistaan ja niin myös korjausten

ja lisäystoiveiden määrä. Sivumäärän piti olla 282, mutta onkin vajaat 350.

­·Kunhan ihmiset saavat kirjan käteensä, palautetta alkaa tulla, Päivinen

uskoo, mutta pyytää tekijöille ymmärrystä. Kaikkia, joilla olisi ollut

kerrottavaa, ei voitu tietää.

Kirjassa on kaksi erilaista kylää, naapurikylät kirkonkylä ja Asemanseutu.

Kirkonkylä oli luonnollisesti pitäjässä merkittävä kylä, Korjola muuttui

Asemanseuduksi ja alkoi kasvaa rautatien myötä.

­·Kirkonkylän historia on vanha, ja tietoa piti etsiä kaukaa. Asemanseudun

historia on puolestaan lähes lähihistoriaa, koko ikänsä Helisevänjoen

rannalla asunut Päivinen selvittää.

Suunnitelmat

muuttuivat

Sirkka Saarenkylä, Helinä Varis, Eero Majuri ja Päivinen ryhtyivät kaikessa

hiljaisuudessa laatimaan Asemanseudun historiaa, tavoitteena

monistejulkaisu. Kylätoimikunnan tarkka korva kuuli hankkeesta, ja

puheenjohtaja Ulla Soikkeli innostui oitis. Kylätoimikunta halusi, että

kirkonkylä otetaan mukaan, ja että tehdään oikea kirja.

­·Soikkelin Ulla hoiteli meille rahoituksen, mutta paineet kasvoivat

koviksi, kun alue laajeni.

Toimikuntaan tulivat mukaan Soikkeli, Niina Mangström, Pertti Luumi ja

Paavo Hakman. Joukon kynämies on Eero Majuri. Toiset toimivat

aineistonhankkijoina. Veikko Päivinen syventyi tehtäväänsä täysin rinnoin,

ja ihmetteleekin nyt, kuinka saa jatkossa aikansa kulumaan.

­·Oli hurjan mukavaa kuunnella ihmisten muisteluja. Haastattelijan kannalta

ihanimmat olivat ihmiset, joilta puhetta oikein hersyi. Mieleen jäi

erityisesti Hyrkkään Sanelma.

Valokuviakin luovutettiin innokkaasti. Kirjaan asti niistä sopi 140 kappaletta.

­·Messuilla meillä on 40 valokuvasuurennosta seinillä herättämässä

mielenkiintoa, kirjan vastaanottoa kovasti jännittävä Päivinen kertoo.

Aineiston hankintareissuilla Päivinen vietti päivän sota- sekä

maakunta-arkistoissa, muutaman päivän kunnan arkistoissa ja luki viidessä

päivässä paikallislehdet muutaman vuosikymmenen ajalta. Kotiseututietämys

kasvoi räjähdysmäisesti.

III

Rautjärven kylämessut la 28.8. klo 10-­15 Rautjärven koululla Asemanseudulla.

PÄIVI VENTO

Kuvateksti

Työn tulokset esille. Veikko Päivisestä on ollut mielenkiintoista olla

mukana tekemässä kirjaa, nähdä, miten hankittu aineisto muokkautuu sivuiksi

kansien väliin.

Rautjärven kylämessut

¤·Yli 50 näytteilleasettajaa.

¤·Kyläkirjan julkistamistilaisuus heti avauksen jälkeen.

¤·Kotiseutuaiheinen valokuvanäyttely.

¤·Rautjärven vuoden 1960 maatalousnäyttelyssä kuvattua filmiä esitetään

tunnin välein.

¤·Museoautojen ja kulkupelien näyttely.

¤·Kengitysnäytös.

¤·Lampaita ihasteltavana, paloautokyytiä lapsille jne.

Kirjoittaja:
Päivi Vento