Riitan muotokuva on liikkuvaista sorttia

Muotokuvalle haetaan pysyvää sijoituspaikkaa Imatran kulttuurikeskuksesta.

TENHO TIILIKAINEN

Kahden algerialaisen taitelijan maalama Riitta Uosukaisen muotokuva pääsi

perjantaina kotiin Imatran kulttuurikeskukseen. Tosin muotokuvalle ei ole

vielä löydetty lopullista sijoituspaikkaa. Tällä hetkellä muotokuva on

sijoitettu Imatran kotiseutukokoelmia sisältävään huoneeseen.

­·Pitäkää se jatkossakin pyörien päällä, että sitä voi helposti siirtää,

Uosukainen nauroi kuvansa historiaan viitaten.

Muotokuvan on maalauttanut itseään vaatimattomasti kansalaiseksi kutsuva

taidemesenaatti ja hyväntekijä Olli Himberg, joka oli myös perjantaina

Imatralla.

Himberg kertoi viettäneensä vuosia sitten lomaa Tunisiassa, kun hän oli

kadulla tavannut viisi nuorehkoa algerialaista miestä, jotka kertoivat

paenneensa maansa armeijasta.

­·Miehet kertoivat elättävänsä itsensä taiteilijoina ja pyysivät minua

ostamaan taulujaan. Päätin maalauttaa muotokuvan itsestäni. Taulussa piti

olla arabialainen hevonen, koska olen luonteeltani kaupparatsu, päälläni

piti olla paikallisen tyylin vaatteet ja taustalla arabialainen talo.

Ilmeisesti Himberg oli tykästynyt työhön, hän otti miesten nimet ylös ja

maalautti myöhemmin Amar Amarnilla ja Hamid Feredillä vielä Jorma Uotisen

ja Ossi Runteen muotokuvat ennen Riitta Uosukaisen muotokuvaa. Viideskin

muotokuva on jo varastossa, mutta kuvan kohdetta Himberg ei vielä paljasta.

Uosukainen lahjoitti muotokuvansa Wiipurilaiselle osakunnalle, koska kotona

ei ollut riittävän korkeaa seinätilaa kuvalle. Nyt kuva on pysyvästi

lainassa Wiipurilaiselta osakunnalta ja taulu pysyy Imatralla.

­·Kunhan saamme kulttuurikeskuksen tilajärjestelyt ohi, niin etsimme sitten

kuvalle myös arvoisensa paikan, kulttuurikeskuksen johtaja Mirja Borgström

vakuuttaa.

TENHO TIILIKAINEN

Kuvateksti

Malli ja rahoittaja. Riitta Uosukainen ja Olli Himberg Uosukaisen

muotokuvan äärellä.

Kirjoittaja:
Tenho Tiilikainen