Ruokolahden metsissä lymyilee iloisia veikkoja

LIISA KUKKOLAHaa, miten hauska on Jussi Helmisen kirjoittama näytelmä Robin Hoodista.

LIISA KUKKOLA

Haa, miten hauska on Jussi Helmisen kirjoittama näytelmä Robin Hoodista.

Vanhat tutut jutut siinä on ja henkilötkin, mutta Helminen on kirjoittanut

tuoreita näkökulmia perin juurin tuttuihin hahmoihin, ja siksi teksti

tuntuu tuoreelta.

Sanallinen leikittely saa innostumaan Robin Hoodista, vaikka tarinan onkin

nähnyt, kuullut ja lukenut miljoona kertaa. Tilannekomiikka yhdistettynä

jaloon aatteeseen saa katsojan kiinnostumaan tutusta näytelmästä aivan

uudella tasolla.

Ruokolahden nuorisoteatterin Robin Hood on kahdentoista nuoren harrastajan

voimainkoitos, josta he selviävät vähintäänkin 8+:n arvoisesti. Varsinainen

työnsankari on kuitenkin näytelmän ohjaaja Katja Paakki, joka ohjaamisen

lisäksi on ollut näytelmässä lavastaja, maskeeraaja sekä kampaaja ja hoitaa

vielä väliajalla kahvilaa.

Paakin joukko pääsee vauhtiin samanaikaisesti kuin Helmisen teksti kypsyy

muhevaksi sanailuksi. Aivan kaikkea nuorisoteatterilaiset eivät tekstistä

saa irti, koska juuttuvat paikoitellen liiaksi vuorosanojen puhumiseen,

mutta ihan riittävästi kuitenkin.

Melkein kaksituntinen näytelmä kärsii myös jonkin verran pituudestaan. Ei

sillä, että kaksi tuntia hyvää tekstiä olisi liikaa, mutta usein väsymys

pudottaa jännitettä niin, että kohtauksista tulee pelkkiä läpimenoja. Ja

silloin katsoja alkaa toivoa jo näyttelijöidenkin puolesta, että pian

päästäisiin loppuhuipennukseen.

Äänitehosteet höystävät pirullisesti varsinkin rakkauskohtauksia, joiden

taustalla soivat tutut, imelät balladit piruilevat elokuvien siirappisia

rakkaustarinoita. Ihanan kriittistä otetta monikansalliseen

kulttuurituotantoon.

Rooleista mehevin on Piia Hanhisalolla, joka koppavan typeränä sheriffinä

kekkaloi ihan kiitettävästi läpi näytelmän. Jonna Leppälä on reipas kuten

Robin Hoodin kuuluukin olla ja Sir Gisbournea esittävä Anni Väänänen oikein

uskottava ilkimysylimys.

Ja kaikki muut näyttelijät aivan pahnan pohjimmaisia myöten näyttävät

nauttivan siitä mitä tekevät. Voiko harrastukselta enempää vaatia?

KATJA PAAKKI

Kuvateksti

Kuuluisat rakastavaiset. Robin Hoodin (Jonna Leppälä) ja Lady Marianin

rakkaus kohtaa monta estettä, ennen kuin pääsee toteutumisvaiheeseen asti.

Muun muassa siitä kertoo Ruokolahden nuorisoteatterin näytelmä Robin Hood.

TEATTERI

¤·Robin Hood. Kirjoittanut Jussi Helminen. Ohjaus Katja Paakki. Lavasteet

Riikka Pelkonen, Katja Paakki, Kari Toiviainen, Antti Riikonen. Puvustus

Riikka Pelkonen. Tehosteet, äänentoisto Miikka Vento.

¤·Rooleissa Jonna Leppälä, Tuomas Kalinainen, Hilla Pohjalainen, Heidi

Hänninen, Piia Piispa, Noora Kalpio, Miina Pellinen, Katja Karttunen,

Heikki Karttunen, Anni Väänänen, Piia Hanhisalo, Laura Karoniemi, Suvi

Hämäläinen, Aleksanteri Nenonen.

¤·Ruokolahden nuorisoteatteri/Rasilan Nuorisoseuran esitys 1.8.2004.

Kirjoittaja:
Liisa Kukkola