Tanssillisia postikortteja

Hot Ass Dance Company tanssii tunnelmia breakista balettiin.

LIISA KUKKOLA

Noin vuoden koossa ollut lappeenrantalainen Hot Ass Dance Company on saanut itselleen ison tanssiurakan.

Mikä tahansa ryhmä ei saa keskikokoisen kaupungin kaupunginteatterin pientä salia ihan omaa produktiota varten tai ohjaajaksi samaisen teatterin tehostemestaria.

Kiitettävää ja ihailtavaa rohkeutta nuorilta naisilta ottaa koreografioitavaksi ja tanssittavaksi parisenkymmentä pääosin 1980- ja 1990-luvun hittibiisiä, varsinkin kun työhön on käyty käsiksi toden teolla vasta viime keväänä.

Riskinotto onnistuu ja ei onnistu, sillä aivan kahteen näytökseen ja 16:een biisiin asti eivät ryhmän rahkeet vielä riitä. Koreografiat ovat siistejä mutta alkavat näin suuressa produktiossa toistaa aika lailla itseään. Sitä voi tietysti kutsua myös koreografin tunnistettavaksi kädenjäljeksi, mutta sellaista tämän ryhmän nuorilla tanssijoilla tuskin vielä on.

Power Station on sarja tanssilla kuvitettuja, toisistaan irrallisia biisejä. Ensin on tullut musiikki, joka kolkuttelee ainakin viitisentoista vuotta sitten tiukasti MTV:tä tuijottaneen täti-ihmisen musiikillisia muistoja.

Sen jälkeen on tehty koreografiat, jotka kuvittavat biisejä aika lailla yksi yhteen. AC/DC:n Money Talksissa heitetään rahaa ilmaan ja parodioidaan ökyilijöitä, Yesin Wonderous Storiesissa lapsi kuuntelee tarinoita ja Beach Boysin Good Vibrations·-biisi saa visuaaliseksi toteutukseensa tietenkin havaiji-paitoja ja rantaelämää.

Koreografista omaa kädenjälkeä olisi saattanut saada irtautumalla selvemmin biiseistä. Nyt tanssit ovat sinänsä ihan kelvollisia, mutta kuitenkin hyvin postikorttimaisia toteutuksia. Koreografioissa on tartuttu niihin ideoihin, jotka ensimmäisenä tulevat kaikkien mieleen. Vanha kirjoittajan sääntö Kill your darlings pätee myös tanssiin, ainakin se pakottaa löytämään itsestään jotain uutta.

Jean-Paul Silván johdattelee katsojaa taitavasti tehosteillaan. Ne eivät ole aasinsiltoja, vaan siltoja, jotka kuljettavat tanssista ja tunnelmasta toiseen. Tunnelmia Power Stationissa riittääkin, sillä tanssivalikoima ulottuu break dancesta klassiseen balettiin.

Mielenkiintoisimpia numeroita ovat ne break-tanssit, joissa ryhmä joutuu irrottautumaan itselleen tutuimmasta tanssikielestä. Hip hop·-kulttuuri ei ole pikkusievää tanssia, vaan ilmaisua, jonka kulmikkuus ei tunne nilkan ojennusta.

Moni tanssija joutuu huomaamaan, ettei omasta tanssihistoriasta ole niin helppo irtautua tai ettei tanssi ole pelkästään kuvioiden teknistä osaamista. Tanssi ei ole koskaan pelkästään askelia vaan aina myös asennetta ympäröivään maailmaan.

Hot Ass Dance Company on nuorten kauniiden naisten tanssiryhmä, mutta onko sillä aivan pakko olla aivan näin idioottimainen nimi.

Saattaa olla, että Hot Ass on englanniksi kovinkin mediaseksikästä, mutta suomennettuna ja merkitykseltään se on karmivan seksistinen ja siksi yksinkertaisesti ruma. Naisten on turha huutaa miehisen katseen alla olemisesta, jos he itse päättävät kutsua ryhmäänsä kuumiksi takalistoiksi.

Ryhmän nimi kuulostaa pehmopornolta, mitä se ei kuitenkaan ole. Joten naiset, nimen vaihtoon, hip-hop!

PEKKA HÖLKKI

Kuvateksti

Postikorttitanssia. Hot Ass Dance Companyn Power Stationissa nähdään ryhmän koreografia AC/DC:n klassikosta Money Talks. Tietenkin siinä parodioidaan rikkaiden ihmisten pinnallista elämää.

TANSSI

¤·Power Station. Ohjaus Jean-Paul Silván. Musiikki, valot, ääni- ja pukusuunnittelu, lavastus Jean-Paul Silván. Koreografia Hot Ass Dance Company. Puvustus Johanna Penttilä, Susanna Koponen.

¤·Tanssijat Anne Karttunen, Jenni Marttinen, Juuli Peltola, Johanna Penttilä, Anni Pilhjärta, Lotta Suomi, Kaija Tikka.

¤·Ensi-ilta Lappeenrannan kaupunginteatterin Veeran kammarissa 27.8.2004.

Kirjoittaja:
Liisa Kukkola