SARI ANTTONEN
Sodan uhka näkyi ilmassa jo vuonna 1938. Venäläiset pommikoneet kaartelivat Suutaristen kotitalon yllä ja pudottivat usein pommeja Mensuvaaran sotilaslentokentän sijasta siviilien päälle. Pelko ja hätä täyttivät ihmisten mielet.
Suutaristen kotitila Uukuniemen Mensuvaaran Puttaassa jäi ensimmäisen kerran taakse vuonna 1939. Isä Einari oli rintamalla, joten Tauno-setä haki reellä Kerttu-äidin ja kolme lasta turvaan rajan toiselle puolelle.
·Tiet olivat täynnä evakkoja, perääntyviä sotilaita ja ruumisrekiä, muistelee vuonna 1934 syntynyt perheen poika Pentti Suutarinen.
Perhe siirtyi aluksi isän kotitilalle toiselle puolelle Uukuniemeä. Matkaa oli vain 25 kilometriä, mutta lähtö oli nopea.
·Se oli hirveätä. Joulukuussa oli kova pakkanen ja eläimet jäätyivät. Kummun pihapiirissä oli sadoittain ihmisiä – sairaita, verisiä sotilaita, itkua, nälkää ja väsymystä.
Siirtoväen huoltoa ei vielä ollut, joten palatessaan rintamalta Suutarisen perheen isä lähti itse etsimään perheelleen asuinpaikkaa. Perhe päätyi Peltosalmelle Kirman kylän kylmillään olleeseen kauppaan, jonka hellahuoneessa se vietti välirauhan ajan.
Elämä oli kaikkialla vaikeaa, ahdasta ja puutteellista. Valtio ei avustanut evakkoja. Kaikki piti maksaa itse.
Lasten koulunkäynti vaikeutui evakkoreissun takia.
·Kun pääsin takaisin kouluun, muut jo osasivat tavata ja lukea – minä vain olin aivan ”Uuno”, ryssän kakara ja aina nenä veressä. Onneksi opettaja asui naapurissa ja sain kulkea hänen suojassaan kouluun. Kotiuduimme sinne kuitenkin.
Takaisin
kotiin
Maaliskuussa 1942 perhe palasi takaisin kotiinsa Puttaaseen. Talosta oli viety ikkunat, ovet ja lattialankut. Isä oli valmiussodassa ja korjaili taloa pitkillä lomillaan.
·Elämä alkoi taas kovalla työllä. Kaikesta oli pulaa. Valoa saatiin tupaan karbiitilampuilla ja pärevalkeilla. Kaikki oli kortilla, mutta maalla meillä oli kuitenkin aina jotain syötävää.
Elämä jatkui Karjalassa vilkkaana. Toukokuussa 1943 perheeseen syntyi poika Juhani Suutarinen.
Venäläinen vanki oli määrätty auttamaan pienviljelijän perhettä. Kymmenvuotias Pentti kuljetti venäläisvankeja illalla takaisin vankileirille ja kynti peltoa koulun ohella kuin aikuinen konsanaan.
·Vanki oli ainoa apu maanviljelyksessä, kun isä oli sodassa.
Lopullinen
lähtö
Pian ilmassa oli taas sodanuhkaa.
·Oli jatkuvaa ammusten kuminaa. Venäläispommikoneet lentelivät ja pudottelivat pommejaan. Olimme pelonsekaisessa odotuksessa useita viikkoja, kunnes eräänä syyskuisena päivänä tuli kiirelähtö.
Perhe oli jo keväällä vienyt muuttokuormia venäläisen vangin kanssa isän kotitalolle Kumpuun. Isä itse oli Kollaalla.
Lopullinen lähtö tuli 19.9.1944. Perhe lähti taas kerran ensin isän kotitilalle. Tiet olivat täynnä muuttokuormia ja karjaa.
·Metsässä oli tuhansia haavoittuneita sotilaita ja evakkoja oli paljon. Se oli aivan hirveätä··pelkkää itkua, parkua ja verta. Ihmistungosta ja hävityn sodan kauhunhälinää. Tällä kertaa lähtö oli kuitenkin helpompi – ei niin shokki. Saimme osan karjasta ja paremmin tavaroita mukaan.
Matka jatkui Iisalmen Pyhäsalmeen vuokrataloon. Raskas junamatka härkävaunussa Iisalmeen kesti lähes kaksi viikkoa, koska sotilas-, sotatarvike- ja ruumisjunilla oli etuajo-oikeus.
Pakkasessa palelivat sekä karja että ihmiset. Sairaat lapset itkivät. Peseytyä ei voinut.
Pyhäsalmessa elämä jatkui parempana. Pommeja ei enää tarvinnut pelätä. Maata viljelemällä ja maitoa ja voita myymällä perhe pysyi leivässä kiinni. Kylällä asui paljon evakkoja ja koulussakin oli sopuisaa.
Asutustila
Pohjanmaalta
Valtio tarjosi Suutarisille pika-asutustilaa Ylihärmästä. Parin päivän harkinnan jälkeen perhe pakkasi taas tavaransa ja eläimensä härkävaunuun. Vastaanotto Hirvelän kylässä oli nöyryyttävä.
·Aluksi olimme hyyryläisenä erään ikäneidon luona. Hän ei olisi halunnut meitä taloonsa, pisti ovet lukkoon ja huuteli vain että ’mitä te tänne tulette’. Lopulta ovet aukenivat nimismiehen avulla, kertoo Juhani Suutarinen.
Lähtö Pyhäsalmelta alkoi jo kaduttaa. Lopulta perhe sai entisen kotitilan kokoisen maapalstan Ylihärmän Matalaisen kylästä. Pajun valloittama tila lohkaistiin Ylihärmän pappilan tilasta. Alkoi kova raataminen. Pellot piti raivata ja talo rakentaa.
·Siellä kuokittiin yökaudet. Ensin rakennettiin sauna, sitten turvenavetta, kertoo Pentti Suutarinen.
Perhe asui vaatimattomassa pirtissä pari vuotta. Rahapula oli jatkuva.
·Elämä ei ollut alussa helppoa. Lapsethan osaavat olla hyvin raakoja ja nimittelivät meitä koulussa ryssiksi ja evakoiksi. Loppujen lopuksi muut kyläläiset suhtautuivat positiivisesti, koska karjalaiset ovat sitkeää ja työteliästä kansaa. Äitikin on hirveän määrän työtä tehnyt ja kasvatti vielä 11 lasta, Juhani Suutarinen kertoo.
Vierailulla
kotitilalla
Vuonna 1999 neljä Suutarisen perheen veljestä kävi vanhalla kotitilallaan rajan takaisella Uukuniemellä. Tilalla ei ollut asuttu eikä peltoja viljelty Suutaristen lähdön jälkeen.
Rajan taakse jääneellä kotitilalla oli aikoinaan asuinrakennus, sauna, navetta ja maakellari, yhteensä kymmenen hehtaaria maata ja metsää.
Nyt entisen elämän merkit olivat poissa. Talosta oli jäljellä vain kivijalka. Pellot olivat metsittyneet. Tukevarakenteinen maakellari seisoi vielä paikoillaan. Samoin muutamat marjapensaat ja tuomet olivat vielä jaksaneet taistella aikaa vastaan.·Näin sentään saunan rakennuspaikan. Saunan, jossa olin syntynyt, kertoo Juhani Suutarinen.
MAARIT LINDSTRÖM
Kuvateksti
Evakkopoika. Elämäniloinen Juhani Suutarinen asuu nykyään Imatralla ja viettää eläkepäiviään viljelemällä ryytimaataan. Aika on jo aikaa sitten kullannut evakkovuosien muistot.