VESA SALMINEN
·Tuskin tulisi harrastettua, jos harkoissa tai peleissä ei olisi hauskaa.
FC LaPan ja LAUTP:n yhdistetyssä joukkueessa Saimaa-turnauksessa
pelanneiden Niina Kantosen, Riikka Kolehmaisen ja Laura Lipsasen mielipide
kuvaa hyvin nuorten naisten suhdetta urheiluun. Naisurheilun suurimpana
erona poikien tekemiseen verrattaessa on todennäköisesti se, että
puurtaminen on vähemmän totista.
Yhdistetyn joukkueen tsemppihuuto ennen eilistä ottelua porilaista Nice
Futista vastaan poikkesi sekin normaalista kaavasta:·Kuka eilen voitti? SaiPa!
Baletti jäi
pallon tieltä
Kolmikon taustat ovat erilaiset, vaikka he samassa joukkueessa pelaavatkin.
Riikka Kolehmainen vaihtoi aikoinaan baletin jalkapalloon. Laura Lipsasen
vetivät lajin pariin isä ja veli ja Niina Kantosen sisko.
·Kaverit pelasivat jalkapalloa ja joukkuelajit ovat aina olleet minusta
kivempia kuin yksilölajit, Kolehmainen sanoo.
Tyttöjen joukkueurheilussa ei nuorten naisten mielestä ole mitään
leimaa-antavaa piirrettä sen enempää pelaajien henkisellä kuin
fyysiselläkään puolella, mutta joukkue on yksilön menestystä tärkeämpi.
·Asenne riippuu vähän päivästä ja pelaajasta.
Tasapuolisuutta ja oikeudenmukaista kohtelua naiset odottavat valmentajilta
enemmän kuin voittoon tähtäävää peluuttamista.
·Vaikka olisi vähän huonompikin pelaaja, pitää antaa yhtä paljon peliaikaa.
Yksi vaatimus kolmikolla on harjoittelun suhteen:
·Töitä pitää tehdä.
Erään tyttöjoukkueen valmentajan mukaan Kantosen, Kolehmaisen ja Lipsasen
joukkueen pelaajia voisi kuvata sanoilla hyviä mutta laiskoja. ·On
sellaistakin esiintynyt, pelurit naurahtavat.
Innostus ei aina loppukaudella riitä, kun on pari harrastusta ja lukio tai
ammattiopinnot päällä.
·Se tuo rentoutta, kun on harrastus koulun rinnalla, mutta tämä ei ole
koko elämä, Kolehmainen kuvaa.
”Tytöt kuuntelevat,
tekevät ja uskovat”
Joukkueen vakituisia valmentajia Saimaa-turnauksessa tuurannut
joukkueenjohtaja, pitkän linjan lappeenrantalainen jalkapallomies Aku
Lipsanen sanoo tyttöjen olevan poikia vaivattomampia valmentaa.
·Tytöt kuuntelevat. He tekevät ja uskovat paljon paremmin kuin pojat,
Lipsanen vertaa.
Lipsasen mukaan tytöille on tärkeätä se, että heitä kohdellaan
tasapuolisesti. Aina ei ole pakko olla kivaa, vaan koviakin harjoituksia
kaivataan.
·Pelaaminen on paljon suurempi asia kuin kivuus.
Lipsasen mielestä suurin osa joukkueesta ottaa jo harjoittelun ja
pelaamisen tosissaan.
·Pelipaikka ei ole jokaiselle automaatio ja se tuo tervettä kilpailua.
·Toissa vuonna vielä oli hyvä, että saatiin joukkue, ja muutama tyttö otti
vähän rennommin.
Yhteistyö
toimii hyvin
Tyttöfutiksen ongelma on tuttu muistakin lajeista. Innokkaita nappuloita
olisi tulossa mukaan, mutta vetäjäpula on krooninen.
Joskus verissä päin kilpailleet LAUTP ja LaPa ovat yhdistäneet voimansa
B-tytöissä, jotta molemmat seurat saisivat oman joukkueensa sarjoihin.
Toinen joukkue koostuu B-ikäluokasta 1987-88 ja toinen 1989 syntyneistä.
·Haetaan sitä, että saataisiin tasoa vähän levennettyä ja pelejä kaikille,
Lipsanen sanoo.
·Tätä ajatellaan vähän pitemmällä aikavälillä. Seurojen välinen yhteistyö
toimii nyt erittäin hyvin.
Palloliiton suuntaan Lipsanen heittää toiveen vapaasta vaihto-oikeudesta.
Nuorta pelaajaa olisi paljon helpompi opastaa pelin tiimellyksessä ja
lähettää hänet takaisin kentälle kuin ottaa kokonaan vaihtoon.
·Voisi opettaa kädestä pitäen, mitä pitäisi tehdä.
MIKA STRANDÉN
Kuvatekstit
Ilo irti. Riikka Kolehmainen (vas.), Niina Kantonen ja Laura Lipsanen
ottavat joukkueurheilun rennosti. Tärkeintä on, että pelaaminen ei ole
totista puurtamista.
Juhlat alkoivat. LAUTP:n ja Susien C-tyttöjen kohtaaminen päättyi
kouvolalaisjuhlaan rankkarikisan jälkeen.