Taidetta osamaksulla

Perjantaina avattava taidelainaamo tekee tunnetuksi eteläkarjalaista taidetta.

MARIA KOIVU

Linnoituksen Galleria Piccolosta voi perjantaista alkaen lainata

eteläkarjalaisten taiteilijoiden teoksia. Taiteilijaseuran taidelainaamossa

on esillä maalauksia, grafiikkaa, valokuvia ja veistoksia.

Teoksia voi lainata korottomasti niin monta kuukautta kuin haluaa.

Jos teokseen mieltyy, lasketaan jo kerätyt vuokramaksut osamaksuksi.

­·Maalaukset ovat ripustusvalmiita ja kehystetty sellaisiksi kuin

taiteilija on ne tarkoittanut, taiteilijaseuran puheenjohtaja Sirpa

Hynninen kertoo.

Kaikki teokset ovat myös ostettavissa. Toiveena on, että lainakokeilu

innostaisi paikallisen taiteen hankkimiseen.

Lainaaja vastaa teoksesta ja korvaa mahdolliset vahingot. Myös kuljetus

pitää hoitaa itse.

­·Lainausmaksu riippuu teoksen hinnasta. Vuokra on keskimäärin 20 euroa

kuukaudessa. Tarkoituksena on, ettei taideteokseen tarvita isoa

taloudellista satsausta, tuottaja Mona Taipale kertoo.

Lainaamo mielessä

jo vuosia

Taidelainaamo on taiteilijaseuralaisten pitkäaikainen haave. Todeksi se

alkoi muuttua viime syksynä, kun seura sai lainaamoon EU-rahaa.

Pienen gallerian seinätilat on käytetty tehokkaasti teosten esittelyyn.

Suurimmat teokset ovat tilan pienuuden vuoksi esillä ainoastaan

internetissä. Nekin saa nähtäväkseen viikon varoitusajalla.

­·Kaikki teokset on esitelty verkossa, ja ne voi varata sähköisesti,

projektisihteeri Kimmo Hölkki kertoo.

Lainaamon tärkeä kohderyhmä on yritykset ja julkisyhteisöt. Projektin

toinen puoli keskittyy taiteilijoiden markkinoimiseen ja uusien

työtilaisuuksien etsimiseen.

Noin 90 000 euron kokonaisbudjettiin on saatu rahaa myös Lappeenrannan

kaupungilta ja ICT-centeriltä, joka on suunnitellut lainaamon

internetpalvelun. Taiteilijat ovat keränneet omavastuuosuuden talkootyöllä

ja myyntinäyttelyn teoslahjoituksilla.

Lähes kaikki

ammattilaiset mukana

Taidelainaamossa esittäytyy taiteilijaseuran 57 taiteilijasta 44.

Lainattavana on yhteensä 150 teosta, ja niitä tulee koko ajan lisää.

Gallerian pieni tila rajoittaa teosten esillepanoa.

­·Tämä on taiteilijalle tulonlähde ja hyvä tapa saada teoksiaan esille.

Lainaamo hoitaa markkinoinnin, ja taiteilija saa keskittyä omaan työhönsä.

Yksityisnäyttelyjen pitäminen on kallista, eikä niiden myynti ole

välttämättä kovin hyvä, Hynninen kertoo.

Lainaamotoiminnan rahoitus on toistaiseksi selvillä vuoden loppuun saakka.

Sekä Hynninen että Taipale vakuuttavat, että toimintaa on suunniteltu

jatkuvaksi.

­·Aika katastrofihan se olisi, jos tämä loppuisi niin pian, Hynninen summaa.

III

Taidelainaamo on avoinna Linnoituksen Galleria Piccolossa keskiviikosta

perjantaihin kello 12-­18. Lauantaisin ja sunnuntaisin lainaamo on avoinna

kello 12­-15. Internetsivusto on osoitteessa

www.etela-karjalantaiteilijaseura.fi.

MAARIT LINDSTRÖM

Kuvateksti

Tehokkaasti käytetty tila. Galleria Piccolon seinät ovat täynnä lainattavia

teoksia. Sirpa Hynniseltä on lainattavana kaksiosainen veistos Lasketut

lampaat.

Kirjoittaja:
Maria Koivu