Tapanaisen talo korjataan entiselleen

Ympäristö siistitään ja talo suojataan lähiviikkoina.

ANNE KOTIHARJU

Viime heinäkuussa palanut Tapanaisen talo korjataan ennalleen. Toinen

vaihtoehto olisi ollut purkaa rakennus ja rakentaa tilalle kaavan mukainen

kerrostalo.

­·Omistajatahon vaatimus on, että vakuutusyhtiö panee rakennuksen siihen

kuntoon, kuin se oli ennen kahdeksas heinäkuuta ollutta tulipaloa,

selvittää perikunnan puolesta asiaa hoitava asianajaja Hannu Holopainen.

Holopainen valittelee, ettei vakuutusyhtiöstä ole kuulunut mitään.

­·On vaadittu heitä korjauttamaan se. Mitään ei ole tapahtunut, mutta

toisaalta ei ole myöskään annettu korvauspäätöstä.

Myös Lappeenrannan kaupunginhallitus kiinnitti maanantaina huomiota

puoliksi palaneen Tapanaisen talon tilanteeseen. Hallitus päätti pyytää

selvityksen siitä, mihin toimenpiteisiin on ryhdytty palon jälkeen.

Vt. rakennustarkastaja Erkki Jouhki sanoo, että rakennusvalvonta on antanut

kehotuksen siistiä paikka. ­·Kaupungin puolelta on odotettu, että omistaja

lähtisi liikkeelle rivakammin. Tilanne on nyt se, että paikka pitää joko

siistiä tai rakennus purkaa pois ja rakentaa tilalle uusi.

Holopainen selvittää, että tarjoukset rakennuksen tilapäisestä

suojaamisesta on lähetetty ja vastauksia odotetaan ensi tiistaihin mennessä.

­·On talvi tulossa ja rakennus on lionnut sateessa vaikka kuinka kauan. Kun

se jäätyy, niin se on kohta entinen rakennus. Olemme pakkoraossa ja

rakennus on nyt suojattava. Alue puhdistetaan rojuista ja rakennetaan

suojaus, tilapäinen katto.

Kaupungin määräyksen mukaan suojauksen on oltava valmis 29.10. mennessä.

Holopainen sanoo varsinainen rakennuksen korjausasian kiikastavan nyt

vakuutusyhtiöstä.

­·Suma seisoo, huhumylly pyörii ja mitään ei tehdä.

Holopainen muistuttaa, että poliisitutkinnassa on jo todettu palo

riidattomasti tuhotyöksi.

­·Eikä omistajalla ole mitään tekemistä sen kanssa, vaan kyseessä on

ulkopuolisen tahon aiheuttama palovahinko.

Koulukadun ja Kirkkokadun kulmassa sekä vielä Citykäytävän suuntaan jatkuva

talo paloi noin puoliksi. Palo saatiin rajoitettua Kirkkokadun puolella

rakennuksen keskivaiheilla olevaan palomuuriin.

MAARIT LINDSTRÖM

Kuvateksti

Ei pureta. Kesällä palanutta Tapanaisen liiketaloa ei pureta, vaan se on

tarkoitus korjata ennalleen.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju