”Lappeenrannasta on tullut koppava kaupunki”

Pirjo Tuomisen sukuromaani Vihreät oksat kertoo miten Saimaan kainalossa elettiin silloin ennen.

MATTI SAARELA

Ken joskus on katsellut Saimaan sinistä ulappaa, hän ei voi koskaan kokea samaa jonkin toisen järven rannalla.

Ihminen kaipaa kotiseudulleen, lapsuutensa maisemiin. Kirjailija Pirjo Tuominen allekirjoittaa täysin sen tunteen, jonka Mika Waltari aikanaan kuvasi niin sattuvasti romaanissaan Sinuhe egyptiläinen

­·Saimaata minä kaipaan. Minä asuin teini-iässä Huhtiniemessä ja minulla oli oma vene. Myös poikaystävällä oli purjevene ja me olimme jatkuvasti vesillä. Saimaa veroista järveä ei Suomessa ole.

­·Minä palaan usein vielä unissani Saimaalle. Olin ja olen innokas uimari ja Lappeenrannan uimarannat tulivat tutuiksi lapsena ja nuorena.

Tuominen syntyi Lappeenrannassa, eli täällä lapsuuteensa ja nuoruutensa. Tuomisen uusin kirja Vihreät oksat kertoo noista vuosista hänen sukunsa naisista neljässä polvessa.

­·Minä olen syntynyt Perillistenkadulla. Isä kaatui talvisodan ensimmäisenä päivänä. Äiti meni uudestaan naimisiin ja silloin muutimme varuskuntaan. Sieltä muutimme Kuusimäkeen, jonne vanhempani rakensivat oman talon.

Kaupunki-idylli on purettu pois

Tuominen kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1959 ja lähti Helsinkiin opiskelemaan. Jäi sille tielleen.

­·Minä menin kauppakorkeakouluun. Sen jälkeen työskentelin liike-elämässä 40 vuotta ja kirjoittanut kirjoja siinä sivussa. Nyt olen eläkkeellä, mikä tarkoittaa sitä, että kirjoitan ihan samalla tavalla kuin ennenkin.

Mikä sitten on muuttunut vanhassa kotikaupungissa puolen vuosisadan aikana?

­·Lappeenrannasta on tullut koppava kaupunki. Kaikki lahdenpoukamat ovat täynnä hulppeita veneitä. Tänne on rakennettu näyttäviä uusia kaupunginosia. Kaunis, historiallinen Lappeenranta empiretaloineen on tuhottu.

­·Kaipaan esimeriksi Jaakkolan kirkkoa, joka purettiin tuosta torin rannasta. Se oli vanha lihanpunnitus- tai vaakalaitos. Hyvin kaunis rakennus, niin kaunis, että se oli ilmeisesti pakko purkaa. Se oli liian kaunis Lappeenrantaan.

Tuomisen lapsuuden aikaan esimerkiksi Tykki oli jo syrjäkaupunkia, ja maineeltaan hieman epämääräinen puutaloalue.

­·Aika lähellä sankarihautausmaata oli ihan pyöreä rakennus, jossa oli sauna. Minäkin olen joskus käynyt siellä saunassa. Myöhemmin siitä tuli kai kotelotehdas ennen kuin se purettiin. Minun lapsuudenkotini sijaitsi siinä vieressä. Kirjassa se on nimellä Kaivokatu.

­·Kaupunki lunasti sen, purki kaikki ne talot sieltä. Puutarhat ja kaikki särjettiin. Muutama koivu on jäljellä.

Niitä mukavia

Tossavaisia

Tuominen on koulutukseltaan ekonomi ja tehnyt pitkän uran liike-elämässä. Terveet liikemiesvaistot ovat hänen mukaansa melkein sukuvika. ­·Kun nyt asun tuolla Länsi-Suomessa, jossa on esimerkiksi suojeltu Rauman puukaupunki, sitä ihmettelee, onko kaiken vahan purkaminen täällä ollut todella välttämätöntä. Luultavasti se on ollut välttämätöntä, Tuominen ymmärtää.

Suvun kantaäiti muutti Lappeenrantaan Venäjän vallan aikana Varkaudesta. ­·Minun sukuuni kuuluu peltiseppiä, jotka ovat aikanaan tehneet näiden kirkkojen katot. Äiti oli taideompelija, joka on tehnyt paljon kirkkotekstiilejä Lappeenrannan kirkkoihin. Tämä on käsityöläisten suku.

­·Isovanhempani olivat Tossavaisia. Minun äitini tunsi kaikki, koska hän oli käsityöliikkeessä töissä. Hän oli näitä vanhoja Lappeenrantalaisia, jotka tunsivat kaikki. ­·Isäpuoleni on 91-vuotias. Hän on erittäin hyväkuntoinen. Ajaa edelleen autoakin. Myös muita yli 90-vuotiaita sukulaisia on täällä vielä elossa. ­·Tämä Lappeenranta-kirja oli kiva tehdä, koska minun ei tarvinnut tutkia arkistoja. Saatoin turvautua omiin kokemuksiin ja muistiini.

Itäsuomalainen

osaa puhua

Kirjan kirjoittamista helpotti myös toinen eteläkarjalaisille ominainen piirre.

­·Itäsuomalaisten kanssa juttu luistaa. Varsinkin naiset ovat suulaita, Tuominen naurahtaa.

Elämä suomalaisessa sääty-yhteiskunnassa 1900-luvun alussa oli kovaa, vakka suvun ahkerat ja työteliäät miehet ja naiset pääsivät hyvin mukaan säätykiertoon. Millaista se elämä sitten oli ”vanhaan hyvään aikaan”?

­·Tavallinen ihminen kärsi, mutta niinhän se tavallinen ihminen on joutunut aina kärsimään. Milloin on ollut sota, tai mitä tahansa. Tässä kirjassani minä juuri kerron siitä, mitä tavallisille ihmisille tapahtuu näissä sodan myllyissä.

­·Kun katson taaksepäin näitä oman sukuni sukupolvia, nimenomaan miehet ovat kärsineet eniten. Miehet ovat joutuneet kohtaamaan lamat ja sodat. Naiset ovat olleet heidän takanaan se kannattava voima. ­·Miehet ovat maksaneet terveydellään ja hengellään, naiset ovat joutuneet korjaamaan nämä jäljet. Tässä kirjassa kaikki on todella tapahtunutta historiaa, siinä ei ole mitään minun keksimääni.

MATTI SAARELA

Kuvateksti

Lapsuuden kotikaupungissa. Pirjo Tuomisen uusin kirja Vihreät oksat kertoo hänen sukunsa elämästä Lappeenrannassa neljässä sukupolvessa.

Kirjoittaja:
Matti Saarela