SARI PULLINEN
Muutama päivä ennen Joutsenon kuntamuodon muutoksesta päättävää valtuuston
kokousta tulos vaikuttaa selvältä. Joutsenon kunnasta tulee kaupunki vuoden
2005 alusta.
Kahdeksan vuoden takainen vahva vastatuuli on kääntynyt vahvaksi
myötätuuleksi. Moni uskoo Saimaankaupunkiprosessilla olleen vaikutusta
muutokseen.
Valtuutetut luonnehtivat kaupunkipäätöstä ponnahduslaudaksi tulevalle
kehitykselle. Imagonmuutoksen toivotaan tuovan uusia asukkaita ja yrityksiä
sekä tasa-arvoisemmat neuvotteluasemat naapurikaupunkien kanssa.
·Yrittäjät ovat yleisesti ottaneet positiivisen kannan. Jospa tässä olisi
kimmoke Joutsenon nousuun saamiseksi, Markku Huotarinen (sd) toivoi.
Hän ei vielä ennen ryhmänsä maanantaista kokoontumista uskaltanut sanoa,
onko demariryhmä täysin yhtä mieltä. Järjestökäsittelyssä on kuitenkin
ollut myönteinen ilmapiiri kaupunkiasiaan.
·Varmasti entistä tiiviimpi yhteistyö naapureiden kanssa on tarpeen, sitä
ei kiistä kukaan, Pekka Lukkari (kesk.) mietti.
·Suhtaudumme varovaisen myötämielisesti, mutta voi olla, ettemme ole ihan
yhtä mieltä, hän muotoili ryhmänsä kannan.
Myös keskustaryhmä kokoontuu vielä ennen kunnanvaltuuston kokousta.
”Kuntalaiva on kellunut
tyynessä vedessä”
Kokoomuksen valtuustoryhmä on yksimielisesti kuntamuodon muutoksen
kannalla, samoin vihreät ja yhden miehen ryhmät eli Matti Vattulainen (ps)
ja Touko Tyrväinen (kd).
Tarja Myllärinen (kok.) huomautti, että työ Joutsenossa vasta alkaa
päätöksen jälkeen.
·Tärkeintä on se kehitys, mitä saamme aikaan. Toivottavasti kaupunkipäätös
vaikuttaa kunnan elinkeinoelämään ja vetovoimaan. Etelä-Karjala tarvitsee
veturin. Mitä laajempi veturi on, sitä parempi, hän uskoi.
Pekka Saalasti (sit.) oli viimeksi vastustajien leirissä.
·Silloisella kunnanjohtajalla ei ollut visioita kaupunki-imagon
luomisesta. Nyt suhtaudun myötämielisesti, kun kunnanjohtajalla tuntuu
olevan virtaa paneutua asioihin. Tähän asti on annettu kuntalaivan vain
kellua tyynessä vedessä, Saalasti moitti.
·Aika suuri osa kuntalaisista vastustaa asiaa, mutta uskon, että
valtuustossa vastustajia on hyvin pieni osa, hän sanoi.
Vihreitä jäi kaivelemaan se, olisiko asiasta pitänyt tiedottaa
kuntalaisille enemmän.
·Tässä on toimittu kuitenkin laillisessa järjestyksessä, Heikki Majava sanoi.
Joutsenon kunnanhallitus esittää yksimielisesti Joutsenon muuttamista
kaupungiksi. Kunnanvaltuusto päättää asiasta ensi maanantaina 22. marraskuuta.