Vilkon siskokset toteuttivat Annukassa kahvilahaaveensa

Lahjatavarakauppias Marika Vesikko myi vielä kesällä sellua.

SARI PULLINEN

Kahvipannun muotoinen valomainos palasi matkailukeskus Annukan katolle.

Artcafé Annukka on toiminut viisi päivää, ja kahvilanpitäjät, Hanna Vilkko

Ylämaalta ja Anna Vilkko Lappeenrannasta, tuntevat työn palkitsevan päivä

päivältä enemmän.

­·Olemme siskoni kanssa haaveilleet pienestä asti omasta kahvilasta. Kun

kuulimme, että tämä tila vapautuu, tartuimme tilaisuuteen, Hanna Vilkko kertoo.

Kesällä Hanna Vilkko työskenteli kunnan infopisteessä Annukan oven

pielessä. Siinä hän kuuli moneen otteeseen matkustajien harmitteluja siitä,

ettei Annukassa ollut kahvilaa.

­·Teki mieli mennä heti keittämään heille kahvia, hän muistelee.

Kahvilan viereisessä lahjatavaraliikkeessä palvelee asiakkaita kolmatta

kuukautta Marika Vesikko.

­·Vielä elokuussa myin sellua Botnialla, syyskuun alussa astioita omassa

yrityksessäni, Vesikko naurahtaa.

Yrittäjyys osui luontevasti kohdalle, kun Kerman Savi oli lopettamassa

myymäläänsä Annukassa viime kesänä ja tarjotteli sitä yrittäjävetoiseksi.

Alkukankeutta ja

hyvää palautetta

Näillä naisilla ei ole epärealistisia kuvitelmia yrittäjyydestä, muttei

toisaalta turhia pelkojakaan. Hotelli- ja ravitsemusalan perustutkinnon

suorittaneella Anna Vilkolla on työkokemusta pitopalvelusta. Hanna

puolestaan on talouden ja hallinnon merkonomi ja Vesikko yrittäjyyslinjalta

valmistunut tradenomi.

­·Onhan tämä ihan kovaa työtä, eikä vain haavetta, Hanna Vilkko huomauttaa.

­·Yrittäjäksi lähteminen tuntui ihan turvalliselta, Anna Vilkko miettii.

­·Itse tunnen vihdoin löytäneeni sen työn, mistä tykkään. Omassa

yrityksessä sitä tekee kaiken itselleen, niin onnistumiset kuin virheetkin,

Vesikko sanoo.

Kahvilayrittäjät myöntävät pienen alkukankeuden, mutta hyvä palaute on

lämmittänyt.

­·Joku kauhistui yrittäjäksi ryhtymistäni, mutta enimmäkseen olen saanut

kannustusta. Yrittäjyydessä tuntuu olevan sellainen leima, että se on

hirveän iso asia. Ihan turhaan, Marika Vesikko sanoo.

SARI PULLINEN

Kuvatekstit

Sesonki edessä. Yrittäjä Marika Vesikko odottelee luottavaisena

joulusesongin alkua.

Kahvilayrittäjät. Anna Vilkko (vas.) ja Hanna Vilkko ovat saaneet hyviä

neuvoja Annukan entisiltä kahvilayrittäjiltä.

T:mi Kippo & Kuppi M. Vesikko

¤·Astioita ja lahjatarvikkeita, muun muassa Kerman Saven keramiikkaa,

Muurlan lasituotteita, Heli Pukin taidetta ja Brunbergin makeisia.

¤·Työllistää tällä hetkellä yhden kokopäiväisen työntekijän.

¤·Toimii matkailukeskus Annukassa Joutsenossa.

Artcafé Annukka

¤·Kahvia, teetä, leivonnaisia, pikkusuolaisia, myös lahjatarvikkeita.

¤·Maanantaista 8.11. alkaen lounaskeittoa ja -salaattia.

¤·Ei ulkopuolisia työntekijöitä.

¤·Toimii matkailukeskus Annukassa Joutsenossa.

Kirjoittaja:
Sari Pullinen