Joutseno muuttuu kaupungiksi vain vähäisin muutoksin

Uudenvuodenyön ilotulitusta ei aiota perua.

SARI PULLINEN

Joutsenon muuttuminen kaupungiksi aiheuttaa joitakin lisätöitä ja -kustannuksia kunnassa. Virastotaloihin on alettu asentaa uusia kylttejä.

Myöhemmin Kesolantien varteen pystytetään neljälle kaupungintalolle ohjaavat opasteet. Kaupungintalo ykkösen pääoven yläpuolelta on poistettu ”kunnantalo”-sana sinne tulevan vaakunan ja ”Joutseno”-sanan tieltä.

Vanhat kirjekuoret käytetään loppuun, ja kuntatiedot korjataan tarroilla. Kuoriin kaupungintalolla itse lyötävä postileima uudistuu, samoin osa leimasimista.

Kirjepaperit tulostetaan kunnassa suoraan tietokoneelta, joten niistä ei koidu ylimääräisiä kustannuksia.

Muutokset tietokantoihin tehdään huomenna torstaina ja ylihuomenna perjantaina, jolloin atk-asiakirjahallinto on kunnassa suljettu.

Kaupungin uudet nettisivut avautuvat 10. tammikuuta. Myös kaupungin esittelymateriaalia ja viranhaltijoiden käyntikortit uusitaan.

Virkanimikkeistä vaihtuvat Joutsenossa kaupunginjohtaja, kaupunginsihteeri, kaupungininsinööri ja kaupungineläinlääkäri. Heidän ovikylttiinsä menevät uusiksi.

Joutseno ei

peru ilotulitusta

Suunnittelusihteeri Pekka Kirsi arvioi yllä mainittujen toimien maksavan korkeintaan 20·000 euroa.

­·Tarkkoja laskelmia ei ole vielä tehty, mutta varsinaisesti kaupungistumisesta koituu kuluja vain kaupungintalo ykkösen pääoven yläpuolelle tulevasta Joutseno-kyltistä sekä uudenvuodenjuhlien järjestelyistä. Esimerkiksi opasteet ja nettisivut olisi uusittu muutoinkin, Kirsi sanoi.

Vuoden vaihtumista on suunniteltu vietettävän torilla tavallista juhlavammin tarjoiluineen ja ilotulituksineen.

Korkeilta tahoilta valtionhallinnosta sekä Suomen kuntaliitosta on tullut vetoomus, että kunnat harkitsisivat, voisivatko ne käyttää uuden vuoden ilotulitusrahat katastrofiapuun Aasiaan.

Joutsenon kunnansihteeri Anitta Vilkko sanoi, että kaupungistumisjuhla järjestetään uudenvuodenyönä ilman muutoksia, sillä ilotulitusraketit on jo maksettu ja varattu.

Kunta aikoo kuitenkin lahjoittaa rahaa katastrofirahastoon, ja myös kunnan työntekijät ovat käynnistäneet oman keräyksensä.

Kirjoittaja:
Sari Pullinen