Lauantainen lääkärivastaanotto siirtyi historiaan Ruokolahdella

Kuntalaisille palvelun loppumisesta ei kerrottu. Palvelun ei katsottu olevan pakollista ja tärkeää.

IRMELI OJALAINEN

Lauantainen lääkäripäivystys loppui Ruokolahdelta lokakuun alussa. Kukaan

ei katsonut velvollisuudekseen kertoa kuntalaisille asiasta.

”Ylimääräisen” palvelun lopettamisen kannalla ovat olleet asiasta lausunnon

antaneet sosiaali- ja terveyslautakunta ja henkilöstötoimikunta.

Kunnanhallitus ei kunnanjohtaja Vesa Jäppisen mielestä päättänyt palvelun

lopettamisesta vaan siitä, ettei lääkäreille makseta heidän pyytämäänsä

korotettua palkkiota.

Jäppinen myöntää, että tiedotus on saattanut ontua, mutta kuntalaisille on

tieto mennyt terveyskeskuksen vastaanotolta ja puhelinnauhalta.

­·Kuntalaiset eivät ole siinä mielessä juosseet turhaan, Jäppinen toteaa

sysäten tiedotusvastuuta lääkäreille.

­·Lääkärit olisivat voineet halutessaan jatkaa entisin ehdoin. Emme

halunneet nostaa lääkäreitä erikoisasemaan vaan katsoimme yhdenvertaisuutta

palkkausasioissa. Vuoden alusta myönsimme tietyn korotuksen, kun yksi

neljästä oli opiskelemassa ja päivystyksiä kertyi useammin. Kun kaikki

olivat kesällä töissä, saimme esityksen maksukäytännön jatkamisesta eikä

siihen suostuttu, Jäppinen selvittää.

Hänen mukaansa kunnanhallitus arvioi kuntalaisten tavallaan ylimääräisen

palvelun vaikuttavuutta ja tärkeyttä. Varsinaisia päivystystapauksia

lauantaisella vastaanotolla oli kuitenkin vajaat puolet.

­·Mielestämme kuntalaisilta ei tässä paljoa viety, Jäppinen tuumii.

Lääkäreille

ei ekstraa

Terveyskeskuksen neljä lääkäriä lopettivat pari vuosikymmentä jatkuneen

lauantaisen lisätyönsä.

Johtava lääkäri Matti Lampinen sanoo, että lääkärit olisivat halunneet

jotain kostuakin ylimääräisestä työstä.

­·Olemme tehneet parikymmentä vuotta hyväntekeväisyyttä, lisätyöpalkkana on

ollut 10 euroa potilas. Jos potilaita on ollut vajaat kymmenen ja palkasta

on otettu verot pois, ei siitä ole juuri mitään jäänyt. Kukaan ei enää

tällaisilla palkkioilla tee lauantaina töitä. Lampinen sanoo.

Lääkärit olisivat halunneet palkkion kaksinkertaisena, mutta työnantajana

kunta ei suostunut kuin alkuvuoden osalta. Silloin yksi lääkäreistä oli

opiskeluvapaalla ja työlauantaita kertyi aiempaa tiuhemmin.

Lampinen ei halua nostaa koko asiasta suurta juttua ja pitää sitä loppuun

käsiteltynä ja koko lauantaipäivystystä historiaan siirrettynä.

­·Saadaanhan vapaata viikonlopuksi, ei tässä sen kummempaa, Lampinen naurahtaa.

Honkaharjusta

haetaan apua

Ruokolahtelaiset turvautuvat päivystystapauksissa Imatran päivystykseen

Honkaharjun sairaalassa tai öiseen aikaan menevät keskussairaalaan

Lappeenrantaan.

Ruokolahden lauantaityön kustannukseksi laskettiin noin 300 euroa

lauantailta, 14 000 euroa vuodessa. Lääkärien esittämä lisäpalkkio olisi

nostanut kustannuksia 183 euroa lauantailta eli 8 800 euroa vuodessa.

Töissä oli lääkärin ohella yksi terveyskeskusavustaja. Lauantaivastaanoton

puuttuminen lisäsi Honkaharjulla käyntejä kahdesta neljään lauantaita

kohti. Päivystyskäynti Honkaharjussa maksaa kunnalle 92,81 euroa.

Lauantaivastaanotoilla kävi keskimäärin 13 potilasta. Viime vuonna

kävijöitä oli kaikkiaan 520 ja tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä 347.

Honkaharjun päivystykseen turvautui viime vuonna 228 ja tänä vuonna

syyskuun loppuun mennessä 170.

­·Terveysasemalle potilaita lappaa nyt perjantaina aiempaa enemmän.

Viikonloppuna Imatralla Honkaharjussa päivystyksessä käyneet palaavat

kotikunnan terveyskeskukseen vielä maanantaina. Siksi vastaanottoaikoja ei

maanantaiksi ole juuri antaakaan, johtava lääkäri Matti Lampinen kertoo.

Kirjoittaja:
Irmeli Ojalainen