Categories
Artikkelit

Matkojen yhdistelykeskus starttaa ehkä vuoden kuluttua

Etelä-Karjala ja Kymenlaakso selvittävät edelleen yhteistyömahdollisuuksia.

IRMELI OJALAINEN

Etelä-Karjalassa valmistellaan parhaillaan matkojen yhdistelykeskuksen perustamista. Asiaa selvittelevän työryhmän puheenjohtaja Kari Ahonen arvioi, että toiminta pääsee alkamaan aikaisintaan vuoden 2006 alusta.

Odotukset matkojen yhdistelykeskuksen tuomasta säästöstä ovat kovat. Muualla säästöt ovat vaihdelleet kymmenestä kolmeenkymmeneen prosenttiin.

Matkojen yhdistelykeskuksen piiriin on tulossa sosiaalihuolto- ja vammaispalvelulain mukaisia kuljetuksia, Kelan maksamia kuljetuksia, haja-asutusalueiden asiointiliikennettä ja koululaisliikennettä.

­·Jos kynnysarvot ylittyvät ja hankinta joudutaan tekemään EU:n hankintana, kilpailutus lykkääntyy ensi syksyyn, Ahonen arvioi. Tuolloin jo ilmoitusaikaa tarvitaan 53 vuorokautta. Jos arvot eivät ylity, kilpailutus on ensi keväänä, huhti­toukokuussa, Ahonen sanoo.

Imatralla kootaan parhaillaan eri osapuolten ilmoittautumisia mukaan lähtijäistä ja viimeisiäkin patistellaan kertomaan aikeistaan tuota pikaa. Erityisesti kaivataan Taipalsaaren kannanottoa.

Kaikki Etelä-Karjalan kunnat eivät ole mukana, sillä ainakin Luumäki on ilmoittanut jättäytyvänsä sivuun.

Mukaan lähdöstään ovat ilmoittaneet Imatra, Joutseno, Lappeenranta, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale ja Lemi sekä Etelä-Karjalan sairaanhoitopiiri ja Kela.

Laajuus yhä avoin

Ahosen mukaan yhdistelykeskuksen laajuus on edelleen avoin. Kymenlaakson kanssa on sovittu, että molemmissa maakunnissa suunnitelmat tehdään erikseen ja pitkin työn edistymistä katsotaan yhteistyömahdollisuudet.

Tamperelaiskonsultti Ramboll Finland Oy tekee parhaillaan jatkoselvittelyjä. Keskeisin asia niistä koskee sopimusasiakirjoja ja palvelutasossa noudatettavia kriteereitä. Ramboll valmistelee myös kilpailuttamisasiakirjat.

Matkojen yhdistelykeskuksen valmistelussa Etelä-Karjalasta pidetään tiiviisti yhteyttä Kymenlaaksoon.

­·Yhdessä asukaspohja nousisi 310 000 paikkeille. Olemme kuitenkin sopineet, että molemmissa maakunnissa selvittelytöitä tehdään erikseen ja pitkin matkaa arvioimme yhteistyömahdollisuuksia.

Yksi yhteistyömuoto voisi koskea kilpailutusta. Nähtäväksi jää, tuleeko tilauskeskuksia yksi vai kaksi, eli yksi kumpaankin maakuntaan.

Kirjoittaja:
Irmeli Ojalainen