KARI KRAUEL
LAPPEENRANTA. Lappeenrannan poliisilaitoksen toiseen kerrokseen on noussut
poliisin historiasta kertova museo. Museon on rakentanut eläkkeellä ollut
entinen ylikonstaapeli Seppo Jaanu. Hän palveli poliisissa 35 vuotta.
Jaanu on aina ollut keräilijä.
·Myöhemmällä iällä sain idean, että pistän talteen poliisin käytössä
olleita tavaroita.
·Kun varusteet aikanaan vaihtuivat, aloin ottaa niitä talteen.
Suurin osa museon esineistä on lappeenrantalaista historiaa. Esineistö on
Jaanun ja muiden poliisilaitoksen työntekijöiden käytössä olleita esineitä.
Osa tavaroista on tsaarin ajan autonomisesta Suomesta. Niitä ovat muun
muassa kypärä, puinen valokuvauskone tarvikkeineen ja yleinen etsintäkuulutus.
MUSEON mallinuket on puettu vanhoihin poliisin pukuihin. Vitriineissä on
lisäksi muun muassa valokuvia, aseita, käsirautoja, takavarikoituja
väkivalta-aseita ja murtovälineitä.
Jaanun mukaan esineistöä on tarkoitus hankkia edelleen. Tulevaisuudessa
olisi siten mahdollista, että näyttelyt vaihtuisivat.
Idea pysyvästä näyttelystä tuli Lappeenrannan kihlakunnan
poliisipäälliköltä Tapio Saarnilta. Jaanulla oli sitä ennen ollut kolme
näyttelyä poliisilaitoksella.
Museo on avoinna yleisölle sopimuksen mukaan. Jaanu, joka on perehtynyt
Lappeenrannan poliisin historiaan, sanoo olevansa tarvittaessa ryhmien
käytössä.
·Ryhmäkäynneistä on sovittava laitoksen kanssa.
Museo on viittä vaille valmis. Vitriineistä puuttuvat valot ja osa
esineistöstä on vielä laittamatta paikalleen.
Jaanun mukaan museon tärkein tehtävä on saada talteen poliisin historiaa.
·Nyt etsin Viipurin läänin poliisin merkkejä.
Museo ottaa mielellään kaikkea poliisin historiaan liittyviä esineitä,
valokuvia ja papereita.
Kuvateksti
Museon henki Seppo Jaanu korjailee vuoden 1941 varusteissa olevan
komisarion (vas.) vaatteita. Oikealla samalta ajalta vanhempi konstaapeli.
KARI KRAUEL