MATTI SAARELA
LAPPEENRANTA. Unto Ahjotuli oli lentää pyllylleen, kun hän sai tiedon
maakunnan kulttuuripalkinnosta. Tosin lankeamisen syy oli vallitsevissa
sääolosuhteissa, ei Etelä-Karjalan kulttuurirahaston kirjeessä.
Postilaatikossa oli iso pino laskuja ja tämä kirje. Rahaa! Ahjotuli
naurahtaa ja selvittää vuolaasti, miten hän pelkät kalsarit jalassa oli
aamutuimaan menossa Pappilan Pihaton taiteilija-asunnon postilaatikolle,
kun yöllä sataneen vitilumen alla piilotellut liukas jää pääsi yllättämään.
Ahjotuli uskoo, että palkinto myönnettiin nyt nimen omaan
eteläkarjalaiselle kuvataiteelle, ei niinkään miehelle.
Nyt oli varmaan kuvataiteen vuoro. Mutta kyllä tämä oli mukava yllätys.
Hain projektirahaa kesänäyttelyä varten. Tällaiselle pitkänlinjan
taiteilijalle tämä on varmaan eräänlainen työvoitto.
AHJOTULI on itse osannut aina yllättää. Koko taidemaailma oli pyllähtää
silkasta ihastuksesta pyrstölleen, kun Ahjotuli ystävineen teki näyttävän
invaasion Pariisiin vuonna 1998.
Suomalainen nykytaide levittäytyi 20 eri galleriaan Pariisin keskustassa.
Mukana oli 27 suomalaista taiteilijaa ja noin 500 teosta. Ahjotuli ideoi
näyttelyn ja toimi se pääkuraattorina.
En minä siinä mielessä ole mitenkään ainutlaatuinen. Varmasti minulla on
sukulaissieluja, jotka myös haluaisivat tehdä yleishyödyllistä työtä
taiteen ja kulttuurin hyväksi, mutta eivät aina tiedä, miten toimia.
Toivon, että tämä palkinto toimisi kannustavana esimerkkinä. Näyttäisi
muille, että pitkäjänteisellä työllä saa aina, pala palalta jotakin näkyvää
aikaiseksi.
TAITEILIJAN vastuu toteutuu Ahjotulen mukaan myös tässä. Yhteisöllisyys ja
pyyteetön vapaaehtoistyö ovat hyvin oleellinen osa kulttuurin evoluutiota.
Tämä vapaaehtoistyö täyttää juuri sitä osaa taiteen kentästä, joka ei
tavallaan kuulu kenenkään reviiriin.
Toivon, että minun esimerkkini kannustaisi muitakin tähän työhön.
Kannattaa järjestää yhteisiä näyttelyjä ja tilaisuuksia. Taiteilijalle
vuorovaikutus toisten taitelijoiden ja yleisön kanssa on äärimmäisen tärkeä
asia.
MIES haastaa taidepoliittiseen keskusteluun myös maakunnan päättäjät.
Meidän pitäisi ottaa kantaa siihen, miksi Lappeenranta on kaupunkien
kulttuurimäärärahavertailussa oman sarjansa viimeinen.
Jonkinlainen uudelleenarviointi ja tilanteen jäsentäminen olisi
paikallaan. Kaupungin johdossa pitäisi olla enemmän kulttuuriin ja
taiteisiin orientoituneita ihmisiä. Siitä se lähtee.
Ahjotuli muutti Lappeenrantaan 25 vuotta sitten Vilppulasta ja on viihtynyt.
Minulle itselleni on oikeastaan sama, missä minä tätä työtäni teen.
Etelä-Karjalalla on myös suuria vahvuuksia. Luonto on täällä lähellä eikä
raha ole ihmisille vielä se kaikkein tärkein asia.
MILLOIN kaikessa energisyydessään ikinuori Ahjotuli aikoo jäädä eläkkeelle,
ja jäävätkö taiteilijat ylipäätään eläkkeelle?
Sitä en tiedä, mutta itse jatkan tätä niin kauan kuin pää pelaa.
TAUSTA
Unto Ahjotulella on olllut yksityisnäyttelyitä hänellä on ollut paljon eri
puolilla Suomea ja Ruotsissa.
Taiteilijoiden yhteisnäyttelyissä hän on kotimaan lisäksi vieraillut
vuodesta 1987 alkaen muun muassa Tukholmassa, Moskovassa, Tallinnassa,
Lyypekissä ja Viipurissa.
Suomi 80 -yhteisnäyttelyssä Pariisissa 1998 Varsinaisen taidemaalaustyön
ohella Ahjotuli on aktiivisesti osallistunut kulttuurista käytävään
yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Hän on tehnyt postmodernismia käsittelevän lyhytelokuvan vuonna 1992,
toimittanut vuodesta 1986 Kymengarde-vuosijulkaisua ja kirjoittanut Maltan
elää -runojulkaisun vuonna 2004.
Ahjotuli on toteuttanut ja tuottanut performansseja Lappeenrannassa ja
muualla. Tunnetuin työ lienee vuonna 1996 Pietarin maneesissa järjestetty
Taidelotto.
Ahjotulelle on aikaisemmin myönnetty Kymen läänin taidepalkinto.
Kuvateksti
Unto Ahjotulen ideat ja pyyteetön työ niiden toteuttamiseksi ovat
vaikuttaneet voimakkaasti eteläkarjalaiseen taideyhteisöön ja koko
maakunnan kulttuurielämään.
SEPPO RAUTIOVAARA