TENHO TIILIKAINEN
IMATRA. Imatran seudun kehitysyhtiön toimitusjohtaja Pekka Ruotsalainen ei
joudu syytteeseen niin sanotussa mediajäteastiajutussa.
Imatran kihlakunnansyyttäjä Kimmo Pietilä on tehnyt
syyttämättäjättämispäätöksen Ruotsalaisesta ja kuudesta muusta henkilöstä.
Heitä epäiltiin yrityssalaisuuden rikkomisesta, väärinkäytöstä ja joitakin
heistä myös törkeän petoksen yrityksestä.
Yhtenä epäiltynä oli kehitysyhtiön palveluksessa vuoden 2003 keväällä ollut
projektipäällikkö Ossi Juvonen. Syyttäjän mielestä rikosta ei ollut
kuitenkaan tapahtunut ja hän jätti syytteet nostamatta.
Mediajäteastiajutussa oli kyse uudenlaisen jäteastian kaupallisesta
hyödyntämisestä ja markkinoinnista. Uutta jäteastiassa oli muun muassa
vaihdettava ulkokuori (paperinen jätesäkki), jossa voitiin mainostaa
vaikkapa joitain tuotteita. Mediajäteastia oli myös siisti ja
tyhjentäjälleen turvallinen.
MEDIAJÄTEASTIAN keksijä on Arto Askonen, joka haki sovellutukselleen
patenttia tammikuussa 2003.
Kevään aikana Askonen pyysi erästä lappeenrantalaista yritystä valmistamaan
jäteastiasta prototyypin ja ryhtyi neuvottelemaan keksinnön kaupallisesta
hyödyntämisestä Imatran seudun kehitysyhtiön kanssa. Kehitysyhtiön puolelta
asiaa hoiti Ossi Juvonen.
Askosen ja Juvosen kesken sovittiin, ettei Juvonen lähetä saamaansa kopiota
patenttihakemusta muille. Juvonen oli luvannut kehitysyhtiön hankkivan
perustettavalle emoyhtiölle alkurahoitukseksi 200 000 euroa.
Rahoittajina olivat esillä muun muassa sveitsiläinen Kitco Engineering sekä
yhdysvaltalainen Piper Bahr.
Hanke ei edennyt suunnitellusti. Luvattujen yhtiöiden tilalle järjestettiin
emoyhtiöksi kehitysyhtiön omistama pöytälaatikkofirma Imatran Rajatex Oy.
Tämän yhtiön osakekanta oli myyty edelleen prototyypin valmistaneen
lappeenrantalaisyhtiön toimitusjohtajalle.
Imatran seudun kehitysyhtiölle jäi viiden prosentin osuus Rajatexistä ja
Pekka Ruotsalainen oli yhtiön hallituksen puheenjohtaja. Askosen omistus
Rajatexistä oli määrä järjestää juuri Kitco Engineeringin kautta.
Rajatexille ehdittiin kesän 2003 aikana hankkia toimitilat, kolme autoa,
palkata toimitusjohtaja ja sihteeri.
OSSI JUVOSEN lupaamaa alkurahoitusta ei kuitenkaan kuulunut ja Askonen
hermostui odotteluun. Hän asetti rahoituksen saannille takarajaksi
heinäkuun 29. päivän. Kun rahoitus oli tuolloin edelleen auki, vetäytyi
Askonen hankkeesta pois.
Elokuussa 2003 Askonen kielsi Rajatexiä millään tavoin hyödyntämään
keksintöään.
Rajatex oli kuitenkin jo toukokuun lopulla luovuttanut Askosen
patenttihakemuksen mukaisen mediajätesäiliön yksinmyyntioikeuden Karkone
Oy:lle ja myi kesäkuussa 2003 Imatran kaupungille 10 kappaletta tällaisia
mediajätesäiliöitä.
Syksyllä 2003 Askonen sai tietää, että prototyypin valmistanut
lappeenrantalainen toimitusjohtaja oli jättänyt patenttihakemuksen
roskasäiliöstä. Askosen mukaan patenttihakemus oli tosiasiassa identtinen
hänen keksimänsä säiliösovelluksen kanssa.
Toimitusjohtaja oli lisäksi perustanut yhdessä Ruotsalaisen, Juvosen ja
muutaman muun henkilön kanssa Rajatexin toiminnan jatkajaksi Adwetecno
Oy:n. Yhtiöllä on toimitilat Imatran Tietotalossa.
SYYTTÄJÄN mielestä asiassa ei tapahtunut yrityssalaisuuden rikkomista.
Rikoslain 30 luvun 11 pykälän mukaan yrityssalaisuudella tarkoitetaan
liike- tai ammattisalaisuutta taikka muuta vastaavaa elinkeinotoimintaa
koskevaa tietoa, jonka elinkeinonharjoittaja pitää salassa.
Syyttäjän mielestä Askonen oli ollut työttömänä työnhakijana
työvoimatoimistossa helmikuusta 2002 lukien, eikä hän ollut elinkeinon
harjoittaja alkuvuonna 2003.
Lisäksi syyttäjä katsoi, että Askonen oli esitellyt keksintönsä
prototyyppejä muun muassa messuilla ja keksinnön prototyyppi asennettiin
Tietotalon seinään Imatralla toukokuussa 2003.
SYYTTÄJÄN mukaan kenellä tahansa on ollut mahdollisuus tutustua näihin
yleisillä paikoilla olleisiin mediajätesäiliöihin.
·Näissä olosuhteissa keksinnön varsin yksinkertainen idea, jota Askonen on
pitänyt yrityssalaisuutenaan, on ollut selvitettävissä pelkästään esillä
olleita säiliöitä tarkastelemalla, syyttäjä toteaa.
Kuvateksti
Mediajätesäiliön prototyyppi on Imatran Tietotalon edustalla.
TENHO TIILIKAINEN