KAISA JUNTUNEN
HELENA KOSKINEN on löytänyt vesiallasjumpasta itselleen juuri sopivan
liikuntamuodon. Hän on käynyt syväallasjumpassa niin kauan kuin sitä on
Lappeenrannassa järjestetty, eli kolme vuotta.
·Vesi on minun liikuntajuttuni. Töissä saan olla koko päivän jalkojen
päällä, eivätkä salijumpat iske, Koskinen sanoo.
Kaupungin ruokapalvelussa työskentelevän Koskisen liikuntaharrastukset
keskittyvät vesilajeihin. Syväallastreenin lisäksi hän käy ahkerasti
uimassa ja silloin tällöin perinteisessä vesijumpassa. Muu kuntoilu on
hyötyliikuntaa.
·Jos jää viikko väliin, etten pääse syväallasjumppaan, niin sinne tulee jo
kiire, Koskinen naurahtaa.
Ennen allasjumppaa Koskisella ei ollut tapana harrastaa ohjattua liikuntaa.
·Olen ollut paljon virkeämpi sen jälkeen, kun aloitin säännöllisen
syväallasjumpan, hän kiittelee.
KOSKISEN TAVOIN sadat muut eteläkarjalaiset ovat innostuneet
syväallasjumpasta. Laji on niin suosittua, että Lappeenrannassa ja
Imatralla on pitänyt lisätä ryhmiä. Lappeenrannassa on lisäksi muutettu
varaussysteemiä, jotta mahdollisimman moni mahtuu mukaan. Aiemmin sai
varattua paikan koko syksy- tai kevätkaudeksi, nyt saa varata kerrallaan
vain kaksi käyntikertaa.
Lappeenrannassa alusta asti syväallasjumppia ohjannut Kati Paaso ei ole
yllättynyt lajin suursuosiosta.
·Syväallasjumppa sopii kaikille. Ryhmissä käy kaiken ikäisiä
parikymppisistä eläkeläisiin, hän kertoo.
Syväallasjumppa eroaa perinteisestä vesijumpasta siinä, että kuntoilija ei
ota pohjakosketusta. Syväallasjumppaan pukeudutaan leveään kelluntavyöhön
ja polskahdetaan syvään veteen.
·Syväallasjumppa on rankempaa, koska tässä pitää hallita keho koko jumpan
ajan. Keskivartalo joutuu kovalle koetukselle, Kati Paaso vertaa.
Syväallasjumppa on erinomainen laji heille, jotka vierastavat
aerobic-saleja. Moni kokee myönteisenä sen, että veden alla saa tehdä
liikkeitä ilman, että kukaan näkee suoritusta.
·Vesijumpassa rytmitaju ei ole niin välttämätön. Kukaan ei tuijota, eikä
haittaa, jos jalat menevät sekaisin, Paaso toteaa.
Ylipainokaan ei ole este, sillä nivelet eivät joudu vedessä rasitukseen.
Jumppaan voi tulla ilman pohjakuntoa, sillä liikkeiden rasittavuutta voi
säädellä omien voimien mukaan.
UIMAHALLIEN KÄYTTÄJÄT ovat ottaneet kelluntavyöt ja syvän veden liikunnan
omakseen myös ohjattujen ryhmien ulkopuolella.
·Ensi alkuun vain jumppaajat käyttivät kelluntavöitä, mutta nyt ne ovat
kaiken aikaa kovassa käytössä. Ihmiset ovat keksineet vesijuoksun.
Kelluntavyö on todella hyvä henkilölle, jonka on hankala uida
niska-hartiavaivojen vuoksi, Paaso kannustaa.
Vesiliikunnasta innostuneilla on lupa odottaa uusia lajeja. Suomalainen
Vesiliikuntainstituutti tekee töitä sen eteen, että vedessä viihtyy entistä
useampi.
Instituutissa on kehitelty jos jonkinlaisia vesiliikuntamuotoja. Niiden
joukossa on muun muassa lattaribiisien rytmittämä Aqua bailamos,
kurinalaista kuntoilua armeijan malliin edustava Aqua army interval ja
tv:stä tuttujen biisien siivittämä Aqua tv- power.
Aqua trainista odotetaan todellista nuorten ja trenditietoisten
kuntoilulajia. Aqua trainissa yhdistellään uusia aerobisia taistelulajien
sovelluksia ja tanssillisia tehotreenejä veteen.
Amerikasta ja muualta Euroopasta on rantautunut Helsinkiin hydrospinning,
eli allaspyöräily. Allaspyöräilyssä spinningpyörät nostetaan veteen ja
vedetään tunti samaan tapaan kuin kuivalla maalla. Vesinyrkkeilystä ollaan
kehittelemässä Les Mills- tyyppistä konseptia.
Syväallasjumppaan voi ilmoittautua Lappeenrannan uimahalliin puh. 616 3020,
Lauritsalan uimahalliin puh. 616 4777 ja Imatran uimahalliin puh. 681 7294.
Kuvateksti
Syväallasjumpassa lihaskuntoliikkeet tuntuvat kunnolla. Varsinkin
keskivartalon lihakset saavat tehdä kovasti töitä.
MARLEENA LIIKKANEN