Kaukaalla tehostetaan tuotantoa

UPM:n Kaukaan tehtaille viime vuosi oli tuotannollisesti tyydyttävä. Tänä vuonna Kaukaalla panostetaan tuotannon tehokkuuteen.

MARTTI HYTTI

LAPPEENRANTA. Paikallisjohtaja Harry Sundqvist korostaa, että UPM ei kerro

enää tehdaskohtaisia tuloksia, eikä tuotantolukuja.

­·Meillä on otettu sama käytäntö kaikilla tehdaspaikkakunnilla.

Tuotantolukuja ei kerrota. Sen voin sanoa, että paperitehdas teki

tuottavuusennätyksiä. Vuosi oli kokonaisuutena samankaltainen kuin

edelliset vuodet.

UPM:ssä on hänen mukaansa tehty päätös, ettei paikkakuntakohtaisia

tuotantolukujakaan kerrota.

­·Katsoimme, että se johtaa helposti harhaan, kun tilauksia ohjataan

konsernitasolla paikkakuntien välillä. Haluamme näin välttää vääränlaista

informaatiota.

Hän toteaa, että tänä vuonna tuotannon kehittämiseen investoidaan Kaukaalla

yli 20 miljoonaa euroa.

­·Päätökset näistä investoinneita ovat jo olemassa. Saimme rahaa sekä sahan

että vaneritehtaan kehittämiseen. Lisäksi sellu- ja paperitehtaalla

panostetaan tuotannon tehostamiseen.

UPM investoi 4,5 miljoonaa euroa Kaukaan vaneritehtaan kehittämiseen.

Investoinnin ja työaikajärjestelyjen avulla tuotantokapasiteetti on

mahdollista nostaa lähes kaksinkertaiseksi.

VANERITEHTAAN sorvausta ja kuivausta modernisoidaan. Tehtaalle asennetaan

uusi viilun paikkauslinja ja vanerin pakkauslinja. Investoinnin tavoitteena

on varmistaa tehtaan kilpailukyky ja parantaa kustannustehokkuutta.

Tällä hetkellä vaneritehdas toimii keskeytyvässä kolmivuorossa.

Investoinnin valmistuttua vaneritehtaalla on mahdollisuus siirtyä

keskeytymättömään kolmivuoroon.

Vaneritehdas valmistaa noin 55 000 kuutiometriä koivuvaneria vuodessa. Ensi

syksyn jälkeen tehtaalla on mahdollisuus nostaa vuosituotanto 90 000

kuutiometriin.

SAHAN tukkien ja sahatavaran lajittelua modernisoidaan puolestaan kolmella

miljoonalla eurolla. Sahalle asennetaan tukkien lajitteluun

röntgenlaitteisto ja lajittelulaitokselle kamerat sahatavaran lajitteluun.

Investointi mahdollistaa yksilöllisempien tuotteiden ja laatujen

valmistamisen. Kaukaan saha valmistaa vuosittain sahatavaraa noin 500 000

kuutiometriä. Lajittelun automatisointi vie 15 työpaikkaa. Heidät voidaan

sijoittaa Kaukaalla muille osastoille.

SELLU- JA PAPERITEHTAALLA investoidaan tuotannon tehostamiseen ja

höyryntuotantoon.

Sundqvist kertoo, että merkittävin investointi kemiallisella puolella on

apukattilan rakentaminen.

­·Apukattila on varavoimalaitos, joka tuottaa höyryä 45 kiloa sekunnissa.

Olemme pitkään olleet höyryntuotannossa alakantissa. Varsinkin kovilla

pakkasilla höyrystä on pulaa.

Hän painottaa, että varavoimalaitos ei korvaa suunniteltua

kuorikattilalaitosta.

­·Tarkoitus oli rakentaa kuorikattilalaitoksen kanssa samaan aikaan

varavoimala. Aikaistimme varavoimalan rakentamista, jotta varmistamme

höyryn saannin. Kuorikattilalaitoksen investointipäätöstä odotamme edelleen.

Sellu- ja paperitehtaalla on lisäksi joukko pienempiä erillisiä

investointeja, jotka tähtäävät tuotannon tehokkuuden nostamiseen.

Ympäristöinvestoinnit olivat viime vuonna Kaukaan tehtailla tärkeimmät.

Yhtiö investoi viime vuonna Kaukaan tehtaille liki 20 miljoonaa euroa.

­·Merkittävimmät niistä olivat viiden miljoonan euron

ympäristönsuojeluinvestoinnit. Toinen tärkeä investointihanke oli niin

sanotut jumborullat paperitehtaalla.

Ympäristöinvestoinnit saatiin Sundqvistin mukaansa käyttöön viime vuonna.

­·Investoinnit näyttävät onnistuneilta. Niillä on selvästi ympäristöä

parantava vaikutus. Kokemukset ovat vielä niin lyhytaikaisia, ettei

prosenttilukuja voi vielä sanoa.

Jumborullien tuotanto on hänen mukaansa lähtenyt käyntiin, ja asiakkaille

on toimitettu ensimmäiset tuotteet.

­·Isot painotalot ovat Saksassa siirtymässä 430 senttimetrin leveisiin

paperirulliin. Ensimmäinen tällainen painokone on jo käytössä.

Kuvateksti

Paperitehtaan päällystetyn hylyn 5 000 kuutiometrin suuruinen varastotorni

liittyi viime vuoden ympäristöinvestointeihin.

PEKKA HÖLKKI

Kirjoittaja:
Martti Hytti