TENHO TIILIKAINEN
IMATRA. Aika ei ole parantanut Saimaankaupungin kuoppaamisesta syntyneitä
haavoja. Aluekeskus Saimaankaupungin palvelustrategian synnyttämisen
startissa Imatralla torstaina puheet olivat hyvinkin tuttuja.
Lappeenrannan kaupunginjohtaja Seppo Miettinen ja Imatran kaupunginjohtaja
Tauno Moilanen puhuivat kuin yhdestä suusta yhdessä tekemisen tärkeydestä,
uusien yhteistyömuotojen tarpeellisuudesta. Luottamushenkiöiden
kärjistetyissä puheenvuoroissa käännettiin puukkoa jo aikoja sitten
kuolleessa Saimaankaupunki-hankkeessa.
Lappeenrannan kaupunginjohtaja Seppo Miettinen vetosi siihen, että edes
jotakin saataisiin palvelujen kehittämisessä yhdessä aikaan.
·Parempi tehdä vaikka keskinkertainen strategia ja panna se täytäntöön,
kuin luoda huippuunsa hieno strategia ja jättää se hyllyihin pölyttymään,
Miettinen sanoi.
Lappeenrannan kaupunginhallituksen jäsen ja Aluekeskus Saimaankaupungin
neuvottelukunnan aiempi puheenjohtaja Raimo Paalanen (sd.) katsoi edellisen
valtuustokauden päättyneen Saimaankaupungin kaatumisen jälkeiseen
krapulatilaan ja syyllisten etsintään.
·Väitettiin, että yhteistyö kaatui luottamuspulaan Lappeenrantaa kohtaan.
Hänen mielestään luottamuksen menetys ei voi kuitenkaan pohjautua siihen,
että Lappeenrannan kaupunki osallistui vain muodollisesti Etelä-Karjalan
messukeskuksen rahoittamiseen.
·Valtion laitosten hajasijoitusten tuloksena Lappeenrantaan tuli pari
laitosta. Ei se voi olla lappeenrantalaisten vika, vaan ansio.
Paalanen lupasi, että Lappeenranta on jatkossakin aloitteellinen
aluekeskuksen palvelustrategiassa.
Valitettavan monta esitystä on ammuttu alas ennen kuin niitä on ehditty
edes esittää, Paalanen viittasi maakunnan elinkeinoyhtiöiden yhdistämiseen.
IMATRAN kaupunginvaltuuston ensimmäisen varapuheenjohtajan Antti Jarvan
(kd.) mielestä rivien välistä lukeminen on riittänyt luottamuspulaan.
Lappeenranta ei ole toiminut niin kuin samassa joukkueessa pelaavan
suurimman ja kauneimman pitäisi toimia.
·Joukkueen vahvimman pitää antaa esimerkki mihin maaliin pelataan ja
milloin hyökätään. Jos Lappeenranta saa useita kakkuja, niin minkä kakun se
antaa meille, Jarva kysyi.
Hänen mielestään kaikki haluavat yhteistyön kehittymistä, Yhteistyö ei
kuitenkaan saa olla näennäisyhteistyötä, niin kuin se on tähän saakka ollut.