Mantereen paikallistie kuntoon EU-rahalla ja ranskalaisella urakalla

Vehkataipaleen ja Rehulan välisen tien kunnostamista on odotettu vuosikausia. Maakunnan yhteisryhmä hyväksyi sen EU-hankkeeksi. Maantietä parannetaan ns. ranskalaisella urakalla.

URPO LAANINEN

TAIPALSAARI. Rehulan ja Vehkataipaleen kylillä iloittiin tiistaina

Etelä-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmän EU-rahapäätöksestä. Mantereen

paikallistie sai lähes 20 vuoden odotuksen jälkeen miljoonan euron

kunnostusrahan, joka ei kuitenkaan riitä koko 6,5 kilometrin pätkälle.

­·Aijai, kun kuulostaa hyvältä. Kyllä nyt ollaan tyytyväisiä. Kaikkien

kyläläisten harras toivomus on, että tie saadaan vihdoin kuntoon, kommentoi

Rehulasta maanviljelijä-yrittäjä Eero Ahonen.

Ahonen ajaa päivittäin Mantereen paikallistiellä, välillä lumiauran kanssa

ja välillä ilman auraa. Hän tekee lumitöitä Rehulan kylän alueella.

Taipalsaaren kunnanhallituksen puheenjohtaja ja myös maakunnan

yhteistyöryhmää vetävä Tuure Westinen (kesk.) korosti, että kyseessä ei ole

suinkaan vain paikallinen tiehanke.

Hotelli Saimaanrannan ja Sarviniemen tuntumaan suunnitellaan parhaillaan

Suur-Saimaan luonto-ja virkistysaluetta, jonne kuutostieltä saadaan nyt

suora yhteys tarvitsematta ajaa Lappeenrannan keskustan kautta.

Westinen kertoi, että Taipalsaaren kunta on tehnyt kovan työn Mantereentien

eteen. Hän on itse käynyt neuvottelemassa siitä tiehallinnon kanssa jo

kolmen eri kunnanjohtajan kanssa.

Sora- ja turvekuljetukset lisääntyvät koko ajan Mantereen paikallistiellä,

samoin kesämökkiliikenne. Tiepiiri on laskenut, että maantien

keskimääräinen vuorokausiliikenne on 345 ajoneuvoa ja kesäaikaan 550 ajoneuvoa.

Tiepiiri uusii maantien linjaukset, oikoo mutkat ja uusii rakennekerrokset.

Maantielle vedetään kestopäällyste.

RANSKALAINEN urakkamalli on vielä uutta ja erikoista Suomessa. Tiepiirin

suunnittelupäällikkö Yrjö Pilli-Sihvola kertoi, että tiehanke

kilpailutetaan kiinteällä miljoonan euron summalla ja rakentajaksi valitaan

urakoitsija, joka tarjoaa laajimman toteutuksen.

Ensimmäisenä kohteena on 3,3 kilometrin väli Vehkataipaleelta Saikonkylään.

Jos rahaa jää, tiepiiri rakennuttaa myös Rehulan koulun ohitse kulkevan 1,2

kilometrin pätkän. Mantereen paikallistien puoliväliin jää joka tapauksessa

vielä hiljasliikenteisin osuus sorapätkää, johon rahoitus ei riitä. Yhden

kilometrin osuus on päällystetty jo parikymmentä vuotta sitten.

Tiepiiri pistää nyt suunnitelmat ajan tasalle ja kilpailuttaa urakan.

Varsinaiset rakennustyöt alkavat kesän jälkeen ja kunnostus valmistuu

vuoden 2006 aikana.

MANTEREEN paikallistien pahimmat ja vaarallisimmat paikat ovat Eero Ahosen

mielestä Lemminkäisen soramontun kohta Vehkataipaleelta kaksi kilometriä

Rehulan suuntaan ja Pakkala 1, josta lähtee tie Virtasalmeen ja Päiviön

saareen.

­·Siinä on täysin pimeä paikka Rehulan suunnasta tullessa. Keulat ovat

yhdessä, jos ajaa huolimattomasti ja joku tulee vastaan.

Myös Rehulan koulun kohdalla on paha mutkainen mäki, jossa viimeksi oli

rekka kyljellään maanantaina. Samana päivänä meni Pakkasenlahden mäessä

ojaan puunkuljetusauto.

ETELÄ-KARJALAN liitto on käyttänyt aikaisemmin EU-rahaa kuutostien

parantamiseen. Ensiksi tehtiin Imatran liittymät, sitten Pulpin ja Kaukaan

risteykset sekä viimeksi viiden kilometrin nelikaistatie Joutsenonkankaalle.

Tiepiiri on tutkinut sen jälkeen uusia vaihtoehtoja. Kun se sai

Etelä-Karjalan jätekeskuksen maantiehen rahat hallituksen

ministerityöryhmän teemapaketista, Mantereen paikallistie sopi hyvin

EU-hankkeeksi.

Taipalsaarella jatkuvat tänä vuonna isot tienrakennustyöt. Toijansalmen

silta valmistui viime syksynä.

Kuvateksti

Mantereen paikallistien kunnostustyöt alkavat kesän jälkeen. Pahoja ja

vaarallisia paikkoja on paljon. Linja-auton ohi ei meinaa päästä.

SEPPO RAUTIOVAARA

Kirjoittaja:
Urpo Laaninen