Kuukausi: helmikuu 2005
-
Tulevaisuuden tehdas havittelee maailman vaativinta konepajatyötä
Skinnarila on mukana kilpailussa fuusioreaktorin sisustan rakentamisesta. Tulevaisuuden tehtaaseen odotetaan koekappaletta fuusioreaktorin tyhjiökammiosta. Tänä vuonna…
-
Maalta löytyy hyvien palveluiden paikka
Lemin Kuukanniemellä on kaikki arkena tarvittava. Lyhyen ajomatkan päästä voi hakea loput.
-
Etelä-Karjalan liitto selvittää terveyspiirin perustamisen
Toimitusjohtaja Risto Parjanteen mielestä Etelä-Karjala on sopivan kokoinen terveyspiirille. Elinkeinoyhtiöiden fuusio ei onnistu lähiaikoina. Kunnat…
-
Joutsenossa olisi tilaa keskustan kehittämisyhdistykselle
Joutsenon keskustaajaman kohentamiseksi kysellään ideoita kaikilta kaupunkilaisilta. Yrittäjien toivotaan innostuvan keskustan kehittämisyhdistyksen perustamisesta. Liikehuoneistojen tyhjentymiselle…
-
Aivan uusi silta kanavan yli
Kuutostien suunnittelussa ollaan kallistumassa kokonaan uuteen Saimaan kanavan ylittävään siltaan. Tupo-päätöksen yhteydessä aikaistetun tierakentamisen suunnittelu…
-
Daria Melentjevan omakuva lähtee maailmalle
Lappeenrannan kuvataidekoulu osallistuu näyttelyyn Novgorodissa ja New Yorkissa. Teemana on Beslanin koulukaappaus. Lapset ja nuoret…
-
EU:n itärajalle tehdään yhteistyöverkostoa Lapista Kreikkaan
Urpo Moisio on viihtynyt Brysselin toimiston vetäjänä. Myös Etelä-Karjalasta on alettu hyödyntää toimistoa.
-
Päivi Virkki vaihtoi lennossa Imatralta Lappeenrantaan
Uusi varhaiskasvatuspäällikkö hakee päivähoidon ja koulun yhteistyöhyötyjä. Imatralla päivähoito on ollut koulutoimessa jo kahdeksan vuotta.…
-
Hotelli Saimaan kerrostaloja viedään pikavauhtia eteenpäin
HEIKKI SOPANENLAPPEENRANTA. Hotellin Saimaan tontin uuskäyttöä on pohdittu vuosia. Nyt
-
Maakunnan kuoroväki rakensi rentoa laulusiltaa
Kuorolaulun harrastajat tutustuvat yhteisissä tapaamisissa toisiinsa. Laululihasten verryttely porukalla ja ammattilaisten jakama teoriatieto antavat potkua…