Paperi toivoo paikallissopimista

Stora Enson Imatran tehtaiden uusi organisaatio selkeyttää keskusteluyhteyksiä. Viisautta uskotaan löytyvän Lontoota lähempääkin.

MATTI VEIJALAINEN

IMATRA. Stora Enson Imatran tehtailla uusi tuloksentekovuosi on alkanut

organisaatiouudistuksella.

Uusi Imatran kartongit-tulosyksikkö aloitti virallisesti helmikuun alussa.

Kokemus uudistuksesta on vielä ohut, mutta työntekijöiden näppituntuma

tulevaan on toiveikas.

­·Uudistus selkeyttää yhteyskuvioita. Nyt tehtailla on oikeasti yksi

johtaja. Tiedämme, kenen kammariin mennään, kun asiaa on, Kaukopään

paperiosaston pääluottamusmies Ilkka Nokelainen ja varapääluottamusmies Esa

Ilves sanovat.

Paperiväen luottomiehet kokevat organisaatiouudistuksen muutoinkin

mahdollisuudeksi paikallisen neuvottelukulttuurin kehittämisessä.

Nokelaisen ja Ilveksen mukaan vanhan Enson muututtua globaaliksi

metsäjätiksi monesti on tuntunut siltä, että firman imatralaisia juoksevia

asioita ei ole voitu käydä ratkomaan ennen kuin ne on ensin kierrätetty

vähintään Helsingin tai jopa Lontoon pääkonttorin kautta.

­·Ei viisaus Imatran asioissa lisäänny, kun ne viedään pohdittaviksi

kehäkolmosen sisälle. Päinvastoin siinä käy. Kyllä paras viisaus puhtaasti

paikallisissa asioissa on täällä aitojemme sisäpuolella, Nokelainen näkee.

PAIKALLISESTI Imatralla pähkäillään parhaillaan tämän vuoden

henkilöstösuunnitelman toteuttamista. Neuvottelut on yhtä osastoa

lukuunottamatta pantu alulle.

Työnantajan esitys on, että tämän vuoden lopussa työntekijöitä pitäisi olla

75 vähemmän kuin heitä oli viime vuoden lopulla. Luottamusmiesten mukaan

ihmisten olo tuntuu vähennysten jatkuessa orvolta, vaikka irtisanomisista

pidättyminen onkin lyöty kiveen neuvottelujen lähtökohdaksi.

Nokelaisen mukaan hätätöiden teettäminen on viestinyt siitä, että

suoritusportaan karsimiseen ei olisi enää varaa.

­·Työntekijöiden käsiparit käyvät huolestuttavan vähiin.

Esa Ilves lohduttautuu uskomalla siihen, että luonnollisen poistuman

eläkeputkiin lähtijöitä löytyy riittävästi.

­·Väen vanhimpaan päähän poistuma kohdistuu. Surullista siinä on se, että

juuri heidän mukanaan ammattiosaamistakin poistuu eniten, Ilves miettii.

IMATRAN tehtailla puskettiin taas vuosituotantoennätys. Ilkka Nokelainen ei

vielä veikkaa, pyörivätkö koneet tulevaisuudessa myös läpi joulun ja

juhannuksen.

Paperin työehtosopimusneuvottelut alkoivat torstaina. Paperin

liittotoimikunnassa istuva Nokelainen uumoilee, että tehtaiden jatkuvasta

käynnistä tulee neuvotteluihin kuuma kysymys. Millä tahansa hinnalla paperi

ei Nokelaisen mukaan pyhiä myy.

­·Meillä on olemassa liittokokouksen kanta ja siitä pidetään kiinni. Jos

juuri nyt tehtäisiin jäsenkysely, ei porukkamme tekisi kauppoja luultavasti

millään hinnalla. Sen verran on suututtanut työnantajaleirin syksyinen

kampanja, mikä kertoi paperiliiton vaatimuksineen tekevän metsäteollisuuden

Suomessa kohta mahdottomaksi, Nokelainen murisee.

IMATRALLA storaensolaista teollisuutta on harjoitettu tehokkaasti. Viime

vuoden uusi ennätystuotantolukema oli 1 089 000 tonnia kartonkia ja paperia.

Myydyn tuotannon määrä kasvoi myös hieman. Liikevaihtoa Imatralla tehtiin

noin 840 miljoonaa euroa. Viennin osuus liikevaihdosta oli runsaat 90

prosenttia. Valtaosa viennistä meni EU-maihin.

Imatran kartongit-tulosyksikön johtajan Ari Johanssonin mukaan Imatran

tehtaiden näkymät ovat vakaat. Tuotteiden kysyntä näyttää tasaiselta kautta

linjan.

­·Mitään tuotannonrajoituksia ei ole näköpiirissä, Johansson kertoo.

Työntekijöiden tavoin Johansson uskoo Imatran tehtaiden uuden

tuotannollisen organisaation toimivuuteen.

­·Olen sanonut, että kaikki se on hyvää, minkä voimme yhdessä täällä tehdä.

Ovet ovat avoinna keskustelijoille, Johansson lupaa.

Kuvateksti

Kaukopään paperiosaston pääluottamusmies Ilkka Nokelainen ja

varapääluottamusmies Esa Ilves toivovat Imatran tehtaiden

organisaatiouudistuksen avaavan uusia ovia paikallisten asioiden

paikalliselle hoitamiselle.

PEKKA HÖLKKI

Kirjoittaja:
Matti Veijalainen