HEIKKI SOPANEN
LAPPEENRANTA. Varatuomari Tom Hultin, 53, valittiin Lappeenrannan
Kaupunkiyhtiöt-konsernin emoyhtiön toimitusjohtajaksi. Toimitusjohtajuutta
haki 25 henkilöä.
Lappeenrannan Kaupunkiyhtiöt Oy:n kunnallispoliitikoista koostuva hallitus
päätyi yksimielisesti Hultinin taakse. Hultin aloittaa työn huhtikuun alussa.
EMOYHTIÖLLE piti etsiä uusi toimitusjohtaja, koska tointa oman toimensa
ohessa hoitanut kaupungin laki- ja liiketoimintajohtaja Seppo Miettinen
valittiin lokakuussa Lappeenrannan kaupunginjohtajaksi.
Miettisen mukaan Hultinin ansioina valinnassa olivat pitkä ja monipuolinen
työhistoria sekä kaupunkiorganisaation tuntemus.
·Hultin tuntee hyvin elinkeinoelämän sekä kaupunkiorganisaation
toimintatavat ja periaatteet. Yksi valintaperuste oli myös Hultinin hyvä
perehtyminen Venäjän asioihin.
MIETTINEN lisää Hultinin ansioihin vielä maakunnan olosuhteiden tuntemuksen.
·Hultin oli monesta vahvasta hakijasta se, joka parhaiten vastasi
asetettuja hakukriteereitä. Toimitusjohtajuuden lisäksi hänelle tulee
kuulumaan erikseen sovittavia liiketoimintatehtäviä kaupungin
organisaatiossa, Miettinen kertoo.
Yksi tehtävistä on kaupungin EU- ja elinkeinotyöryhmän puheenjohtajuus.
Lappeenrannan Kaupunkiyhtiöt Oy on kaupungin liiketoimintayhtiöiden
muodostama konserni, johon kuuluu kymmenen yhtiötä. Sen liikevaihto on 11,6
miljoonaa euroa.
Hultin oli 1979-1982 kaupungin palveluksessa. Lappeenrannan
kunnallispolitiikassa hän toimi 1981-1990 valtuustossa
ja kaupunginhallituksessa.
Kaupungilta hän siirtyi Etelä-Karjalan kauppakamarin toimitusjohtajaksi,
sieltä Tackla Oy:öön ja 1994 hän perusti oman konsulttiyhtiön, jota on
johtanut siitä lähtien. Yhtiö on toiminut aktiivisesti Venäjällä.
HULTIN kertoo, että kaupunkiyhtiön toimitusjohtajuus kiinnosti, koska
suunnitelmissa on ollut omasta yrityksestä luopuminen.
·Kymmenen vuotta on paahdettu, ja nyt on uusien haasteiden aika. Pesti
tuli ehkä pari vuotta etuajassa, mutta kun kuulin, että kaupunginjohtaja
hakee elinkeinopoliittista ja edunvalvonnallista oikeaa kättä, en voinut
olla kiinnostumatta.
Hultin sanoo, että kaupunkiyhtiöt ovat hyvässä kunnossa, ja nyt haetaan
seuraavaa potkua, jolla rakennetaan Lappeenrannasta todellinen
Kaakkois-Suomen keskus.
·Kaupunkiyhtiöt ovat siinä keskeinen työkalu.
Kuvateksti
Lappeenrannan kaupunkiyhtiöiden uusi toimitusjohtaja Tom Hultin uskoo, että
hänellä on paljon annettavaa kaupungin kehittämiseen.
ES-ARKISTO/PEKKA HÖLKKI