Kuukausi: maaliskuu 2005
-
Kaisanlahti toteuttaa haaveensa
ANTTI MUNNUKKALAPPEENRANTA. Näyttelijä Seppo Kaisanlahdella oli haave. Hän kertoi siitä
-
Lappeenrannan palvelukeskussäätiö panttaa tietoja hallintonsa kuluista
Suuria hallintokuluja ihmettelevät leimataan häiriköiksi.
-
Hullu idea ja tomera talkootyö ovat Tainionkosken liikuntapaikan perusta
Hiihtomaa on suunniteltu ympärivuotiseksi ulkoilupaikaksi. Koulun pihalle nousee kuntosalilaitteisto.
-
Lappeenrannan Kasinonpuiston raitti saanee kiistellyn asfalttinsa
Leikkipuiston uusi kahvila aloittaa, ja tyhjentynyt Majakka hakee isäntää. Ranta-Rosso etsii edelleen paikkaa. Soittolavan kiveys…
-
Pikkulallin isäkin hiljenee Weckströmin ja Martinin edessä
SaiPa Lallit ja SaiPa Ytet kohtaavat Kymi-Saimaan aluefinaalissa. Pelaajat on jaettu tasaisesti ja kaikki harjoittelevat…
-
Markantalo suunnittelee isoa myymälää Lappeenrantaan
Yritys avaa tänä vuonna ainakin kaksi uutta kodintekniikan hallimyymälää. Kodinkonekaupan liikeideoissa on kaksi päämallia.
-
Vuosien 1916-17 linnoitteita on runsaasti Etelä-Karjalassa
Ensimmäisen maailmansodan aikana kaivettuja ja louhittuja asemia on jopa toista sataa kilometriä, arvioi asiaa selvitellyt…
-
Matkailua aletaan opettaa Imatralla englanniksi
Opetusministeriö myönsi luvan. Imatralle tulee vahva matkailun yksikkö.
-
Laroxin hallituksessa tehtiin sukupolvenvaihdos
Kaksi pitkäaikaista hallituksen jäsentä siirtyi sivuun. Viime vuoden tulos ei kehittynyt odotetusti.
-
Sairaalajonon hoito ja vanhusten määrän kasvu paisuttavat menoja
Lappeenranta turvautui hätäratkaisuun. Ikääntyvien määrän kasvu lisää menoja 0,2-1,4 miljoonaa euroa vuodessa. 80 uutta yli…